Aallot kevensivät askeleeni

Arkeni on hyvin hektistä.

Aamuisin ensimmäisenä sekä tuulen tyyntymisen aikaan iltaisin hoidan hevoset ja koirat. Aina vain kovempaa vauhtia konttaava baby huolehtii, että hoppua riittää päivän jokaisena hetkenä. Vastapainoksi internet-yhteys taas on hitaampaakin hitaampi. Muinaishenkisiä ovat muutkin asiat, kuten lähipubin jukeboksi ja se, että pankkiautomaatin sijaan rahaa nostetaan tiskin takaa. On paljon tapahtumia, kuten farmimessuja, masubileitä ja markkinoita. Kuulun tennisseuraan ja koripallojoukkueeseen. Syödään aina. Juodaan liikaa valkoviiniä. Ollaan on-call. On kiire.

Arki on myös ihan vaan arkea: taas tutuksi tulleita kasvoja ja tavanomaisia rutiineja. Monet ennen eksoottiset asiat ovatkin vaan ihan perus. Näen kenguruita päivittäin, gekot kuuluvat sisustukseen ja pythonin vain kiersin kävellessäni. Slangi ei enää särähdä korvaan, enkä helposta hetkahda. Tylsää ei kuitenkaan ole. Joskus on jopa hieman ikävä tylsää. Voi, kun olisin tyhjänpanttina. Voi, kun kukaan ei tarvitsisi minua tänään.

Eilen leppoisa luonnossa lampsiminen toimi klassisena hätäensiapuna hosumiselle. Jätin jokaisen cowboyn, koiran, vauvan sekä varsan taakseni. Retkelleni sallin mukaan ainoastaan aurinkorasvan ja ajatukseni.

Meidän klinikan takaa lähtee mutkikas reitti dyynien yli autiolle hiekkarannalle. 

Ilma oli mitä ihanin, auringon lämpöä lievitti tuivertava tuuli. Kapuamisessa pumpulinpehmeässä hiekassa riitti haastetta, mutta aaltojen kohinan kasvaessa askel keveni.

Siellä me oltiin, minä ja sata rapua, joita villi Intian valtameri jaksoi viskata kerta toisensa jälkeen rantaan. Yritin kuvata tilannetta käyttäen sekä hiipimistaktiikkaa että hirvirynnäkköä, mutta mystisesti ravut vilistivät aina parikymmentä metriä kauemmaksi. Tyydyin tutkimaan rannalta löytyviä aarteita, joita olivat lähinnä kohot, uistimet ja muunlaiset pyydyksentapaiset. 

Sitten rauhotuin. Puhelin sanoi no service, minä en sanonut mitään.

Uusi viikko oli kevyt aloittaa.

aada xx