Iiih, miten jännittävä viikko takana. Yöllisen konttikahvila-vision muuttuminen konkreettiseksi työmaaksi etenee kuin rahtilaiva – jämäkästi päivä kerrallaan. Olen saanut projektiini mukaan paikallisen yritysamiksen sisustussuunnittelija-opiskelijan, innokkaan joogaohjaajan, viime kesänä toimintansa aloittaneen ruokakärry-yrittäjän, muutaman innokkaan kesätyöntekijän – ja ylipäätään kaikki, joille tätä kesällä kahvia jokimaisemissa -ideaa olen pitchannut, ovat suhtautuneet konttikahvilaideaan varauksettomalla ihastuksella ja vilpittömästi kannustaen. Mikä on kyllä aivan superihanaa.

Että kyllä sitä on vuositolkulla jo mietittykin, että miksi tässä jokimaisemassa ei muka kukaan mitään halua yrittää, kun nimenomaan kesällä olisi ihana viettää enemmän aikaa ulkosalla. Että kerrankin jotain vähän erilaista ja uutta tänne meillekin, ja eihän tämä missään nimessä kilpaile keskustan muiden kahviloiden kanssa – vaan päinvastoin tuo lisäarvoa kaikille kaupungilla liikkuville, Ja onhan se nyt totta, ettei täällä oikein kahviloiden terassikulttuuria vielä ole – mutta äkkiäkös sellainen käytösmalli luodaan.

Että pitikin tulla noin kaukaa, nähdäkseen tähän ihan lähelle ja uskaltaakseen hypätä vähän hullultakin tuntuvaan ideaan.

Kauppatieteiden yo, vuosimallia 1999 palasi koulun penkille. Mitä ne on nää kikut ja mukut – niimpaljon kovasti tutulta kuitenkin kuulostaa…

To do -listani on nälkävuoden mittainen, ja se pitää sisällään kaikkea nettisivuista omavalvontasuunnitelmaan, valokuvatapetin kiinnittämiseen ja terassikalusteiden hankintaan. Viranomaisille pitää tehdä ilmoitus elintarvikehuoneistosta, kaupungin puisto-osastolle toimittaa havainnekuvaa kontin maisemoinnista ja terveystarkastajalle pohjakuva kontin varustelusta, vesipisteestä ja ilmanvaihdosta. Tilitoimisto hankkia, aputoiminimet rekisteröidä, kalastuslupien myyntiasiat selvittää.

Miettiä jätskialtaan mittoja, terassialueen laajuutta ja asiakasvessaratkaisuja. Mistä löytyy kaupungin parhaat gluteenittomat leivonnaiset (kontaminaatioriskin takia niitä en itse ala valmistamaan), millä kulmalla pressitiedotteen saa parhaiten läpi – ja mikä olisi se paras ajankohta moisen eetteriin linkoamiselle? Voiko kontin takaseinän päällystää D-C-Fixillä, vai pitäisikö väliin sujauttaa kipsi- tai sisustuslevyä? Millä keinoin naapuruston asukkaat saisin mahdollisimman konttimyönteiselle kannalle – ettei sitten tarvitsisi koko kesää paikallista Kuuloluuria punastellen lukea.

Pöllitäänkö terassin kukka-asetelmat ja aurinkotuolit, vandalisoiko joku angstinen teini kontin tageineen, muuttuuko terassi paikallisten rantojen miesten kantapaikaksi, vai toimiiko leikkipuisto nohevana spurgukarkoitteena?

Jos kontin ympäristössä järjestetään Siivouspäivän kirppis, viikoittainen konttijooga, pari satutuntia kuukaudessa, Pride-viikonlopun groovein piknik DJ:n siivittämänä, Kajaanin pähein mölkkyturnaus ja paikallisen 4H-kerhon koiratreffi, niin sataako vettä a) joka kerran, b) vain kerran viikossa, c) aamusta iltaan vai d) ei tietenkään! Koko kesänä! 

Onko ylipäätään realistista ajatella, että kesä Kainuussa on pitkä ja vähäluminen – vai hankitaanko terassille vilttien ja villasukkien lisäksi myös lämpölamput, lapasia ja muovikatos? 

Ja kaikista kuumottavimpana kysymyksenä: kuinka aktualisoida pohjoissuomalainen Uusien Asioiden Möllötys -mentaliteetti ihkaoikeaksi kassavirraksi? Havaittiin nimittäin Oulusa tuossa viitisen vuotta sitten kerrassaan vitsikäs, mutta ei-niin-kovin-kannattava kuluttajakäyttäytymisen malli. ’Aikukkiva, kun ootte tähän tällaisen uuen kahavilan laittaneet, ihanalta kyllä näyttää nuo kaikki nisut..mutta me tosiaan justiinsa kahavit juotiin ja rössypottua kotosalla syötiin, niinni nyt ei kyllä mittään oikein voi ostaa. Ens kerralla sitten.’ Needless to say, niin liiketoimintaahan tuollaiset kerrassaan ihastuttavat kommentit eivät varsinaisesti mahdollista, vaikka sielua ne kivasti lämmittäisivätkin. Miten siis pakottaa kannustaa viattomat ohikulkijat siirtämään roposensa taskustaan kassakoneeseeni, ja vielä niin että kokemus olisi kaikille osapuolille positiivinen. 

Tarkka arkkitehtooninen askellus kontin sijoittelusta ja asiakaspaikkojen määrästä. On on. Jossain tuolla +30C asteen lämpimämmällä puolen, noiden hankien alla. Meillä Kainuussa ei nimittäin tänä talvena ole tuossa lumen määrässä juurikaan pihistelty. Saatana. Tv. Omakotitaloasukas.

Melkoisesti on siis keltanokkayrittäjällä tällä hetkellä siis mietittävää ja pohdiskeltavaa – ja hyvä niin. Asia kun on omalla tavallaan kuitenkin hyvinkin tuttu sekä lähellä sydäntä; kanssaihmisten ilahduttaminen ja ällistyttäminen siis. Verkostoja on omasta takaakin jo jonkin verran, ja viime perjantain Social Friday -yrittäjätapaamisen jäljiltä käyntikorttipino sen kuin kasvoi. Hyvä tästä siis tulee, pakkokin on.   

Onhan tässä kuitenkin pari kuukautta useampi viikko vielä aikaa suunnitella ja myssytellä, innovoida ja ihastella. Ja pohjimmiltaan vaan luottaa omiin siipiinsä ja uskoa siihen, että peräänantamattomalla luonteella ja kovalla työllä isotkin asiat ovat mahdollisia.

Kunhan vaan uskaltaa hypätä.