Leikkipuistossa
Ensimmäiset kipeät ja kriittiset pari viikkoa on ohi. Uusi lukuvuosi lähti reippaasti käyntiin ja voin vaan huokaista helpotuksesta, sillä kaikki tuntuu menevän miljoona kertaa paremmin. Aluksi kysyin pojilta, kuinka koulupäivä sujui ja vastaus oli ”brilliant”. Nyt vastaus on pelkkä ”poop”. Kansainvälinen ilmiö siis!
Koulujen alkaminen helpotti selkeytti minun toimenkuvaani au pairina huomattavasti. Aamuisin olen alakerrassa kahdeksalta ja valmistan pojille eväät kouluun sekä autan heitä selvittämään tiensä ulko-ovelle. Tiistaisin ja torstaisin jään kuopuksen kanssa kotiin koko päiväksi, jolloin pääasiallinen tehtäväni on leikkiä autoilla, traktoreilla, nostureilla… Lisäksi perus tiskikoneen tyhjentämistä, pyykkien ripustamista, silittämistä, imurointia, perunoiden kuorimista, milloin mitäkin. Jos jokin repsottaa, yritän korjata tai ainakin olla rikkomatta.
Maanantaisin, keskiviikkoisin ja perjantaisin kuopus menee päiväkotiin, jonne kyytsään hänet autolla. Sillä aikaa mulla on hoidettavana maanantain yläkerran siivous, keskiviikon lattioiden pesu ja perjantain kauppareissu. Päivittäin muksut tulevat koulusta kolmelta, jolloin olen valmistanut heille ravitsevat ateriat. Kun pakolliset tappelut on selvitetty, tehdään läksyt. Illalla on dinner, jolloin autan pöydän kattamisessa ja jälkien siivoamisessa. Kaikenlaista härpäkettä siis.
Toissapäivänä maanantaina menetin autoiluneitsyyteni, kun koitti kohtalon päivä eli piti selvittää kuopus päiväkotiin yksin. Matka on kuitenkin kaiken paniikin arvoinen, sillä reitti on ihan mieletön. Ensin ajetaan upean metsän läpi, sitten ohitetaan muutama linna. Seuraavaksi ajetaan Atlantin valtameren rantaviivaa pitkin, ylös tietä kukkuloille ja lopulta päädytään erääseen irtokarkkien väriseen kylään. Sanoinkuvaamatonta siis, ja mähän oon vaan keskittynyt pitämään katseeni visusti tiessä!
Siinä se, mun mazdamäkien kruunaamaton kuningas!
Tänään päiväkodin jälkeen käytiin naapurin Emilyn ja hänen neljästä hoidokista nuorimmaisen (jotka ovat mun muksujen serkkuja) kanssa leikkipuistossa.
Nämä on näitä sarjassamme ei tartte auttaa…Voin vaan sanoa mikään ei ole niin huvittavaa kuin kolmevuotias, joka yrittää juosta kovempaa kuin jaloistaan pääsee. Paitsi kaksi kolmevuotiasta.
Kotiin täytyi lähteä kun tuli samaan aikaan nälkä, pissahätä, ikävä ja itku. Ja sekunnin päästä hyvä mieli taas. Ihmeellistä!
Päiväkodin vieressä on muuten taas yksi upea kirkko ja hautausmaa. Tuolla nukkuvat näkevät varmasti vain kauniita unia, uskoisin. Tämä au pair taas ei näe unia lainkaan, sen verran sikeästi nukahdan iltaisin. Sikeästi, ja ehdottomasti autuaana.
aada xx