Kukaan tänään radion äärellä ollut on tuskin päässyt välttymään uutiselta, jonka mukaan viime kuussa tehdyn tutkimuksen perusteella kolmasosa Euroopassa tuotetusta ruuasta joutuu hävikkiin – ihmistä kohden tämä on siis 173 kiloa (!!), kaikissa (!) EU:n 28 maassa. Melko jäätävä luku. Tuohon kun lisätään vielä arvio siitä, minkä verran kuluttajat Suomessa heittävät alunperin käyttökelpoista ruokaa roskiin, niin aikamoisen hurjaltahan nuo määrät kyllä kuulostavat: 20-30 kiloa ruokaa jokaista suomalaista kohden jääkaapista suoraan biojätteeseen.

Järkyttävää.

Todettakoon tässä myös samaan hengenvetoon, että tutkimusten mukaan ruokahävikistä aiheutuvat ympäristövaikutukset ovat usein selkeästi suuremmat kuin esimerkiksi pakkausten valmistuksesta aiheutuneet haitat. Ja mikä parasta: ainakin minä, kuten iso osa kuluttajista ylipäätään, edelleen koen esimerkiksi ne kovamuoviset elintarvikepakkaukset omaa ruokahävikkiäni suuremmaksi ympäristöongelmaksi. Me minä ei edes hoksata ruokahävikin merkitystä ilmastolle!

Lähde: www.saasyoda.fi 

Kahden hengen taloudessa ruuan taloudellinen valmistaminen on melkoinen taiteenlaji. Pyrin käymään järkevästi kaupassa -keskimäärin kaksi kertaa viikossa. Yleensä alkuviikkoon osuu kaappien täyttö useammalla kassilla, ja viikonloppuna käydään lähinnä haaveilemassa viikonlopun herkuista. Sikäli, kun pakastin on jo ehditty tyhjentää pihvi- sun muista lihoista.

Meillä on hyvin usein kaapissa tähteitä edelliseltä aterialta – teen useimmiten ihan tietoisesti esimerkiksi keittoja sen verran, että kattilasta syö toisenkin kerran. Säästyypähän lounaan valmistamisen vaivalta, kun voi kaivella edellispäivän keiton hellalle. Ja itse asiassa, suurin osa keitoista vain paranee toiseen lämmitykseen. Pastat sooseineen ja lähes kaikki perunapohjaisetkin ruuat soveltuvat uudelleenlämmitykseen myös mitä mainiommin – mummu tuumi usein paistinpannunsa ääressä huiskiessaan, että joka keitetyn paistaa, se makian maistaa. Onko muka parempaa lohturuokaa kuin pannulla rapsakaksi paistettu makaroonilaatikko? En ainakaan myönnä. 

Mutta silti tunnistan kyllä itseni tuosta vasemman alareunan pylpyrästä. ’Ei haluttu syödä enää’ ja ’Ei näytä pilaantuneelta, mutta ei haluta ottaa riskiä’ on allekirjoittaneen valitettava pahe jääkaapin siivousta suorittaessa. Hyvin vähän meillä periaatteessa vanhenee mikään, kun kahvimaitoa ostetaan litra kerrallaan ja juustonkannikat, pussin pohjan porkkanat sun muut yksinäiset hengailijat pyrin hilloamaan lihapulliin, keittoihin, laatikoihin – tai vaikkapa raastamaan pakkaseen odottelemaan parempia aikoja. Mutta silti, hävettävän paljon sitä kuitenkin menee ruokaa itsellänikin roskiin.

Trumpin valtakauden alettua olen löytänyt itsestäni maanisen kierrättäjän: yritän sovittaa kyseisen tyypin aiheuttamaa uhkaa ihmiskunnalle keräämällä kaapit ja laatikot täyteen metalli-, kovamuovi- ja pahvijätettä erinäisiin sekaviin kasoihin. Jotka sitten iloisesti yksityisautoilen läheiselle kierrätyspisteelle, henkisiä henkseleitä paukutellen. Katsokaa nyt kaupunkilaiset, täällä sitä mennään takaluukku haisevia litistettyjä maitopurkkeja ja säilykepurkkeja täynnä. Ihan muina hyvinä ja tiedostavina ihmisinä tässä yksityisautoilen. Patsaan rakennan itselleni ja mitalin myönnän. Mitalin! 

Netissä kuitenkin kaikista parhautta on se, että kuka tahansa voi olla minkä tahansa erikoisasiantuntija. Siihen mandaattiin vedoten, kirsun kolme maalaisjärkistä vinkkiä ruokahävikin vähentämiseen. Olkaatten hyvät:

1.  Varastonkierto kuntoon. Ammattikeittiössä puhutaan FIFOsta – first in, first out. Niin vaivalloiselta kuin se kauppakasseja purkaessa tuntuukin, niin siirtelen jääkaapin/pakastimen etuosaan aiemmin ostetut elintarvikkeet ja sinne taakse näkymättömiin ne kaupasta juuri hankitut, houkuttelevat ja uudenkarheat suolakurkut, salsakastikkeet sun muut. Leikkelepaketteja on auki vain yksi kerrallaan – ja jos se uusi kultapaahdettu broilerleike nyt vain huutaa nimeäni jääkaapista, niin paskanmakuinen avonainen kinkkupaketti suikaleiksi ja pakkaseen. Odottelemaan esimerkiksi kiusaus- tai pizzapäivää. Toki myös pakastimen tyhjennys säännöllisin väliajoin on suhteellisen olennaista varastonkierron kannalta: vitsikäs kokin erikoisbuffet pystyyn ja kolmen ruokalajin hävikki herkkuillallista kattamaan. 

2. Sosekeitot, kasvis- ja jauhelihapihvimassat sekä erilaiset kiusaustyyliset ruuat ovat uusi musta pyttipannu. Muuten elinkelvottoman oloiset nuutuneet porkkanat ja kukkakaalit vaan leikkuulaudan tai raastinraudan kautta kiertoon ja lautaselle. Porkkanaraaste passaa erinomaisesti esimerkiksi bolognese-kastikkeen sekaan, sekalaisista jämäkasviksista tehdyt juurespihvit ovat meillä mitä suurinta herkkua (samaan kulhoon myös se raejuustopurkin jämä tai viikonlopun manchegot) ja paahdetut kasvissosekeitot passaavat näihin pakkaspäiviin kuin nenä silmään. Lisäksi ihan surutta pakastelen myös näitä kierrätysruokia: bolognesen-jämät seuraavaksi pizzakastikkeeksi tai lasagneen, sosekeitot esim. sämpylätaikinan pohjaksi ja niin edelleen.

3. Parempi överit kuin vajarit, vaimitenseoli? Isommalle porukalle kokkaillessa mopo yleensä viimeistään keulii järkevämmälläkin keittiöhirmulla ja kinkereiden jälkeen kaikki mahdollinen kylmätila tursuaa kakkuja ja piirakoita ja salaatinjämiä – paitsi ruokaa, myös selvää rahaa menee usein hukkaan melkoisesti. Netti on ihanasti väärällään vinkkejä, minkälaisiin ruokamääriin pitoemännän tulisi varautua: nyrkkisääntönä ehken se, että n. 600-700g ruokaa per henkilö on useimmiten erittäin soppeli määrä — toki syömämiesten iästä ja sukupuolesta sekä juhlien kellonajasta riippuen. Työ- ja kasvuikäiset kundit syövät enemmän kuin eläkeläismummelit tai kouluikäiset lapset ja esimerkiksi lounasaikaan tahi välittömästi sen jälkeen alkaneet juhlat tarkoittavat yleensä lounaansa väliin jättäneitä nälkäisiä vieraita…

Itse varaan pääruokaa n. 180g, lisuketta n. 150g, salaatteja n. 150-200g, kaloja/leikkeleitä n. 50g ja kastikkeita n. 50g per nassu. Kakun määrässä puolestaan yhdestä munasta syö 3 henkeä, eli 6 munan kakku riittää 18 hengelle ja 10 munan kakku vastaavasti 30 hengelle – toki tässäkin sama disclaimer, eli jos makeaa on tarjolla vain yhtä sorttia, niin kakun menekki on todennäköisesti huomattavasti suurempi kuin silloin, jos kakkuja ja pikkuleipiä on useammanlaisia. Skumppaa riittää noin kuusi lasia pullosta ja yhdestä kahvipaketista saat keiteltyä n. 25 kuppia kahvia.

Summa summarum, 10 hengen akkaporukan ruokkisin 2 kilolla lihaa (kypsennettäessä häviää n. 20% raakapainosta), vajaalla 2 kilolla juureksia (kuorimisen hävikki samaiset 20%), tekisin parin kilon salaatin (raaka-aineiden yhteispaino siis tämä) ja jos oikein fiiniksi heittäytyisin, niin saattaisin tarjota kylmiä kaloja, lihoja tai juustoja 500g lajia kohden. Samankokoiselle miesporukalle varaisin lihaa yhden ylimääräisen kilon ja saattaisin vähentää salaatin määrää. Oma mentaliteettini on erilaisia juhlia keitratessani ollut, että vähemmän on enemmän: mieluummin siis riittävästi muutamaa hyvänmakuista ja mieleenjäävää lajia pöytään kuin sen tuhatta erilaista sortimenttia, joiden valmistuksessa on ollut enemmän stressiä kuin iloa.

Ääh. Ehkä kirjoitan juhlajärkkäilyistä oman postauksen tässä, kun sille päälle satun – kauhiasti kun näyttäisi olevan asiaa aiheesta.

Yhteenvetona kuitenkin todettakoon, että jonkinlaiset yhteiset tiedostamistalkoot kai sitä tämänkin asian ympärille pitäisi rakentaa, jotta tuleville polville jäisi meidän suhteellisen ylenpalttisten kulutustottumusten jäljiltäkin vielä edes jonkinlaiset hyvän elämän olosuhteet.