Miksi ystävättäret ovat ihania

Olen siitä onnellisessa asemassa, että olen tähän ikään mennessä onnistunut keräämään ympärilleni aivan valtavan ihastuttavan ringin hyviä ystäviä. From all walks of life. Opiskeluvuosien aikainen porukka on pysynyt yhdessä näihin päiviin saakka; lisättynä muutamalla siipalla ja epämääräisellä määrällä mukeloita. Vaihtarijärjestön työvuosilta jäi elämääni joukko eri-ikäisiä ja eri puolilla Suomea asuvia ihanuuksia – heidän kanssaan ei välttämättä olla viikoittain (tai edes kuukausittain) yhteydessä, mutta aina kun tavataan hohotellaan ja huutonauretaan niin, että tuntuu. Kymmenen vuotta sitten perustettu Kirjapiiri pitää edelleen pintansa: yhteenhitsatut naiset ruuhkavuosiensa kiemuroissa, lapsineen, puolisoineen, kissoineen, työelämän paineineen. Yhdistävänä tekijänä rakkaus kirjoihin, viiniin, hyvään seuraan ja jaettu usko siihen, että kaikki kyllä lopulta järjestyy. 

Facebookin fiidistä Sydämestäni löytyy ihan kaikenlaisia ystäviä. Ne on kauniita, ne on surullisia, niitä naurattaa ja niiden hymy yltää silmiin saakka. Ystävilläni on fiksuja juttuja, käsityskyvyn ylittäviä juttuja, kevytmielisiä juttuja, maailmaa parantavia juttuja ja käsittämättömän oksettavia pissakakka-juttuja. Ystäväni hoitavat lapsiaan, ulkoiluttavat kissaansa, ostavat design-huonekaluja (ja asuntoja!), tekevät mainoksia, tarkastavat tilejä, ekstraavat tarjoilijoina, asuvat Sveitsissä, heittävät eks temppore -deejiikeikkaa nuorisolaisdiskossa ja opiskelivat aikanaan ainakin diplomi-insinöriaa, sosiologiaa, kylteriaa, vanhenemisoppia ja tradenomiaa. Parhaan ystävän kanssa aikuisopiskeltiin downshiftattiin yhtä aikaa, ja tsempattiin toinen toisiamme viikottaisilla terapiapuheluilla. 

Mun ystävät on pirteitä, laulavaisia, ärsyttäviä, posi- ja negatiivisia, jankkaavia, karismaattisia, lapsellisia, älykkäitä, älyttömiä, uskovia, uskomattomia, hurmaavia, hilpeitä ja huikaisevan seurallisia – ja ennen kaikkea, saan kutsua heitä ystäviksi. Se on ihan käsittämättömän hienoa ja siitä olen päivittäin kyllä oikeasti kovin kiitollinen. 

Anni Sinnemäki sen aikanaan sanoi ja tähän runoon palaan säännöllisin väliajoin.

”Ystävättäret ovat kuin kaikkein kauneimmat perhoset
koottuna yhteen tämän pöydän ääreen

He nauravat ja räväyttävät silmänsä auki
heidän käsivarsiensa pyöreys kyynärtaipeen ja olkapään puolivälissä
heidän luunsa, jotka erottuvat, solisluu tai vähän terävä lantioluu
nauraessaan he puistelevat päätänsä
”ei voi pitää paikkaansa” joku sanoo naurun välistä
sillä asia oli kyllin mehukas

Mitä tahansa ratkaisuja tekeekin,
ystävättäret kyllä löytävät sille perustelut

Spekuloimme pikkusisarten poikaystäviä
ymmärtävätkö äidit surujamme
mikä on sopiva asuntolainan korkomarginaali
teilaamme novellikokoelman
kertaamme tiettyjä tärkeitä tapahtumia
olemme kerranneet ne jo useasti aikaisemminkin

Miten minä oksensin kylpyammeeseen
kun tapasimme Annan kanssa ensimmäistä kertaa
olemme tunteneet kauan
mutta kertaamme ne tapahtumat kerran vielä
ihan kertaamisen ilosta
lämpimän kuivan valkoviinin maun
jotkut rajan ylittävät junamatkat

Tässä vaiheessa menestys pukee ystävättäriä sopivalla tavalla
elegantisti
he näyttävät suhtautuvan siihen
kuten savukkeeseen rakastelun jälkeen
60-luvun ranskalaisessa elokuvassa
toissijainen nautinto josta tulee hieman raskas olo.

Joskus heräämme juhlien jälkeen
syömme aamiaisen hitaasti tämän pöydän ääressä
ripsivärin ja rajauskynän jäänteet tekevät silmistä tummat
nauramme edellisen illan asioille
joku lähestyi sitä, se ja se oli hapan

Tämä yhteinen aamiainen ajaa pois
sen ahdistuksen mitä liian pitkät juhlat tuovat niille
jotka heräävät yksin. Jos saan valita eläkkeellä
en jaa elämääni minkään aviomiehen
vaan heidän kanssaan.”

Ihanille ystäville sylillinen tulppaaneja tänään.

Kiitos, että olet.