Kesäkuulumiset, last edition

Once more with feeling.

Koska tän blogin molempia lukijoita se varmasti kiinnostaa, niin kerrottakoon vielä se, mitä meidän kesään noin niinkuin yleisen konttisählingin lisäksi kuului.

In random order.

Suhautin tässä tosiaan pystyyn myös ikioman catering-bisnetin, jonka merkeissä saikin sitten suristella ympäri ämpäri lähialueita, erinäisiä juhlatiloja etsiskelemässä. Nämä päkäpäät tuli vastaan matkalla yhteen hääpaikoista; kaverukset tosiaan tojottivat autotien viereisellä pellolla, ihan muina pässinpäinä, noin sadan metrin päässä omasta aitauksestaan. Bääääääää vaan itse kullekin, toljoteltiin toisiamme tovi ennen kuin jatkettiin matkaa.

[Needless to say, että pakettiauton hankinta on muuten suunnilleen seuraavana to do -listalla: toistaiseksi olen onnistunut ujuttamaan lähes sadan hengen sapuskat kuoharilasikoreineen ja hääkakkuineen erään farkun sisälle. Mutta tiukkaa se tekee, eikä varmastikaan ole pitkässä juoksussa yhtään mikään ratkaisu.]

Hääkeikkojen lisäksi myös Yleinen Kuljailu (YK) on ajeluttanut meitä ympäri ämpäri aina jaksaessamme – kuvassa on Kainuun meri (what?!!??! Mikä meri?! Eitajuu tää merenrantakaupungissa lapsuutensa viettänyt!) Paltaniemen ihastuttavalta uimarannalta katsottuna. Sekoitan Paltaniemen ja Paltamon yhä edelleen iloisesti toisiinsa, mutta mikä parasta tänä kesänä ehdittiin käydä molemmissa. Paltaniemellä voi kurkistella Eino Leinon synnyinkotiin ja kovin kauniiseen (mutta ilmeisesti käytöstä poistettuun) puukirkkoon, Paltamossa puolestaan oli spektaakkelinomainen Kuhakunkku -kalastusviikonloppu, jonka huippusaaliina saatiin tänä kesänä pitää asiakasinfernosta (lue: paikallisen kesäkipsan ehkä ainoa ruuhka, johon ei sitten kuitenkaan oikein ollut osattu varautua..) huolimatta räpylään vain noin puolen tunnin krapulaisen jonottamisen jälkeen saatua pommac-pulloa…

…moisen olotilan saimme kivasti puolestaan hankittua ehkä kesän kauneimpana iltana suoritetulla höyrylaivaristeilyllä. S/S Kouta on Suomen pohjoisin sisävesihöyrylaiva ja se kyyditsee innokasta risteilykansaa heinä-elokuussa pitkin poikin Kajaaninjokea ja Oulujärveä.

Vietettiin aivan loistokkaan iloisa ilta hyvien ystävien ja kauniin auringonpaisteen sekä erittäin edullisen kuohuviinivaraston tyhjentämisen merkeissä tuossa taannoin heinäkuulla. Ei voi kuin suositella satunnaisille Kajaanissa kävijöille (paikallisista puhumattakaan): maisemista nauttii parituntisen joko ulkosalla tai laivan katetussa sisätilassa, tarjoilu pelaa (kuuleman mukaan risteilylle voi etukäteen tilata myös ruokaa) ja höyrylaivassa nyt vaan on ihan oma fiiliksensä. Plussaa todella suhakasti viheltävästä visselistä!

Risteilyn ja ajelemisen lisäksi päästiin onneksi myös mökille, ihan yöksi asti jopa, muutamaankin otteeseen. Siipan suvulla on kerrassaan ihana kesäpaikka suunnilleen 20 minuutin ajomatkan päässä, luonnonhelmassa ja järven rannalla. 

Päästiin uistelemaan (koko kesän kalansaalis oli kolme alamittaista haukea ja yksi valtaisa ahvena), dippailemaan varpaita jääkylmään järveen, saunomaan, savustelemaan erinäisiä lihoja ja kaloja nuotiolla sekä vaan istumaan. Ristikkolehden äärellä, tai ilman.

Meillä ei kotona ole oikein mökkeilyperinnettä (johtuen lähinnä syystä että meillä ei ole omaa mökkiä, ollut koskaan), mutta tuolla honkien huminan ja järven liplatuksen äärellä tällaisen uusmökkeilijänkin sielu lepää. Ihan todella.

Lomareissusta taisi olla puhekin jo aiemmin: varattiin pienissä sangrioissamme edukkaat lennot Malagaan keskelle kauneinta elokuuta – ja hyvä niin. Kolmen mujerin tehotiimimme otti tehokkaasti Aurinkorannikon haltuun: päivät meni uima-altaalla löhötessä lukiessa sangriaa juodessa, ja iltaisiin tehtiin erinäisiä iskuja lähikyliin. Fugessa oli autenttinen Suomimeno lonkerobaareineen, Malagan vuosittainen Feria oli Suomen Tivoli steroideissa (aivan järkyttävän iso tivolialue ja ihan infernaalinen mekkala) ja kuvassa näkyvä Mijas (Vainelämää-koti alkuvuodelta) kerrassaan viehättävä, valkoinen vuoristokylä.

All in all, reissu teki tehtävänsä ja matkanaiset hymisivät tyytyväisyyttä kotiin päästyään. Vaikka räpsähti kiva 200e lisälasku Helsinki-Kajaani -pikataipaleella, ja vaikka loma tosiaan sattui sille ainoalle viikonlopulle, kuin koko kaupunki oli Konttini takapihalla ihan muuten vaan hengailemassa. Että kyllä se loma on ihmisen parasta aikaa, erityisesti silloin kuin koko kesän on painanut pää neljäntenä jalkana melkoisen kehnoissa keleissä. Suosittelen!

..ja suosittelen vahvasti myös perunan istuttamista ennen heinäkuuta. Em. kiireiden johdosta nämä cityviljelijät nimittäin ehtivät viskomaan siemenpotun maahan vasta huomattavan myöhään – mistä johtuen sato näyttää taas tasan tältä. Saatana.

Totta kai appiukon viereisessä penkissä kasvaneista mukuloista on kehittynyt ainakin teekupin kokoisia pottuja, joita yhdessä varressa on vähintäänkin puolenkymmentä kappaletta. Meidän potut ovat taas kokoa fine dining: espressomukiin mahtuu vaivatta parikin söpöä yksilöä – jos siis kahviastiastoa minään mittayksikkönä näissä hommissa ylipäätään kannattaa pitää.

Isäni totesi kuvan nähtyään, että ehdottomasti kannattaa hakea EU:lta tukea haastavaan satokauteen. Tai sitten ottaa viisaammiltaan opiksi ja a) idättää perunat kunnolla sekä b) istuttaa ne välittömästi sen maagisen kesäkuun 10. päivän jälkeen. Mur.

Huomaa kuvassa oleva tikkuaski koko-osviittaa antamassa. Ahhahaha.

Siunattuja on lähikaupat ja marketit mistä me avuttomat kaupunkilaiset ruokamme saamme: jos nimittäin jäisi tästä sadosta tulevan syksyn ruokavalio kiinni, niin nälkä saattaisi tulla. Jo ennen kuun vaihdetta.