Annalla / Kaunista

 

2015-03-18 16.29.30.png

Minä olen tehnyt jotain hirmu jännää, ja avannut oman sivuston, annalla.com.in! Siis toisen blogin, kyllä!

Kaikki on vielä ihan harjoitteluvaiheessa, muun muassa olin julkaissut siellä sen minttutoppi postauksen tietämättäni (?) ja siellä näkyy myös 1 kommentti, mutten löydä kyllä sellaista, haha! Ihan oikeasti, en todella ole mikään tietokone, saati englanti-ekspertti, ja noiden sivujen luominen on ollut kova saavutus multa, huhhuh. Jos joku nyt kysyisi neuvoa, miten ne olen tehnyt, en todellakaan osaisi vastata. En tiedä itsekään, miten ne sain aikaiseksi! Joten älkää ihmetelkö, jos postaan jotain keskeneräistä tai jos jotain muuta omituista siellä tapahtuu. Mutta ne on vain  pieniä haasteita.

Pidän tämän A&A at home-blogin edelleen, että en ole mitenkään siirtämässä näitä juttuja sinne. 

Annalla / kaunista, on vähän eri tyylinen, keskittyen minun hupsuihin ”taidekuviin”, niinkuin nyt vaikka kulahtaneisiin kukkasiin. Se on minun kauniiden kuvien kaatopaikka, ja kuolleiden kukkien hautausmaa. 😉 Siellä siis tunnelmaa, valokuvia, harmoniaa, värejä ja pieniä sanoja, ainakin näin alkuun. Tosiaankin, vie varmasti aikansa, että saan kaiken näyttämään siltä, miltä haluaisin… pienin askelin eteenpäin, mulla on jo yksi ihana lukija <3 

Mutta tästä se nyt lähtee, minun oma sivuni! 

annalla.jpg

Mitä tykkäätte? Kaikki palaute on niin tervetullutta!

tee Anna

 

 

Kauneus Oma elämä Meikki Trendit

Kaunis valaisin

VALOJA.jpg

Todella kaunis Ikean valaisin, ainakin minusta.

Tämä kuva oli unohtunut työpöydälleni jo ajat sitten, mutta valaisin kummittelee mielessäni aika ajoin. Olen tehnyt tämän ystävälle inspiraatiokuvaksi, mutta jaan sen nyt täälläkin. 

Hurjan kaunis, kaikissa muodoissaan, ja sopii aika hyvin monenlaiseen tilaan. Voisin kuvitella tämän valaisimen keittiöön, työhuoneeseen, olohuoneeseen ja makuuhuoneeseen. Jollain tavalla se on moderni, ja jollain tavalla taas vanhanaikainen. 

Ihana! 

Kuvat: Ellos ja Ikea

Koti Sisustus