Hopun loppu

IMG_4997.JPG

Oikeastaan mitään erityistä ei ole tapahtunut keväisessä Australiassa.

Olen viettänyt paljon aikaa kotona, sillä kuten aina niin myös tälläkin kertaa, kun innostuu kovasti jostakin eli tässä tapauksessa juoksemisesta, uusiutui muutamien kuukausien takainen nivelsiteiden revähtäminen muksujen kanssa peuhatessa. Urheasti yritän nilkuttaa paikasta toiseen ja keksiä uusia teorioita tramponiilla hyppimiseen ilman hyppimistä ja tassuni lisäturmelemista. Iltaisin ehkä musta aistii jonkinasteista jomotusta, kun hostdaddy sanaakaan sanomatta tuo kivunlievitystä aussilaisittain eli kylmägeeliä ja jäitä (baileyssillä).

IMG_4998.JPG

Toisaalta kun ei pääse kovin nopeasti kirmaamaan, laajentuu näkökenttä huomattavasti. Yhtäkkiä oivaltaa, ettei tarvitse noudattaa aikataulujavaan sitä voikin lähteä liikkeelle reippaasti ajoissa ja pysähtyä puolivälissä tuijottamaan puussa paistattelevaa papukaijaa ja myöhästyä. Ihan parasta on ontua perille suomalaisen musiikin tahtiin: Tarifan viikkoa lukuunottamatta en ole yli kahteen kuukauteen jutellut kasvotusten suomeksi, joten kotimaan kielestä on tullut vähän kuin oma hassu salakieli. On hirveän ainutlaatuista, että osaa puhua sujuvasti jotain, mistä kukaan muu ei ymmärrä hölkäsen pöläystä. 

Rauhallinen rytmi opettaa löytämään muitakin ainulaatuisuuksia arjesta. Tällä viikolla mut on saanut hymyilemään esimerkiksi kuusivuotiaan kevätkirmailut…

IMG_5001.JPG

…neljävuotiaan ylpeys kouluuntutustumispäivän jälkeen…

IMG_4996.JPG

…kaksivuotiaan synttäririemu…

IMG_4956.JPG

…ja ihan vaan se, kun saa avata aurinkoisena päivänä sateenvarjon autossa.

IMG_4959.JPG

Toisinsanoen, enää ei ole kiire mihinkään.

aada xx

Kommentit (0)
Rekisteröitymällä Lilyyn kommentoit kätevämmin ja voit perustaa oman blogin. Liity yhteisöön tästä.

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät merkitty *