Vinkkivitonen kotikokille
Aloin aikuisiällä kokiksi. Siis ihan sellaiseksi koulunpenkiltä pätevyytensä hankkineeksi, mutta silti ravintoloissa vartin kärjestä ravaavaksi kokiksi, jolla on kokemusta mm. spektaakkelinomaisten tapahtumien järjestämisestä, pressitiedotteen kirjoittamisesta ja erityisesti oikeinkirjoitussäännöistä. Mutta à la carte -annosten valmistaminen aiheuttaa edelleen vähän ylimääräisiä tykytyksiä, ja vitsikkäät alan termit, kuten tilukki,vinkkari, suttura ja ruuhkalapio edelleen jaksaa hymyilyttää.
Mutta koskapa tän mun blogini kantavana teemana on ollut hassunhauskojen vinkkien jakaminen vähän helvetin kyseenalaisin meriitein **), täysin pyytämättä ja yllätyksenä, niin samalla linjalla jatketaan myös tässä.
Kirsun viisi vinkkiä kotikokille -sarja, osa 1: SIPULIT
1. Sipuli säilyy mainiosti myös huoneenlämmössä, siihen asti kun alkaa itää. Eli säilytys sipulipussissa, tiskipöydällä, juureskorissa jne on oikeinkin fine. Mutta jääkaappikylmästä sipulista kuoret irtoavat huomattavasti helpommin. Nimenomaan niin. Että siinä sitä ollaan, puun ja sipulinkuoren välissä.
2. Marinoitu (puna-) sipuli on salaatissa, hampparin välissä tai melkein missä tahansa aivan herkullinen lisuke. Ammattilaisemman näköisen lopputuleman saat, kun viipaloit sipulisi ohuesti pitkittäin, ei siis niitä kasarityylin puolikuun mallisia renkaanpuolikkaita. Anna veitsen terän tehdä työ (eli liu’uta veistä leikatessasi), älä hakkaa sipulia kuin halkosavotassa olisit. Marinadina ihan perusvinegretti toimii aina; kolme osaa öljyä, yksi happoa ja sitten suolaa, pippuria ja töräys hunajaa perään. Anna kauniiden sipulisuikaleiden marinoitua varttitunnista vuorokauteen ja nautiskele.
3. Sipuli on itselleni yksi keittiön kulmakivistä, ja maustan sillä kyllä lähes kaikki valmistamani ruoat. Etenkin lihapullat ja -murekkeen. Kaikki eivät kuitenkaan ole yhtä onnekkaassa asemassa, ilmeisen useassa ruokapöydässä kun istuu vannoutunut sipulinvihaaja. [Yllättyisitte muuten, jos tietäisitte kuinka yleinen ja vakava sipuliallergia (sic!) suomalaisten keskuudessa on. Ainakin jos noita em. tilukkeja on uskominen.] Enihuu. Ihanan Mysi Lahtisen vinkkinä lihapullataikinan tekijöille on ikäänkuin värjätä pannulla kypsennetty sipulisilppu lihaliemellä (ja tarvittaessa paseerata, eli puristaa se siivilän läpi). Näin ei kammoajat erota sipulinpaloja valmiista pullista, kun ovat kauniin ruskeina kiilteleviä – tai peräti ihan soseena. Ja mikä parasta, sipulimyönteinen käännytystyö voi jatkua!
4. Sipulin leikkaaminen. Voi hyvät hyssykät sentään. Toki koulukuntaeroja on vaikka muille jakaa, mutta edelleen jaksan ihmetellä kaikkia, jotka pilkkovat sipulinsa ensin renkaiksi, sitten viipaleiksi ja siitä sitten näyttäväksi tohjoksi. Siinä on sipulinkäryä niin, että naapurissakin tuntuu ja ainakin uimalasit, laskettelulasit ja joku nenäklipsi tarpeen. Huhhuhuh. Huomattavasti helpommalla pääsee, kun puolitetun sipulin viipaloi ensin pystysuunnassa, sitten vaakasuunnassa ja lopulta leikkaa sopivaa kuutiota, kuvan osoittamalla tavalla. Kokeile vaikka! Terävä veitsi takaa yleensä lähes-kyynelettömän suorituksen. Sikäli, kun työn alla on kilotolkulla sipulisilppua, niin työpisteen voi yrittää sijoittaa pienellä valuvan vesihanan ääreen – jostain syystä valuva vesi vie pahimman terän myös sipulin itkettäviltä ainesosilta.
5. Valkosipuli on toinen peittelettömän intohimoni kohde. Joku viisas opetti joskus, että valkosipulinpuristen on keittiövälineenä jopa munankeitintä vihuliaisempi. Minkä jälkeen olen kuuliaisesti joko silpunnut valkosipulini veitsellä (napakka kopautus veitsen lavalla irrottaa paitsi kuoret, myös tekee silppuamisesta helpompaa) TAI raastanut ne microbladella. Eli sellaisella helvetin-terävällä-käsiraastimella. Itseäni viisaammilta opin myös tavan laittaa valkosipulin vasta lämpenemässä olevalle pannulle, jolloin todennäköisyys liian kuumaksi ehtineellä pannulla palaneelle veeässälle pienenee. Ja vielä kolmas niksi: kokonaisia valkosipuleita (kuorineen) uunissa (miedohkolla lämmöllä, ks. yllä) paahtamalla valkosipulin maku pyöristyy ja pehmenee. Itse teen nykyään aiolin (eli valkosipulimajon) aina paahdettuun valkosipuliin. Myös (paahdettu) valkosipulikeitto on aivan valtavan ihanaa talviherkkua.
Kah siinä, Sassääki nyt jottain: onko joku ihan pitelemätön sipuliässä hihassa, josta hyötyisi koko valtakunta — tai ainakin tämän blogiviritelmän molemmat lukijat?
=======
**) Siippa hihittelee edelleen tapetointibloggauksen neuvoille. ’Siis laitoit kaksi (!) vuotaa seinään ja kirjoitit sitten sen jälkeen viattomille kansalaisille neuvoja siihen, kuinka niiden pitäisi tapetoida. On siinä kyllä mulla yksi erinomaisen kokenut remonttireiska neuvonantajana indeed.’
