Jätskitauko

IMG_9048.JPG

Se on kuulkaa kesä ny! Kahaviloitsijan päivä alkaa valitettavan usein aamuvarhaisella tukkureissulla: jätskiä, pullaa ja salaatinlehtiä menee sellaista tahtia, ettei meidän pakastimet meinaa pysyä perässä. Mistä johtuen huristelen siis tosiaan lähestulkoon joka jeesuksen aamu nilikka suorana tukkuun – ja siitä sitten kahvilaa avaamaan.

Ja kyllä: missään nimessä tätä asian tilaa ei saisi pahoitella eikä siitä valittaa, pikemminkin päinvastoin! Ihanaa, kun vihdoin tarkenee ja väki on löytänyt tiensä Kajjjaanin kauneimpiin maisemiin. Sitähän sitä tässä ollaan odoteltu, vasta noin viisi kuukautta.

Asiantunteva kahvilantäti toki on joutunut myös yleisen hyvän nimissä uhrautumaan useampaankin otteeseen, ja maistelemaan jätskikesän uutuusmaut: jos ette ole vielä Pätkis-puikkoa (tai Mariannea) maistaneet, niin kipin kapin kioskille! Ihan järkyttävän hyvänmakuisia uutuuksia. Samoin kuin Superlaku: vei välittömästi suoraan ysikytluvulle, kun siitä puraisi. Vastaavasti appelsiini- ja vadelmasydäntuutit oli valtaisasta koostaan huolimatta melkoisia pettymysiä: jäde oli haljun makuista (ja sitä oli jopa ehkä vähän liikaa): särmä puuttui.

Ja kuvassa esiintyvä Pirulon suussa raksahteleva mehujää oli toinen välitön palautus lapsuuteen, jolloin ainakin hetken aikaa kuuminta hottia oli suussa raksuvat purkkarakeet sekä siihen poksujauheeseen dipattavat tikkarit. Että lämmin peukutus myös tälle elämykselle, näin kohta-nelikymppisen täti-ihmisenkin taholta.

IMG_9103.JPG

Peukutan myös meidän tänviikkoista lounasinnovaatiota, eli salaattipurnukkaa. Nämä ameriikan ihmeet (eli n. 5 dl vetoiset mason jarit) vetävät nimittäin aika mukavan määrän erinäisiä salaattiroippeita sisäänsä. Olennaista on purkitusjärjestys: pohjalle soosit ja mahdolliset proteiinit  (linssit, pavut, kanat, kalat…) sekä pastat/couscousit jne. Väliin soveltuva määrä täytteitä ja päällimmäiseksi osasto vihreät. Näin ne eivät vety, vaikka viettäisivätkin päivän purnukassaan — ja vastaavasti, kun salaatti kipataan lautaselleen, niin alimmaiseksi muodostuu ihastuttava salaattipeti. Jesjes.

Saa lainata ideaa (ei millään tavalla omaani siis) vaikka omiin kesäisiin toimistolounaisiin (tai piknikille, tai mihinkä vaan): intterin nettiin kun laittaa hakusanaksi mason jar salads, niin saa tsiljoonia erinäisiä ohjeita ja opastuksia siitä, mitä noihin purnukoihin voi ja kannattaa laittaa.

Toisin sanoen, valtakunnassamme on kaikki juuri hyvin. Kahvilamme ympäristö on herännyt ihastuttavalla tavalla eloon viime viikkoina: nautiskelijoiden, puistoilijoiden ja koiranpissittäjien lisäksi tällä viikolla meillä on mm. puistojoogattu ja lauantaina tärähtää Rakastu kesäyöhön -kaupunkitanssit, jolloin terassilla kuullaan akustista tanssimusiikkia, jonka tahtiin innokkaimmat joko voivat tanssia. Tai olla tanssimatta.

IMG_9085.JPG

Aika jees noinniinkuin joogapaikaksi. Tai tanssilavaksi. Tai onkilaituriksi. Vai mitä tuumit?

Suhteet Oma elämä Ajattelin tänään Höpsöä
Kommentointi suljettu väliaikaisesti.