Tag: Matkustaminen

Himot

Himot

Olo on ristiriitainen, jälleen kerran. Tyhmät kalenterit tuovat paineita tullessaan. Maaliskuu, yliopistohakuaika. Huhtikuu, vappukarkelot ja täynnä keväistä kaverikivaa. Sekä opiskelemattomuuspaineet että kirjaoppimisen himo jaksavat aina välillä muistuttaa, pitäisikö jo tehdä jotain perinteistä ja kouluttautua. Siitä puhumattakaan, miten ihana olisi nähdä livenä läheisiä. Haluan palata. Täällä farmillamme on jo vähän viileämpää kuin ennen. Tuntuu virkeältä vaihtelulta […]

Mytty messiin ja menoksi

Mytty messiin ja menoksi

Mulla on huoneen nurkassa kaksi myttyä. Niissä on kaikki, mitä omistan. Huomenaamuna hilpasen tuhat kilometriä pohjoiseen päin kantamuksenani lainattu pikkureppu, jonka puolet valtaava rantapyyhe olisi tarkoitus levittää hiekalle ja lekotella. Suunnittelin käyväni sukeltamassa. Kohteessani oli tosin vielä eilen pyörremyrsky ja vettä tuli enemmän kuin yleensä koko maahan vuodessa. No mutta, tuleehan noita, suunnitelmia. Päämäärä saa siis […]

Maailman epäuskottavin traveller

Maailman epäuskottavin traveller

Olen miettinyt, miten musta tulikaan tälläinen kaukaisia maita kaipaava ja suorastaan tarvitseva nuori nainen. Syyttävä sormeni osoittaa lapsuuteen, jolloin pikkuruisena tyttösenä ylivoimaista ykköstä oli kirjojen lukeminen. Viehätys kirjallisuuteen johtui luultavasti siitä, että pienestä kylästä pääsi milloin vain matkalle mihin tahansa aikaan ja paikkaan, useimmiten vielä huippujen tyyppien seurassa. Koukuttavaa oli se, kuinka hiekat ja sorat […]

Matkustamisesta

Matkustamisesta

Australian aurinko alkaa jo porottaa niin lämpimästi, ettei terassilla kestä hetkeä kauempaa. Iltapäivällä sekoitin hedelmiä (yleiskieltä, koska en tiennyt mitä ne olivat) ja luonnonjogurttia viilentäväksi smoothieksi hymähdellen sille, millainen vaikutus vain yhdellä kuukaudella kengurusaarella onkaan muhun ollut. Ensiksi astelin vähän ujona, huonossa ryhdissä, etsien. Nopeasti se sitten kävikin: arkuus väistyi asenteen tieltä. Toisinsanoen, jos maailma potkii […]