Omavaraistaloudesta
Aloin oi-niin-trendikkääksi citypuutarhuriksi viime kesänä. Visioin käyttäväni ihanasti viljelylaatikoissa kasvatettuja yrttejä ja juurikkaita kesän kokkailuihin ja järjestäväni huikaisevat elonkorjuujuhlat sitten satokauden loppupuolella. Tunnelmallinen ilta omassa puutarhassa, värikkäitä lyhtyjä puihin ja pitkä pöytä ystäviä ja kylänmiehiä syömässä oman pellon perunaa ja porkkanaa, kesäkurpitsapaistosta ja marinoituja sipuleita… Strömsön huvilakin jäi noissa visioissa viihtyisyydessään kauas taakse – miten hankalaa joku laatikkoviljely nyt ylipäätään voi olla!?
Löydettiin Hankkija, kastelukannu, siemenpussukoita jos jonkinlaisia, pari pahamaineista laatikkoa multineen ja sinkkiämpäri citypotuille. Siikliä, tietty – se kun on kesäperunoiden ehdotonta aatelia.
Perustin perunanidättämön saunan eteiseen, ja roiskin kesäkurpitsansiemenet, punajuuret ja jotain yrttiä myös pieniin idätyslaatikoihin. Siippa valjastettiin hauduttamon kastelijaksi, viime kevät kun sukkuloitiin vielä kahden kodin ja kahden kaupungin väliä. Sain ilahduttavia raportteja pienistä purnukoista kurkistelevista hennoista taimenaluista, kunnes vihdoin koitti mystinen kesäkuun kymmenes. Jonkun ikiaikaisen viisauden (sekä myös äitini) mukaan nimittäin 10.6. on se maaginen päivä, jolloin näillä leveyksillä multiin kannattaa mitään eloperäistä viskoa. Liekö alavien maiden hallaan liittyvää, vai mikä lie uskomus moinen.
Suodatinkangasta käännetyn maatilkun ja viljelylaatikon väliin, multaa perään – ja viimeistely kuorikatteella. Hyvältä näyttää!
Sitten vain hentoiset taimet, sipulinidut ja tillinsiemenet maahan, vettä niskaan ja harvennushetkeä odottelemaan.
Needless to say, että allekirjoittaneen psyyke ei kovin iloissaan ollut, kun harvennuksen aika koitti – nyhdäpä itse suloisia porkkanantaimia ja pikkuriikkisiä punajuuren lehdyköitä ylös maasta, ennen kuin ne ovat saavuttaneet oman potentiaalinsa. Kovin julmalta kuulostaa se, mistä johtuen saatoin ehkä vähän lintsata tässä kohtaa; antaa kaikkien kukkien kukkia ja taimien itää, vaimitenseoli.
Kattokaa nyt näitä pieniä hassuttelijataimia. Sipulit niin ponnekkaasti (ja pisantornimaisesti) kallellaan, ja kurpitsanalut tomerasti kohti taivasta. Kerrassaan ihanan tunnelmallista tämä omavaraistaloudellisuus – ensi kesäksi sitten raparperia ja kukkakaalta ja mitäkaikkee…
Vähän vaan sitä punaista yleislantaa kannuun ja kasteluhommiin — ja sitä paitsi näyttäähän tuolla satavan ihan omastakin takaa. Niin ja hei paikallisessa puutarhassa on sesongin päättyessä kukkakaalit ja rosmariinit ihan järjettömässä halpuutuksessa. Hetimullelisääkaikkeenyt. Kyllä!
Kesä meni meillä yhteenmuuttoa suunnitellessa, välillä samassa ja toisinaan edelleen eri osoitteissa. Siippa kasteli ja lähetteli videoreportaasia plantaasiltamme ja minä hihittelin muuttolaatikoiden keskellä kerrostaloasunnossani tätä puutarhuroinnin helppoutta. Tästähän ne kaikki hassuttelijahimpsterit siellä Pinterestissä ja Instassa kouhkaa. Ihanasti näkee kättensä jäljen, ja kohta on perunaa ja porkkanaa kaikki laarit täynnä…
..täynnäpä hyvinkin. Pun intended. Nimimerkillä se harvennus olisi varmasti ollut ihan järkiliikku – elokuun ja sadonkorjuun koittaessa lähinnä nauratti. Melkoisen hysteerisesti.
Punajuuret eivät koskaan päässeet taimivaiheen traumoistaan yli – ne siis jäivät kaksilehtisiksi, parin sentin mittaisiksi, pieniksi punaisiksi lehtisiksi. Kerrassaan vitsikkäästi peruna kasvoi (pelkkää) vartta, porkkanat olivat kahden sentin mittaisia. Kukkakaali puolestaan keskittyi varren mittaan ja pykäsi myös komeat lehdet, etanoiden syödä. Samaiset limakaverit ruokkivat itseään myös kesäkurpitsoilla, sitä mukaa kun niitä alkoi kasvaa. Aikuismaisena citypuutarhurina minä lähinnä vain kiljahtelin em. etanoiden ällöttävyyttä, enkä varsinaisesti lotkauttanut evääkään niiden häätämiseksi vehreästä kesäkodistaan… .
Ainoa asia, joka kumisi tyhjyyttään oli se pontevien sipuleiden rivi. Ne komeat varret jo aikaansaaneet sipulit nimittäin tuosta noin vaan hävisivät. Juurineen kaikkineen. Ilmeisesti oravapojalla oli pikkuhiuka ja päätti siirtää viljelykseni omaan talvivarastoonsa. Kuka näistä tietää. Saahan niitä vihanneksia toriltakin, saatana.
[Niin ja mainitsinko jo, että anopille alkukesästä annetut (laatikosta ylijääneet) poloiset punajuuret kasvoivat hänen takapihallaan nyrkin kokoisiksi, herkullisen täydellisiksi juurekkaiksi. Ja mökillä kompostimultaan nakatut kesäkurpitsat kasvoivat näköä ja kokoa koko kesän – ja olivat lopulta ne ainoat suunnilleen syömäkelpoiset herkut..]
Hästäkillä ittetein. Tuossa siis suunnilleen koko satokauden saldo – ja jotta ei totuus unohtuisi, niin ylimmät kaksi kesäkurpitsaa siis mökiltä, ns. normaalikokoa. Perunat ja porkkana (!) olisi kelvanneet kokonsa puolesta minkä tahansa hienon fine dining -ravintolan listalle. Suunnilleen yhteen annokseen siis.
Että meni juuri niin kuin visioinkin. Lapa jäähän ja nimi lehteen – ja sinne torille Tokmannille niitä juureksia ostelemaan.
Himpsteriviljelijästä tosin kuulette kyllä vielä… luin nimittäin eilen netistä, että näihin aikoihin olisi hyvä laittaa jo puutarhasuunnitelmaa alulle ja alkaa hamstrata erilaisia viljelysjuttuja, kukkasipuleita sun muita. Että odottakaahan vaan; laitan kaksi kerrosta laatikkoa lisää, vähennän lajeja ja lisään lannoitustiheyttä. Sekä viritän jonkun täysin fool-proof -etana-ansan ja pelättimen oraville. Että ehkä jo ensi syksynä on sitten ne elonkorjuujubileet.