Koska mitään en vaan opi

Hurahdin viime kesänä lavakaulusviljelyyn, joka sai lopulta melko eeppiset suhdanteet. Useammalla satalapulla hankitut laatikot, siemenet, taimet sun muut typistyivät noin kolmeen minikokoiseen kesäkurpitsaan, kouralliseen perunoita ja pariin hassuun porkkaanaan. TJEU: aiempi postaus aiheesta.

Joku toinen olisi saattanut tästä koettelemuksesta rahanmenosta jotain jo oppiakin. Paitsi mää. Silmät kiiluen tarkkailin siemenpussihyllyköitä koko alkaneen kevään ja haaveilin kesän korkeammista viljelylaatikoista, joista satoa tulee kaksin käsin ja naapureillekin asti. Kylläkyllä.

Sitten tuli tämä pienimuotoinen konttispektaakkeli, joka on melko lailla tehokkaasti vienyt noin suunnilleen 97% kaikesta valveillaoloajasta — jos ei muuten, niin hervottoman sää-ärsytyksen aiheuttajana. [Meillä näytellään nykyään aika estoitta keskisormea suunnilleen kaikille meteorologeille ja muille ilmoista toitottajille. Voisko tää saatanan jääkausi nyt vaan päättyä, ennen kuin elokuu koittaa. Kiitos.] 

Tästä johtuen omat taimitarhaus jäi meinasi jäädä täysin laittamatta — kunnes vihdoin noin kaksi viikkoa sitten havahduin puutarhuroinnin iloon, ja laitoin kesäkurpitsansiemenet kasvuun. Niin, kyllä. Noin viime viikolla. Haluaako joku arvata, miten pitkälle herneet ja kesäkurpat näin toukokuun loppupuolen kasvatuksessa ehtii hujahtaa? Että paljonko niistä mahtaa olla iloa a) laatikkoon istuttamisen ja b) sadonkorjuun vaiheessa?

Naurattaisi, jos ei itkettäisi: tässä haisee taas niin karrrmea rahanmeno, kun nyt sitten on pakko hakea puutarhalta valmiit taimet, että edes jonkinasteista satoa voi kuvitella näillä leveyksillä saavansa. Ja missään nimessähän tätä projektia ei nyt vaan voi unohtaa: kyllä sitä omakotiasujalla täytyy joku pieni kasvatusprojekti koko ajan olla käynnillään jossain.. Ja onhan se laatikko nyt vaan niiiiiiin soma, kun se vihertää ja kasvaa ja kaiken ihanasti syö etana jotenkin sen omien kätöstensä jäljen näkee niin selvästi.

Ahhhahhhahaha.

Konttikahvilan viljelylaatikkoon virkeitä taimia on tosiaan lahjoittanut paikallinen puutarhayhdistys, ja niitä olenkin työpaikan pihalla suurella rakkaudella hoivannut ja kastellut. Laatikolle on kaveri jo hankittuna, ja noiden olemassaolevien valkosipuleiden sun muiden lisäksi ajatuksena on laittaa vähän papuja, kesäkurpitsa sekä mahdollisesti ehkä chilikin laatikkoon kahvilassa istuskelijoita ilahduttamaan.

Viime viikolla luvattiin oikein yöpakkasia, joten virittelin laatikon ja kasviensa suojaksi asianmukaisen hallaharson. Ettei pääsisi kylmä puraisemaan kasveja.. 

Päivän toinen arvausleikki liittyykin sitten todennäköisyyteen, jonka mukaan ko. (noin 1 euron arvoinen, toim. huom.) hallaharso vielä aamulla olisi paikallaan, kasveja paleltumiselta suojaamassa…

Niinpä juuri: melko hiljaista oli sen suhteen.

Jollakin tosiaan on ollut niin valtaisa hallaharson tarve elämässään, että on se täytynyt mun kukkasiltani varastaa, ihan käsittämätöntä, en paremmin sano! Ko. kangasta oli myös melkoinen pala, että on mahtanut olla öinen hiippari melkoinen näky harsonsa kanssa kaupungilla heiluessaan. Saatana.

Nimimerkillä ei malta edes odottaa, kuka niitä valmiita tuotoksia siitä laatikosta mukaansa kaivaa. Kuulemma ihan lapioilla on kaupungin kukkaistutuksiakin harvennettu yöaikaan. Koska voi, ja koska orvokit sun muut nyt vaan ovat niin helvetin kalliita, että ei niitä nyt omalla rahalla kukaan kotiinsa ja kukkapenkkiinsä ilmeisesti ostele?

Kaikenlaista paskaa.

Saapa nähdä, mitä tämä kasvien kesä 2017 tuo tullessaan, ja joko meillä päästään visioimieni sadonkorjuujuhlien makuun elokuussa? Helvetin todella paljon halvemmalla sitä pääsisi, kun kävelisi suoraan torille ja hakisi pottunsa sieltä. Mutta todistetusti mitään en ikinä ole oppinut, eli tässä puutarhahommellissa mennään tasan samalla käyrällä.