Mitä mulle kuuluu? APUA, näytän MUFFINSSILTA!
Aika moni on tehnyt tässä lähiaikoina ”mitä mulle kuuluu” -aiheisia postauksia. Eevan kirjoitus jäi mulle mieleen moneksi päiväksi. Se oli hyvä.
Ajatus tästä sai alkunsa, kun ystävä haastoi minut viiden päivän arkihaasteeseen instagramissa. Latasin alla olevan kuvan instaan ikään kuin vitsinä hänelle, koska hän on urheiluhullu ja minä olen vetässyt nuo tossut jalkaan nyt ehkä kymmenen kertaa.
Nauroin, että osallistunko jollekin vironkieliselle jumppatunnille ja videoin sitä kun tamppaan eri tahtiin, yks kaks koli neli…
Laitoin myös hästägin, jossa luki pulleroannalaihduttaa. Muutama ihana ystävä jo kommentoi että et sä ole pullero. Tiedän joo, mutta semmoinen ylimääräinen rengas on kyllä nyt ilmestynyt tuohon farkkujen yläpuolelle. Ja se on niin hemmetin tiukassakin vielä!
Ja vaatteet on pikkuhiljaa alkaneet kutistua? Eikä todella hotsita ostaa uusia vaatteita, siis siksi että ei mahdu enää vanhoihin!
Tarinani menee jotakuinkin näin: vaaka muutti Tallinnaan kolme vuotta sitten ja sen koommin en ole painoa seuraillut. Tyytyväisenä vaan elellyt ilman säännöllistä liikuntaa tai terveellistä ruokaa. En ole juuri ajatellut.
Paitsi alkuvuodesta kun nousin vaa-alle, ja hupsista, KUUSI kiloa…. KUUSI! Kilot tosiaankin on hiljaa hiipineet, 2 kiloa vuodessa ja nyt vasta huomasin että vaatteet kiristää? Siis huomasin vasta kun mun mahan kolmesta makkarasta oli tullut yksi valtava makkara!
APUA, MÄ NÄYTÄN MUFFINSILTA ! I H M I S – M U F F I N S S I L T A !
Lapsena urheilin paljon, harrastin voimistelua, lentopalloa, laskettelua, purjehdusta ja sählyä. Urheilu jäi teinivuosina muun humputtelun jalkoihin, ja tuli taas takaisin lukioaikoina. Silloin lenkkeilin ja kävin kuntosalilla, jumpissa ja spinningissä, ehkä vähän liikaakin.
Parikymppisenä olin loistokunnossa, kunnes se kuntoilu taas hiljalleen jäi pois. Tuli poikaystävää ja muuta. Selvennetään vielä, etten ole koskaan ollut mitenkään erityisen lihava tai laiha, vaan ihan normaalipainoinen, ja olen edelleen (makkara vaan on nyt ylimääräinen osa minua!).
Ostin Turussa M&M.lle joskus 7 vuotta sitten 10 kerran kortin, ja siitä on vieläkin varmaan puolet käyttämättä. Joka vuosi aloitan kuntoilun ja käyn kerran tai kaksi ja siihen se jää. Olen jo vuosia vitsaillut, kuinka ”vanhana kanta-asikkaana” voin astua SUURIN ELEIN ovesta sisään ja huikata että MOI, MÄ TULIN TAAS ! ;) (kävinhän just viimeks vuosi sitten kanssa tällä samalla spinning tunnilla!) haha
Tammikuussa kuitenkin päätin alkaa etsiä sopivaa kuntosalia. Kuntosali löytyi, mutta puuttui noi ritsuunan keltaset tossut (ja kaikki muutkin vermeet salille). Ja ihan oikeasti mun urheiluvaatteet oli jo aikansa nähneitä, kyse ei ollut siitä että mun tarttis olla jotenkin hienona.
HIENO ADIDAS MUFFINSSI VAI? HAHA, oikee kuntosalin fitnessleidi…
No, tossut ja muut vermeet löyty ehkä Helmikuussa ja VIHDOIN Maaliskuussa ostin sen jäsenyyden. Huh,menihän siihen vain kolme kuukautta!
Nyt kun sisko soittaa, niin voin hyvällä huumorintajullani laittaa vihaisia viestejä, että ”mitä sä soittelet, mähän olen SALILLA, niinkun AINA tähän aikaan, ha!”
Se tuntuu kyllä niin omituiselle, että kun jokainen meistä tietää, kuinka hyvä olo urheilusta tulee, niin miksi se on niin vaikeaa?
Monesti tulee ajateltua, että miksen lähde ja mene sinne salille, kun siitä tulee kuitenkin niin älyttömän hyvä mieli?
Miten se sohvalla plösöttäminen ja karkinsyönti voikin viedä voiton? Ja nuo edellämainitut vois tehdä silti, vaikka käviskin siellä salilla tai jumpassa tunnin verran rehkimässä!
Mutta nyt mä aion tehdä jotain ja antaa makkaralle kyytiä. Onneksi tässä on vielä hyvää aikaa kesään. Ja olenhan jo aloittanut.
Tällä kertaa haluaisin tehdä sen niin, että en aloita mitään tiukkaa ja kurinalaista dieettiä, vaan alan liikkumaan säännöllisesti, en hullun lailla, jotta en kyllästyisi heti. Yritän niin kovin tehdä siitä elämäntavan, ja toivon, että urheilu tulisi osaksi elämääni, eikä olisi pakkopullaa.
Jos jollain on vinkkejä tai kokemuksia, niin niitä otetaan vastaan ilomielin.
Onneksi meitä on täällä kotona kaksi kannustamassa toisiansa. Puolison kanssa yhteinen harrastus on kivaa vaihtelua arkeen, ja vie tosiaan vain pienen hetken päivästä.
No entä sitten ruokailu. Sekin on ollut mulla ihan pyllystä viimeiset pari vuotta. Olen ollut paljon yksin, mies ulkomailla ja jollain lailla sitä vaan odottaa, että koska tämä erikseen eläminen loppuu ja voidaan yhdessä tehdä ruokaa ja olla. Nauttia siis olemisesta, ruuasta ja yhdessäolosta.
Yksin ei tullut tehtyä mitään kovin gourmeeta, kunhan nyt nälkä lähti jollain aschanin patongilla. Ja suklaata, karkkia ja erityisesti PepsiMaxia usein, IHAN LIIAN USEIN…
Jäin oikeastaan PepsiMax-koukkuunkin, pikkuhiljaa aloin latkimaan sitäkin joka päivä.
Ja siitäkin on hiton vaikea irroittautua… mutta nyt se on poissa! ha
Nyt koitan syödä terveellisesti ja hyvin, en tosiaan edes tiedä, syönkö oikein, mutta viimeviikkoina on googleteltu muun muassa, laihduttajan ruokavalio, hedelmät ja laihdutus, lihottaako avocado, kesäksi kuntoon, näitä syömällä laihdut ja ALLIT POIS (nälkä kasvaa syödessä…) haha
On meillä ennenkin ihan terveellisesti syöty, mutta sitten kun sitä repsahtaa, niin sen vähän niinkuin unohtaa…
Mutta joo, siis tuon ruokailun kanssa ajattelin yrittää noudattaa ihan, samaa ajatusta. Ei mitään erikoisdieettiä nyt, vaan yritetään muuttaa ruokailutottumuksia lopullisesti ja pikku hiljaa. Lähinnä olen hiilareita karsinut pois. Siis ruokavalio sellaiseksi että karkki ja hese on joskus HARVOIN ok, ja pizza, ja sipsit vaikka. Mutta yleisesti olisi kevyttä, hyvää ja terveellistä ruokaa.
Karppaus on koettu meidän perheessä neljä vuotta sitten ja se oli ihanaa, kilot karisi samalla kun herkutteli…. Mutta niin ne kilotkin tuli takaisin heti kun lopetti, ja kyllähän sen jo tiesikin.
Kaikki ruokavinkit ja ihan mitkä tahansa neuvot ja kokemukset otetaan vastaan niin ruokailusta kuin kuntosalitreenaamisesta!
Palmusunnuntaina söin tämän, pääsiäispupu raukka ! Mutta se oli ihan oikeasti vaan pieni syrjähyppy. Monta viikkoa jo huutanut tuolta keittiön hyllyltä.
Ja sitä paitsi normaaliminä olisi tähän mennessä jo syönyt monta mignonia ja niitä pastillinvärisiä pikku suklaamunia… MUTTA MÄPÄ olenkin vaan KUOLANNUT niitä kaupassa (Toi suklaapupu oli lahja).
Ja pointtihan oli se, että ei olla niin niuhoja, ainakaan vielä!
Nyt peukut pystyyn, että makkara on poissa kesään mennessä,
ja Kiitos kun jaksoit lukea mun vuodatuksen,
Anna
Ps. kannattaa kurkata Olennaisuuksia-blogin Milkan ”What 100 calories looks like” ! Se pistää tosiaan miettimään mitä laittaa suuhun, jos itsellä on makkara, mistä tarttis eroon päästä! ;)
Kuvat: A&A at Home/Anna