Flow kallioilla

Useimpina päivinä olen hirmuisen hyväntuulinen. Asun vaaleanpunaisessa tiilitalossa, jota ympäröi pehmeänsininen puuaita. Ei voi valittaa.

Paitsi kun eilen kävin pilates-treeneissä, jonka jälkeen jäin vielä meditaatio-tunnille, herätti se tutun kiusankappaleen. Sitä kai kaukokaipuuksi kutsutaan.

Perhe on poissa pari päivää ja olen hoitanut farmia yksikseni. Tänään lenkkeilytin koirat, jotka juoksivat riemuissaan mutalammikoiden kautta syliin. Hilpeyskatastrofin jälkeen tulin sisälle, makasin lattialla ja mietin. Ja mietin. Ja murehdin vähän. Viimein nousin, hyppäsin autoon ja lähdin ajamaan.

Tien varrella oli auringonkellastuttama kämäinen kyltti, jossa mainittiin jotakin laakeista kivistä.

Löysin aivan lumoavan rannan. Oli melko viileä, tuuli teki olon virkeäksi. Näin kauempana muutamia surffareita, jotka tekivät henkeäsalpaavia temppuja. Istuin kalliolla ja tajusin, miksi aina sanotaan, että kaukaa näkee lähelle. Horisontissa näkyi sadepilviä, jotka pisaroiden sijaan säteilivät sateenkaareksi.

Kallioilla flow oli sujuvampi kuin siellä pilateksessa. Sitä täytyy harjoitella. Kun taas tätä pitäisi päinvastoin hillitä. Vai unelmoimisestako tässä on kyse? Rivi jos toinenkin jäi raapustettuna muistikirjaan. 

Vapaus on valtavan merkittävä tunne. Se tarkoittaa sitä, miten tulevasta ei tiedä mitään varmaa. Lempitunteeni, epäilemättä.

aada xx