Miksi ystävättäret ovat ihania

img_7978.jpg

Olen siitä onnellisessa asemassa, että olen tähän ikään mennessä onnistunut keräämään ympärilleni aivan valtavan ihastuttavan ringin hyviä ystäviä. From all walks of life. Opiskeluvuosien aikainen porukka on pysynyt yhdessä näihin päiviin saakka; lisättynä muutamalla siipalla ja epämääräisellä määrällä mukeloita. Vaihtarijärjestön työvuosilta jäi elämääni joukko eri-ikäisiä ja eri puolilla Suomea asuvia ihanuuksia – heidän kanssaan ei välttämättä olla viikoittain (tai edes kuukausittain) yhteydessä, mutta aina kun tavataan hohotellaan ja huutonauretaan niin, että tuntuu. Kymmenen vuotta sitten perustettu Kirjapiiri pitää edelleen pintansa: yhteenhitsatut naiset ruuhkavuosiensa kiemuroissa, lapsineen, puolisoineen, kissoineen, työelämän paineineen. Yhdistävänä tekijänä rakkaus kirjoihin, viiniin, hyvään seuraan ja jaettu usko siihen, että kaikki kyllä lopulta järjestyy. 

Facebookin fiidistä Sydämestäni löytyy ihan kaikenlaisia ystäviä. Ne on kauniita, ne on surullisia, niitä naurattaa ja niiden hymy yltää silmiin saakka. Ystävilläni on fiksuja juttuja, käsityskyvyn ylittäviä juttuja, kevytmielisiä juttuja, maailmaa parantavia juttuja ja käsittämättömän oksettavia pissakakka-juttuja. Ystäväni hoitavat lapsiaan, ulkoiluttavat kissaansa, ostavat design-huonekaluja (ja asuntoja!), tekevät mainoksia, tarkastavat tilejä, ekstraavat tarjoilijoina, asuvat Sveitsissä, heittävät eks temppore -deejiikeikkaa nuorisolaisdiskossa ja opiskelivat aikanaan ainakin diplomi-insinöriaa, sosiologiaa, kylteriaa, vanhenemisoppia ja tradenomiaa. Parhaan ystävän kanssa aikuisopiskeltiin downshiftattiin yhtä aikaa, ja tsempattiin toinen toisiamme viikottaisilla terapiapuheluilla. 

Mun ystävät on pirteitä, laulavaisia, ärsyttäviä, posi- ja negatiivisia, jankkaavia, karismaattisia, lapsellisia, älykkäitä, älyttömiä, uskovia, uskomattomia, hurmaavia, hilpeitä ja huikaisevan seurallisia – ja ennen kaikkea, saan kutsua heitä ystäviksi. Se on ihan käsittämättömän hienoa ja siitä olen päivittäin kyllä oikeasti kovin kiitollinen. 

Anni Sinnemäki sen aikanaan sanoi ja tähän runoon palaan säännöllisin väliajoin.

”Ystävättäret ovat kuin kaikkein kauneimmat perhoset
koottuna yhteen tämän pöydän ääreen

He nauravat ja räväyttävät silmänsä auki
heidän käsivarsiensa pyöreys kyynärtaipeen ja olkapään puolivälissä
heidän luunsa, jotka erottuvat, solisluu tai vähän terävä lantioluu
nauraessaan he puistelevat päätänsä
”ei voi pitää paikkaansa” joku sanoo naurun välistä
sillä asia oli kyllin mehukas

Mitä tahansa ratkaisuja tekeekin,
ystävättäret kyllä löytävät sille perustelut

Spekuloimme pikkusisarten poikaystäviä
ymmärtävätkö äidit surujamme
mikä on sopiva asuntolainan korkomarginaali
teilaamme novellikokoelman
kertaamme tiettyjä tärkeitä tapahtumia
olemme kerranneet ne jo useasti aikaisemminkin

Miten minä oksensin kylpyammeeseen
kun tapasimme Annan kanssa ensimmäistä kertaa
olemme tunteneet kauan
mutta kertaamme ne tapahtumat kerran vielä
ihan kertaamisen ilosta
lämpimän kuivan valkoviinin maun
jotkut rajan ylittävät junamatkat

Tässä vaiheessa menestys pukee ystävättäriä sopivalla tavalla
elegantisti
he näyttävät suhtautuvan siihen
kuten savukkeeseen rakastelun jälkeen
60-luvun ranskalaisessa elokuvassa
toissijainen nautinto josta tulee hieman raskas olo.

Joskus heräämme juhlien jälkeen
syömme aamiaisen hitaasti tämän pöydän ääressä
ripsivärin ja rajauskynän jäänteet tekevät silmistä tummat
nauramme edellisen illan asioille
joku lähestyi sitä, se ja se oli hapan

Tämä yhteinen aamiainen ajaa pois
sen ahdistuksen mitä liian pitkät juhlat tuovat niille
jotka heräävät yksin. Jos saan valita eläkkeellä
en jaa elämääni minkään aviomiehen
vaan heidän kanssaan.”

Ihanille ystäville sylillinen tulppaaneja tänään.

Kiitos, että olet.

Suhteet Ystävät ja perhe Ajattelin tänään Höpsöä

Yrittäjäpolun kivikoissa

Kuvittele tämä maisema n. 30C lämpimämpänä vuodenaikana. Linnut laulaa, lapset leikkii ja nuorisolla on puistossa kiva boogie. Puut ja nurmialueet viheriöi ja syreenit tuoksuu. Nimenomaan! Aivan valtavan ihana näköala. Ja paikka.

IMG_8036.JPG

Sain tuossa alkuvuodesta kristallisen ajatuksen ja yritysidean iltahämärässä sängyssä pötkötellessäni. Tuosta noin vaan, suihkis tuli ajatus.

Kesäinen konttikahvila tuohon jokirantaan. Kyllä! Kaupunkilaisten söpö olohuone, kajaanilaisten lattemammojen ja -pappojen ehtymättömän erikoiskahvin lähde. Tuoreen pullan tuoksua, ihania ciapattoja ja yhteistyössä puutarhayhdistysten, nuorten taideyhteisöjen sun muiden kanssa suunniteltua ohjelmaa. Trubaduureja, kosmonautteja, tanssiesityksiä, yhteislaulua, mitänäitänyton. Aurinkoisia päiviä ja lämpimiä kesäiltoja, kaunista musiikkia, hyvää kahvia ja vanhan ajan torimeininkiä: lapset kieppuvat vanhempiensa silmien alla, ihmiset nauttivat toistensa seurasta ja auringonlaskusta. Vilttejä, vohveleita ja nauravia silmiä.

Aivan kuningasidea mielestäni: tällaista olen ollut pykäämässä (Ouluun) aiemminkin, luparuljanssi ja muut byrokratian vaatimukset ovat edelleen tiedossa. Tuotevalikoimasta on jo omasta takaa jonkinlainen käsitys, samoin siitä kuinka mainitunkaltaisia kesäkahviloita esimerkiksi tsotsiaalisessa meediassa kannattaa mainostaa. Ja lisäksi Kajaanista näkemykseni mukaan puuttuu vielä tietynlainen yhteisöllisyys, yhdessä tekemisen fiilis ja yleiset tilat olohuoneena -ajattelu — eikä tosiaan esimerkiksi erikoiskahveja myyviä paikkoja keskustan alueella ole muutamaa hassua enempää.

Eipä siis muuta kuin perin juurin pureskeltua ja myssyteltyä ideaa kaupungin edustajille esittelemään – ja vastoin kaikkia epäilyksiäni, ajatukseeni tartuttiin oitis. ’Juuri tällaista tänne on kaivattu.’ ’Nimenomaan kaupungin toiveena olisi, että viime vuosina maisemoituun ja kauniiksi laitettuun jokisuistoon saataisiin myös kaupunkilaiset viihtymään.’ ’Ei ongelmaa voimavirran saatavuuden kanssa, me hoidetaan kyllä sähkö- ja muut asiat. Tottakai onnistuu.’ Aivan valtavan kannustavaa, en paremmin sano.

Kontin vuokraus onnistuu, maisemointiin ja sisätiloihin on jo pätevä suunnitelmanalku ja ylipäätään positiivinen kutina on aivan erinomaisella tolalla. Liiketoimintasuunnitelma ja kustannusarvio on laadittu: konttibisnettiin pääsisi kiinni suhteellisen pienellä alkupääomalla; kymppitonni on toki paljon rahaa, mutta ei nyt mikään aivan valtaisa summa kuitenkaan. Mistä päästäänkin sitten kiinni siihen Olennaisimpaan. Rahaan.

Lainarahaa on haettu Finnveralta – tosin joku tapaamistani tahoista tuumi, että Finnveran lainapäätös on hyvinkin riippuvainen TE-keskuksen starttirahapäätöksestä. Että jos ei heru starttirahaa, on kynnys myös lainapäätöksen myöntämiseen melkoisen korkea. Jos ei jopa mahdoton.

TE-keskukselta pyysinkin siis seuraavaksi arvioita ja kommentteja liiketoimintasuunnitelmaan -kuten kuvioon kuuluu- ja ne puhelimessa sainkin.

’Kyllä, ihan perinpohjaisestihan tässä on tätä selvitystyötä tehty. Ihan kannattavalta näyttävät luvutkin. Ja hyvä, jos kaupunki puoltaa. Mutta siihen starttirahaan tässä ei nyt kyllä ole mitään edellytyksiä. Että ihan omillaan pitäisi pärjätä, onnistuukohan se?’

On kuulemma niin kilpailtu tämä kahvilabisnetti kotikaupunkini keskustassa: peräti neljä (vuosikausia, jos ei -kymmeniä toiminutta) kahvilaa äkkiseltään laskin. Joissa yhdessäkään ei ole ulkona kahvittelun mahdollisuutta, ei jokinäkymää eikä sijaintia vasta rakennetun leikkipuiston kyljessä, kaupungin kauneimmalla paikalla. ’Että eihän me nyt sitten sellaista riskiä voida ottaa, että joku näistä olemassaolevista toimijoista joutuisi lopettamaan toimintansa, jos sinulle myönnettäisiin tällainen tuki.’ 

Niin. Eihän me sitten tosiaan voida. Koska tokihan satavuotiaan leipomoinstituution toiminnan ydin vallan säpäleiksi tärähtäisi, jos saisin yrityksen ensimmäisen puolen vuoden ajan n. 700e suuruista kuukausittaista tukea toimintani aloittamiseen. (Ja ei, eihän tuokaan summa nyt mikään lottovoitto ole, mutta tasaista tuloa se olisi ollut silti – etenkin tähän alkukevääseen, kun varsinaista liikevaihtoa ei vielä ole.)

’Että voithan sinä laittaa sen starttirahahakemuksen tänne meille, mutta kyllä tässä tosiaan on tuo kilpailijatilanne melko paha. Että ei me kyllä välttämättä edes harkita….’ 

Kattia kanssa sanon. Ja nauran paskaisesti kaikille, jotka kuvittelevat esimerkiksi pizza- ja kebabyrittäjien kieriskelevän yhteiskunnan myöntämien tukien ja starttirahojen valtavissa kasoissa. Samaa kilpailutilanneklausuulia kun (käsittääkseni) sovelletaan myös heihin. Ja kampaamo-, kosmetologi- sekä lounaspaikkojenkin aloittamista suunnitteleviin.

Että kenelle se starttiraha nyt olikaan ajateltu kuuluvan? Ja millä perustein? Perkele. Itsensä päätoimisesti työllistäville, joilla katsotaan olevan riittävät valmiudet kannattavan aiotun yritystoiminnan aloittamiseen ja mahdollisuudet yrityksen kannattavaksi saamiseen, kertoo intternet. Riittävät valmiudet. Päätoiminen työllistyminen. Nimenomaan.

Hain sitä starttirahaa tänään kuitenkin. Ja toivon sydämeni pohjasta, että Finnvera kaikessa viisaudessaan näyttää ensi viikolla minulle ja kontilleni vihreää valoa, olipa TE-keskuksen päätös mikä tahansa. Kun kyllä mielestäni tästä liikeideasta hyötyisi itseni (ja meidän taloustilin) lisäksi myös suunnilleen koko kaupunki – myös ne vuosikausien ajan toimineet kahvilayrittäjät. Pieni kilpailu ja boksin ulkopuolelta ajattelu hyödyttää mielestäni ihan kaikkia, ja kannustaa katselemaan omaakin toimintaansa ehkä uusin silmin..?

======
edit. Soittivat perjantaina Finnveralta. Ja myönsivät lainan. Hurrraaa, ja hiljaisia tuuletteluja – hyvä tästä tulee, ilman starttirahaakin!

Puheenaiheet Raha Työ Ajattelin tänään