Oman elämänsä remppamuijjina

Kesän muuttoprojektin jäljiltä huomasin yhtäkkiäni olevani omakotitaloasukas. Siis tiedättehän sen takapihalla jatkuvasti kuopsuttelevan ja jotain tapetinnurkkaa rapsuttelevan, säännöllisesti ränninsä puhdistavan ja pensasaitansa trimmaavan kyläkouluaktiivin, joka väläyttelee kulmahampaitaan yötä myöten kotikadulla rällääville lättähatuille ja kirjoittelee kipakoita tekstiviestejä paikallislehden Kuuloluuri-palstalle. Nimenomaan. C’est moi, indeed. Ahhhahhaha. Ainakin kahden adjektiivin kohdalta **.

Siksipä lauantainen piipahdus paikalliseen Är-Keskoon (äitini synonyymi kooraudalle) ja tarkemmin sen tapettihyllylle aiheutti melkoisen mullistuksen pienessä kotikolossamme. Ollaan puhuttu jo kolmansista treffeistä jonkin aikaa, että olohuoneen seinään olisi kiva saada joku räväkämpi tapetti, sen lähes alkuperäisen ja-vain-hieman-ränsistyneen luonnonvalkoisen tilalle. Ollaan yhdessä olen keskenäni selaillut intterwebsiä, haaveillut rautakaupoissa, hakenut inspiraatiota tarotkorteista Instagramiin, Ebayhin ja takaisin. Nada. Nothing. Ei vaan ole tullut sopivaa vastaan, tai jos onkin niin budjetti ei tällaisenaan sitten kuitenkaan taivu satasen tapettirulliin. Elämä on.

Kunnes sitten lauantaina: siippa ohimennen nappasi hyllystä avonaisen tapettirullan, hyväksytti valinnan, laski tarvittavien vuotien määrän ja yhtäkkiä istuttiinkin autossa matkalla anoppilaan hakemaan tapettiharjoja, liisteriä, jiirisahaa sun muuta tarpeellista rekvisiittaa. Iiik, huusin mielessäni, kun kauhukuvat tuhannesta postimerkin kokoisina paloina irtiraastettavasta tapettikerroksesta, viikkotolkulla jatkuvasta remppakränästä ja liisterin roiskeiden täyttämästä kodista valtasivat yhtäkkiä tämän tapiseerausneitsyen mielen. 

Kah, siinä lähtötilanne – noin tuntia ennen lauantai-illalle sovittuja leffatreffejä. Ja kyllä: huono avokki täällä hei – pakotin nimitäin siipankin La La Landia katsomaan, vaikka toinen kovin yritti pelata kaikki ’jään kotiin ja putsaan tän seinän tästä vanhasta tapetista, niin päästään aamulla heti laittamaan uutta’ -kortit.

Mutta iloinen yllätys oli siis tämä: vanhaa tapettia ei tarvinnut kuin vihaisesti vähän tuijottaa, ja sitten suihkupullolla kostuttaa. Se irtosi kiltisti pitkinä soiroina, ja paljasti altaan vielä ilahduttavamman yllätyksen: pohjamaalatun seinälevyn. Minkä. Päälle. Siis. Sai. Tapetoida. Suoraan. 

Ja sitten vaan hommiin. Kohdistaminen onnistui yhden harjoitusvuodan jälkeen melko lailla moitteettomasti. Työkaluja oli riittävästi ja myös allekirjoittanutkin pääsi jossain mielenhäiriössä heilumaan liisteriharjan varteen. Ilmalämpöpumppu koki vuosisiivouksen tarmokkaiden remppamuijjjien toimesta – sitä siis emme seinästä sen kummemmin irrottaneet, vaan tarkkojen kalkyylien jälkeen tapetti leikattiin sopivaan muotoon, ja voimallisen kiroilun siivittämänä kapistuksen kiertäminen lopulta onnistui. Kuten sittemmin myös perusteellinen suodatinten pesu ja imurointi, erään onnettoman listankiinnitysruuvin mystisesti kadottua. Mutta se on ihan eri juttu se.

Tällä kuvalla keulin niin somessa kuin wotsapissakin heti sunnuntai-iltana. Melko lailla koko päivähän siihen kaikkineen meni, mutta rytistettiin tiukasti loppuun saakka. Mikä on itseni tuntien ihan käsittämätön suoritus: useimmiten kun aloittamani projektit on vähintään yhtä pitkiä kuin leveitä. Kerran joulupullia leipoessani huomasin ykskaks olevanikin kädet kyynärpäitä myöden paitsi lanttu- ja porkkanalaatikossa myös karjalanpiirakoissa. Että kerrankin saa sanoa projektilla olleen paitsi alku myös loppu – tai näin siis ainakin luulin.

Kunnes koodisanat kattolista ja jiiriin sahaaminen esiteltiin.

Voinytsaatana.

Siinä sitä insinööri ja apurinsa pyörittelivät listaa ja sahailivat mallikappaleita. Jotka seinää vasten laitettuna irvistelivät oikeinkin viehättävästi. Ennen otsasuonen puhkeamista intternet kertoi kuitenkin ratkaisun tähänkin ongelmaan: se lista pitää siis asemoida tuohon jiirisahatellinkiin samassa asennossa kuin se menee seinään kiinni (ei siis automaattisesti lappeelleen, kuten eräät meistä kuvittelivat). Ja kas vain: niin alkoi soveltuvaa kulmaa syntyä – sekä seinään asentua.

Tokikaan kattolistan saumojen asettuminen tuon em. ilmalämpöpumpun taakse ei sitten lopulta ollutkaan niin mellevä idea, kuin alunperin ajateltiin. Kävi nimittäin ilmi ettei mikään taloudestamme löytyvä power tool (sähköavusteista ruuviinväännin-/viinipullonavaajaakin kokeiltiin!) mahdu katon ja pumpun väliin naulaus- tai ruuvaustoimenpiteitä varten. Eikä kattoon/tiiliseinään jo naulattua listan osaa saa irti edes pyhällä vihalla, listanaula kun näyttää olevan ja pysyvän paikallaan maailman tappiin saakka.

Mutta, but. Loppu hyvin, kaikki hyvin. Seinä on tapetoitu, listat on katossa, lattia luututtu, lainakamppeet palautuksessa – ja ihmisillä hyvä mieli. Paitsi siipalla, joka uhkaili jatkaa listaprojektia vielä muutaman lisälistan verran; sen verran kuulemma meni tunteisiin tuo pumpuntauslistan saumasitsueissön. ***

Yhteenvetona tapiseerausneitsyeille:

– Tapettia kannattaa varata mieluummin rulla liikaa, kuin puoli vuotaa liian vähän. Menekin laskuun on olemassa jos minkälaisia applikaatioita – tai sitten vaan kertotaulut haltuun ja halutun pinta-alan, tapettirullan ja taskulaskimen kanssa liikenteeseen.

– Liisteriä tasainen kerros seinään, tapettirullasta kiinni, kohdistus kuntoon, harjaus mahdollisten kuplien ja kurttujen poistamiseksi ja kun lattia on saavutettu, niin mattoveitsellä vuota poikki oikeasta kohtaa.

– Meillä oli ihan perushyvää paperitapettia, jota vähän piti kohdistaa. Siis niin, että nuo kuviot osuivat suunnilleen millilleen kohdilleen. Tässä jeesinä oli riittävä määrä liisteria saumauskohdassa; tapetin sai liusutettua oikeaan kohtaan helpommin, ja vesiliukoisen ylimääräliisterin nätisti pyyhittyä kostealla rätillä pois. Lisäksi jonkun sattuman oikkuna kuvio oli täsmälleen oikean kokoinen meidän seinään, eli tapiseerausta sai jatkaa vapautuneesti ilman mitään kuvioiden välileikkauksia tmsv. 

– Kunnon vehkeet on kaiken a ja o tässäkin asiassa: terävä mattoveitsi, tapettiharja, oma harjansa liisterin levittämiseen, vatupassi ensimmäisen vuodan asemointiin, ja mikä olennaisinta: hyvä ja virkeä mieli. Väsyneenä tai valmiiksi vittuuntuneena en tapetointia suosittelisi edes pahimmalle vihamiehelleni. 

– Ja sitten vaan reippaasti hommiin. Kaksin homma sujui suhteellisen sutjakasti, mutta kuulemma yksinkin pärjää. En vaan ihan tajua, että miten.

=======================

**) Noista omakotitaloasukin kuvailuista ehkä tosiaan kaksi saattaa pitää paikkaansa. Nimimerkillä ihan vain pienen mielenhäiriön valtaan taannoin ohimennen joutunut Cesar Milan.

***) Muoks. Niinhän siinä sitten kävi, että epäonniset ja rumasti (?!) ihan päin helvettiä (suora lainaus) asennetut listat irroitettiin merimiehiäkin kadehduttavan kiroilun siivittämänä useammassa osassa, uusi lista haettiin Prismasta ja yhden lisätunnin tuusauksen jälkeen me molemmat vihdoin ollaan tyytyväisiä lopputulokseen. Ne on ne viimeistelyt, kuulemma.