Mud Gladiators – 15 kilometrin mutajuoksu, tiimityöskentelyn avulla selvitettävä sotkurata, jonka läpi kahlattiin, kiivettiin, kärsittiin. 

Lähdimme ajamaan paikalle oikein tietämättä sen suurempia, kuten määränpään sijaintia. Reilun tunnin ajo kääntyi jo kolmanneksi, kun aurinko laski ja me käännyimme aina vain pienemmälle, punaiselle hiekkatielle. Viimein kymmenten ja kymmenten kenguruiden jälkeen löysimme leiritukikohtamme, pystitimme telttamme ja nukahdimme.

Seuraavana aamuna hytisimme naapuriteltan aamutulen loimussa, kunnes oli pienen porukamme vuoro.

Juoksu oli luontoäidin ehtojen mukainen haaste, ja haastava se olikin. Alussa oli mutarata, jossa sai sukeltaa hyiseen hättöön koko kropan huutaessa hämmennystä ja hätää. Hui. Ensimmäisen esteen jälkeen polvissa ja kyynärpäissä valuivat vilkkaat verinorot, mutta konttaaminen se jatkui tunneleissa, läpi renkaiden, ali aitojen. 

Itse juoksuosuus kulki läpi kuivan aavikkomaisen maiseman, jossa seurasimme sinne tänne sijoiteltuja punaisia lippuja löytääksemme perille. Ylitimme joen, kiipeilimme kallioilla ja kompastelimme minkä kerkesimme. Vastassa oli oikeastaan kaikki luonnon elementit, joten joukkuetovereiden tuki oli merkittävä selviytymisen ehto.

Mutta kun vielä loppusuoran mutahaasteen jälkeen kiipesimme ison hiekkakasan huipulle ja laskeuduimme pyllyliukua alas, oli olo huikea. 

Only the strong will survive, he sanoivat. Ja mehän selvittiin.

aada xx