Ravihommia
Olipa mukava viikonloppu. Täynnä ei-yhtään-minkään-tekemistä, illanistujaista ystäväpariskunnan kanssa ja sunnuntaina ajelehdittiin paikalliselle raviradalle (KYLLÄ. Raviradalle!) seuraamaan Suomi100 -raveja. **
Jössesperkele, olipa vilakasta säästä huolimatta aivan valtaisan vitsikäs sunnuntain viettotapa tämä. Omat kokemukseni näistä kopottelijoista pohjautuvat lähinnä erinäisiin lautasannoksiin niin kotona kuin muutamissa soittoruokaloissa. Olen nimittäin hilpeällä tavalla allerginen hevosille, to the extent että pelkästään kadulla ohikopsuttelevat vossikat aiheuttavat melkoisen aivasteluryöpyn. Tästä johtuen en siis ole koskaan oikein tutustunut lajiin sen kummemmin, en ratsastukseen enkä ravihommeleihin – enkä etenkään totoamisen ihmeelliseen maailmaan.
Pakko mainita, että saatoin hymistä tyytyväisyttäni, kun ohjelmassa kerrottiin paikalla olevan myös suomenhevosten juhlavuoden esittelyä. Sittemmin toki kävi ilmi, että maistiaisia ei kuitenkaan (jännä sinällään) ollut tarjolla ko. esittelyssä. [Har har. Huonon vitsin kaatopaikka tämä, anteeksi!]
Mutta. Sitten asiaan. Siippani, joka vanhana raviasiantuntijana tiesi kertoa useamman vaihtoehtoisen tavan keplotella autokuntansa ilmaiseksi ravialueen parkkiin (ja ei äiti, ei tietenkään pummattu sisäänpääsymaksuissa tällä kertaa!), läsäytti kouraani oheisen vihkosen – ja siitäpä sitä sitten arpomaan mahdollisia voittajia.
Kunkin lähdön alla oli viitisen minuuttia esittely- ja lämmittelyaikaa, jolloin tarkkasilmäisimmät hevosmiehet hevoshenkilöt saattoivat vielä varmistaa erinäisistä totoaviiseista hyviksi päättelemiensä hepojen kisakunnon. Ja sitten ei kun luukulle rahojaan sijoittamaan.
Mullahan elämässä aika moni asia perustuu mottoon ’ei taidolla, vaan tuurilla’ joten tällä samalla viisaudella mentiin tässäkin asiassa.
Siippa yritti salakuunnella vieressä seisovia oikeita hevoshenkilöitä mahdollisten tipsien perässä. Hänelle erilaiset totolajit olivat selvää pässinlihaa, ja tätä tietotaitoa yritettiin meikäläiseenkin sitten hieroa. [Ilmeisesti rahansa voi sijoittaa joko heposen voiton tai kolmen parhaan joukkoon sijoittumisen puolesta. Jotain kaksaritouhua ja nelivetoa siellä kuului myös olevan, mutta yllättäen ei moinen korkeampi matematiikka vielä juuri avautunut.]
Itse keskityin lähinnä bongailemaan ko. vihkosesta vitsikkäinä pitämiäni nimiä (Hilarious Hangover, Stepping Gigolo, mitänäitänyton), minkä jälkeen yritin sihrustaa ko. numeroa kantavan hepon tuolta radalta. [Kaukonäkö alkaa rapautua, mental note to self. Ei tuu vanhuus eikä nelikymppiset yksin, näemmä.] Ja, mikäli kyseessä ei ollut mitenkään kapisen näköinen otus, niin kävin suhauttamassa euron tai kaksi totoluukusta sisään.
Kopotikopoti, sanoivat hevoiset. Ja jössesperkele sanoi eräs neitsytmatkalainen, uudemmankin kerran. Voitettiin nimittäin neljässä startissa yhteensä 12e (!!) tällä täysin ammattimaisella pelistrategialla. Ja ei, ei minkäänlaista tietoa siitä, paljonko meillä meni noihin betseihin. Mutta voitto mikä voitto.
Lisäbonuksia Kajaanin ravirata sai myös aivan oivallisista kisatarjoiluista. Tokihan kaikkiin paikkoihin kelpasi ainoastaan käteinen (siunattu pullonpalautuskassa!), mutta kolikkokasaa vastaan sai niin kahvia ja viinereitä, patonkia ja pillimehuja kuin makkaraa ja kyljyksiäkin. Kylllä. Makkaranpaistopisteen grillistä löytyi myös kaikkien meidän kasarin lasten Astetta Parempaa Sunnuntairuokaa, eli talouskyljyksiä! Ihan käsittämättömän hienoa!!
Että lämmin suositus raviratoihin tutustumiselle, jos sellainen tulee vastaan. Suomi100 -teema ei itselleni oikein auennut, mutta ilmeisesti osa noista lähdöistä oli 110-vuotista taivaltaan juhlistaville suomenhevosille varattuja. Sinällään juhlavan arvokasta menoa oli näissäkin lähdöissä, huolimatta aivan tolkuttoman vitsikkäännäköisestä volttilähdöstä. Jossa siis ei lähdetty kisaan liikkuvan auton ja aitojen takaa, vaan hepoiset kirmailivat kolmen konin piirileikkiä aikansa, kunnes lähtökäsky kuului ja juoksenta tuli osoittaa raviradan suuntaan.
Needless to say, niin itselläni olisi ollut pää semminkin pyörällä moisesta volttaamisesta, ettei itse siitä ravista olisi tullut mitään. Ahhahhaha.
Että sellaisia kuulumisia täältä.
Sumua ja syksyä on pidellyt, ja niitä lupaamiani jännittäviä uutisiakin lienee pikapuoleen luvassa. Jos nimittäin kaikki menee, kuten suunniteltu, niin kuvassa näkyy tulevan työpaikkani barokkityylinen etupiha. Uusia yritysviritelmiä siis luvassa – stay tuned, niin kerrotaan lisää heti, kun on nimeä paperissa muullakin kuin näkymättömällä musteella..!
**) Pakko vielä hipsauttaa disclaimeri tähän väliin. Kaikki ylläoleva teksti termeineen sun muine on vain ja ainoastaan allekirjoittaneen omia tulkintoja ravihevosmaailmasta. Kopotteleminen ja hepostelu ei termeinä varmastikaan tee oikeutta sille kovalle työlle, jota asiaansa vihkiytyneet ravitallit, ohjastajat, omistajat jne. tekevät. Lisäksi pidätän oikeuden kaikkiin virheisiin ja vääriin tulkintoihini. Oon vähän pösilö, enkä ihan aina se kaikista terävin kynä näissä uusissa jutuissa.