Maailman epäuskottavin traveller

Olen miettinyt, miten musta tulikaan tälläinen kaukaisia maita kaipaava ja suorastaan tarvitseva nuori nainen. Syyttävä sormeni osoittaa lapsuuteen, jolloin pikkuruisena tyttösenä ylivoimaista ykköstä oli kirjojen lukeminen. Viehätys kirjallisuuteen johtui luultavasti siitä, että pienestä kylästä pääsi milloin vain matkalle mihin tahansa aikaan ja paikkaan, useimmiten vielä huippujen tyyppien seurassa. Koukuttavaa oli se, kuinka hiekat ja sorat muka aina ropisivat eri tavalla jalkojen alla jokaisessa teoksessa. Pakkohan mun on nähtävä omin silmin oma versioni: saatava kokea, kuunnella, aistia, haistaa, tuntea.

Shokeeraavaa saattaa olla, ettei tässä tarinassa tule huojentavaa tietoa onnellisesta lopusta, tietenkään eikä todellakaan. Olihan se melkoinen farssi saapua Australiaan: vahinko, sattuma. Tämä maa on suosittu reppureissauskohde ja matkaajien asenne vallan kiehtova.

Katson peilikuvaani ja kiroan, voihan perkele, mulla ei ole edes reppua. Pahempaa, mulla on vetolaukku.

Heikko maantietämykseni ja suuntavaistoni se vasta saa silmät pyörimään kolmesataa kuusikymmentä astetta. 

Ei auta muu, kuin rikkoa kaavaa. Musta ei ole johonkin, enkä mä sitä sitten olla haluakaan. Mulle maailma on muuta kuin kartta: en halua kulkea, jotta voin kertoa käyneeni, vaan haluan olla ja tutustua. Haluan oppia, miten nämä paikat ovat syntyneet, miten ihmiset elää täällä. Koen, etten saa sitä irti reissaamalla hostellista toiseen ja huolehtimalla check-outeista. Mä en halua kiertää ottamassa kuvia kauniista paikoista, mä haluan elää ne ihan rauhassa.

Tänä viikonloppunakin sain kokea niin kovin paljon. Esimerkiksi pääsin katsomaan nuorien katulapsien break dance-harjoituksia, maistelemaan pienessä karkkikaupassa yhden jokaista irttarisuklaata, hiipimään pieneen trooppiseen metsikköön kuuntelemaan aidatun alueen takana runoja laulavaa intiaania ja pujahtamaan suljettuun pubiin lainaamaan vähän tequilaa.

IMG_6039.JPG

Tein mä myös päivänvalon alaisia juttuja, kuten vierailin Sea Worldissä perheeni kanssa.

IMG_6143.JPG

IMG_6132.JPG

IMG_6133.JPG

IMG_6137.JPG

IMG_6136.JPG

Sitä, missä mä olen nyt kuvaa suurin piirtein se, että otin kuluneet kynsilakat pois vessanpaperilla, johon olen niistänyt kerran. Mä olen onnellisimmillani aina vähän mutaisena. Kiire on kaikonnut ja tunnen tuulesta, että jonkin ajan kuluttua alkavat teemapuistot riittelemään tämän suurkaupungin jälkeen toistaiseksi. 

Se tuntuu hirmu jännittävältä, sekä aivan oikealta.

aada xx

Kommentit (0)
Rekisteröitymällä Lilyyn kommentoit kätevämmin ja voit perustaa oman blogin. Liity yhteisöön tästä.

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät merkitty *