Pitihän se arvata

Oliko siitä puhetta, että on tässä parhaillaan melko lailla monenlaista soosausta ihmispolon agendalla. Maanisen konttivarustelun lisäksi tälle viikolle on nimittäin suunnitteilla mm. yksi kappale viikonlopun rilluttelumatkoja isoolle kirkoolle, eli maalikylille eli hessoihin. Jota on siis tosiaan järjestelty vasta tää koko alkuvuosi, ja jonka aikana suunnitelmissa on paitsi muina himpstereinä istua iltaa BasBasissa, myös tavata n. 25 ihanaa ystävää entisestä elämästä lauantain Amazing Race -katusuunnistelun merkeissä.

Siksipä olikin erittäin vitsikästä aloittaa viikko keuhkoröntgenkuvien ja neljän verinäyteputkilon yhdistelmällä. 

Ääni on nimittäin melko lailla kadonnut, kurkku on kipiä ja siipan arvioiden mukaan en ole koskaan kuulostanut yöllä niin karmealta kuin sunnuntain ja maanantain välisenä yönä **. Marssin oireineni (poikkeuksellisesti samoin tein) paikallisen tk-lääkärin puheille, joka sitten sinisisssä korkkareissaan otti tämän diagnostiikan melkoisen vakavissaan.

Että onko se katupölyä vai joku vinkeä kevätlentsu, mene ja tiedä. Mutta ainakaan keuhkokuume, -kasvain tai -veritulppa ei näitä hinkumisia aiheuta. MOT. Nyt vaan sinkkiä nieluun, finrexiniä napaan ja bonussektorina hevoskuuri c-vitamiinia. Tai sitten menee viikonloppu viittomakielellä sekä erilaisin pantomiimein kuulumisia kertoillessa. Mikäs sen mukavampaa, saatana.

Note to self: älä suunnittele mitään reissuja minnekään. Ikinä.

**) Oli muuten kerrassaan ihanaa, miten tuo puoliskoni yöllä huolehti, silitellen ja lohdutellen sängyssä unenpöppörössä vinkuvaa allekirjoittanutta. Olisin halunnut siirtyä sohvalle nukkumaan, että en häiritsisi toisen unia sen enempää – mutta tämän estettiin ’kun emmää kyllä sitten yhtään pysty nukkumaan ilman sua’. Mikä taas alkoi itkettää mua kahta kovemmin, minkä johdosta henki oli entistä ahtaammalla. Vitsin viirupää olen. Tai ainakin kerrassaan onneton potilas, ja todella tottumaton siihen, että musta pidetään huolta.

Nimimerkillä saatoinhan kerran muutama vuosi takaperin kuumehoureissani tilailla paikallisesta kauppakassista ruokaa kotiinkuljetettuna, kun en kehdannut kavereitani kauppabisneteillä vaivata. Melkoinen yllätys oli, kun kassit kotiovelle kannettiin: olin nimittäin tilannut mm. 9 kiloa (kappaleet, kilot, mitänäitänyton mandariinejä ja 2 kiloa pakastekarjalanpiirakoita (enterovirus kyseessä, eli kaikkea kylmää oli suositeltu syötävän).. Että kyllä nykyään on helppoa tällainen avoelämä. Sairastellessa nyt ainakin. Ahhahhahha.