Hän on täällä!

Perjantaina hän saapui. Raekuurosta, pakkasesta, ikiroudasta ja väärästä lastaustavasta huolimatta. Läpi tuulen ja tuiskun, avoinaisin ikkunoin ja ovin, kuraa kyljissään** laskeutui noin 2000 kiloa terästä ja lasia jokirantaan.

Joutsenten kevätmuuttoa seuraavien kaupunkilaisten okulaarit suuntautuivat meidän porukoihimme. Tuossa se nyt on. Onko tuo nyt se konttikahvila, mistä lehdessä mainittiin. Ohhoh, onpa siinä kuorma-autolla kokoa.. Joko sitä kahvia saa ja onhan makkaraa kanssa?!

Olo oli ja on edelleen kieltämättä kuin sirkuseläimellä, niiiiiin uteliaita katseita, kännykameroiden linssejä ja ohikulkijoiden hyväätarkoittavia huudahduksia on kuultu, koko viikonloppu. Ja koskapa alkujaan kokolasinen kontti on kuin 15 m2 akvaario, niin melkoisesti on kyllä tosiaan tullut sosialiseerattua ohikulkijoiden kanssa.

Yleinen mielipide tuntuu onneksi olevan kuitenkin se, että kesäkahvila-ajatus on loistokas ja konttini yllättävän hieno — ilmeisesti useampikin oli salaa pelännyt paikalle hilattavan ruosteisen ja räikeän rähjäkontin, ja näin ollen lasinen olemus on niittänyt kiitosta.

Kiitoksen sana kuuluu myös rakkaalle talkooporukalleni, joka asioikseen lauantaina ajeli Ikean keittiökaluja kasaamaan ja kontin ikkunoita deeseefiksaamaan. Itse nimittäin suihkin pop up -brunssilla sillä välin kun heillä homma eteni pendolinon tavoin: en edelleenkään jaksa ymmärtää, kuinka hienojen ja hyväntahtoisten ihmisten ympäröimä olen.

Ihan älytöntä, miten sutjakasti myyntitiskien kokoaminen ja siirto heiltä sujui, ihanaista työnjohtaja-muruani unohtamatta.

Sähköt meillä on jo, ja jäätelöallas – mikä on sinällään kiva, koska ensimmäinen jätskikuorma saapuu myös huomenissa. Terassikalut on melko lailla kootut, ja tarjouspyyntöihin (get this: mun cateringille on tullut keskimäärin tarjouspyyntö päivässä viimeisen -noh- kolmen päivän aikana.. ihan nolla-markkinoinnilla siis!) vastattu. Hirmeä suhina on siis päällä, ihan kaikilla asianosaisilla.

Vielä on muutama päivä, ja toivoakseni kymmenkunta plussaavaa lämpöastetta lauantaiseen avajaisspektaakkeliin. Kyllä jänskättää kuulkaa. Huhhuh.

Askel kerrallaan; huima on ollut projektin etenemisvauhti perjantaista, vai mitäs tuumit. Huomenna kiinnitellään riteliköt kontin takaseinään ja lastataan limukaappia sekä kylmävitriiniä tuonne kontin sisuksiin. Keskiviikkona kasataan terassi ja harjoitellaan kahvi- ja kassakoneen toimintaperiaatteita, torstaina ladataan hyllyt täyteen myytävää – ja perjantaina vaan fiilistellään Rakkauden ja kahvin kesää 2017. 

Puuuuuh.

Pakko vielä mainita viikon vitsikkäin kohtaaminen erään kontin viereisessä puistossa leikkineen, parivuotiaan pikkumiehen kanssa. Tyyppi ei millään meinannut malttaa leikkiä, kun ihaili meidän ikkunanpesuaineita ja lastaa — ja kun hän kolmannen kerran asioikseen tuli siivousvälineitä haaveillen tuijottamaan, niin kysyin äidiltään luvan antaa ukkelille oman pesuliinan. Siinä nuorisolainen muutaman minuutin pyyhki ponnekkaasti ovenpieltä, ja lopulta antoi siivousliinansa pois. Äitinsä kysyi pojaltaan jo perinteisen: ’noo, miten sanotaan?’, mihin tämä kerrassaan hurmaava talkooapuri totesi hilpeästi: ’saako pesuainetta..!?’

Saihan sitä. Ahhhahhahha.

Äitinsä piteli naurua, samoin kuin meidän tehotiimi: pitänee laittaa tyypille oma pieni siivousämpäri jemmaan seuraavaa puistoilukertaa silmälläpitäen..

** Pienistä lastausteknisistä haasteista johtuen kontin rakenteet oli siis jonnin verran nitkahtaneet, minkä johdosta tuuletusikkuna oli tosiaan sepposen selällään koko matkan Oulusta Kajjjaaniin. Ja samasta syystä putsaushommaa tosiaan sitten on riittänyt. Ristus sentään!