Minusta tulee au pair

Hei ystävät, äiti, iskä, mummi, stalkkerit ja kaikki uudet upeat tuttavuudet!

Lyhyestä (valitus)virsi kaunis: musta tulee au pair! Mä lähden Irlantiin!

Kirjoitan tätä blogia kertoakseni teille mun au pair-tarinani. Lue: kirjoitan tätä säästyäkseni meilailemasta kuulumiset kaikille frendeille erikseen (jota ei tulisi tapahtumaan). Olen kirjoittanut aiemmin päiväkirjoja, pöytälaatikkokertomuksia ja blogeillut hetken bloggerissa, jonne kuvailin motiivejani näin: ”elämä menee tällä hetkellä niin kovaa eteenpäin, että tämä on tosi hyvä tapa välillä kelata, mistä mä olen tulossa ja missä mä olen nyt”. Mielestäni kelpo laini edelleen. Oikein ideaalia olisi skriivata tänne huolella kaikki mahtavat mokailuni, joita tulee taatusti huikea määrä. Käytännössä intuitiotani seuraten uskon, että tänne tulee kuitenkin kolmen minuutin kirjoitusvirhetäyteisiä paniikkipostauksia ja tekotaiteellisia otoksia. Ja mikä parasta, mun ottamia! Mutta eihän me takerruta pikkuasioihin, koska #YOLO!!

Pari sanaa siitä, kuka mä olen: Yhdeksäntoista kesäinen satakuntalainen, helsinkiläistynyt mimmi. Siis, ensimmäiset 18 vuotta elämästäni asuin metsässä, sitten valmistuin ylioppilaaksi, hain opiskelemaan psykologiaa yliopistoon ja mokasin, muutin vuodeksi Helsinkiin, hain uudelleen psykalle ja mokasin taas. Kevään pääsykokeeni jälkeen soitin äidille, että arvaa mitä mä nyt oon päättänyt. Mä lähden au pairiks. Ai minne? Ihan mihin tahansa. Lopulta ostin menolipun Irlantiin.

Kuinka tämä siis tapahtui? Sana au pair on ranskaa ja tarkoittaa tasavertaista perheenjäsentä. Mun au pair-tarinani starttasi aupair-world.net-sivustolta, jonne tein profiilin. Sivusto ei ole minkään järjestön alaisuudessa, vaan toimii sillä periaatteella, että au pair maksaa lentonsa ja tekee sovitut työt, kun taas perhe majoittaa, ruokkii ja maksaa palkkaa. Mun perhe löytyy Clonakiltystä, Co Corkista Irlannista. Perheessä on äiti, isä ja kolme-, kuusi- ja kahdeksanvuotiaat pojat sekä neljävuotias kultainennoutaja Henry. 

Normaalin arkipäiväni kulku on seuraavanlainen: aamulla vien perheen kuopuksen päiväkotiin (huom: autolla, vasemmanpuoleinen liikenne, iiks!), päivän siivoilen tai chillaan, iltapäivällä haen kersat hoidosta ja koulusta sekä pidän hengissä, kunnes vanhemmat tulevat kotiin. Illat ja viikonloput olen vapaana. Clonakilty on au pairien eliittiä (okei fine, siellä sattuu nyt vaan olemaan niitä paljon. Mä vaan yritin esittää coolia.) ja aupparit treffaa joka keskiviikko paikallisessa pubissa. Perheelläni on aiemmin ollut kaksi saksalaista au pair-sielunsiskoa, joille lähetin molemmille mailia. Vastaukset olivat fantastisia, enkä malta odottaa koneeni lähtöä.

Tilanne on siis tämä: kun kuulin etten päässyt kouluun, irtisanoin duunini ja asuntoni samana päivänä. Viimeiset kaksi viikkoa olen lomaillut vanhempieni luona, vielä olisi reilu viikko jäljellä ja miljoona juttua hoidettavana. Yksi erityisen mielenkiintoinen projekti tulee olemaan matkalaukun pakkaaminen: kuinka saada kahteenkymmeneen kolmeen kiloon kesän, syksyn, talven ja kevään vaatteet?

Ensi viikon sunnuntaina mä hyppään lentokoneeseen ja toivon huikeesti että mua on joku vastassa. Ehkä jopa joku kiva. Tai paras ikinä.

kuva18.JPG

aada xx

Kommentit (0)
Rekisteröitymällä Lilyyn kommentoit kätevämmin ja voit perustaa oman blogin. Liity yhteisöön tästä.

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät merkitty *