Lähdettiin aamulla ajamaan vuorille. 

Matkalla pysähdyttiin pieneen kyläpahaseen, jossa oli aivan australialainen tunnelma: repsahtanut ja rento. Kauppoja ja putiikkeja oli muutama hassu. Kävin ihailemassa uniikkeja sisustusunelmia. Pienet näperrykset olivat hienoja ja tuoksuvia, myyjä hampaaton. 

Pidän kovasti siitä, miten tien reunoilla oli vähän väliä pieniä hedelmäkojuja, joista saa napata paria dollaria vastaan mukaansa avokadoja, kurpitsoja ja makeita mangoja. Minua nauratti hoopon näköiset alpakat, mutta hymy hiipui puistatukseksi huomatessani reissuni ensimmäisen ison, mustan ja myrkyllisen käärmeen.  Tie ylös oli kovin kapea, mutkikas ja möykkyinen, eikä matkaa helpottanut eräältä hunajatilalta karanneet lehmät vasikoineen. Sain kunnolla kokea sen, miksi melkein kaikilla on täällä isot maastoautot. Mitä korkeammalle ajettiin, sitä enemmän maisema muuttui. Ensin oli kuuma ja kuivaa, mutta huipulla trooppinen sademetsä. Se oli kansallispuisto, jonka takaa löytyi valloittava tarina: kauan sitten eräs lentokone tippui vuoren huipulle. Henkiin jäi mies, joka sinnitteli ainakin viikon, jonka jälkeen hänet löydettiin. Myöhemmin mies palasi ja perusti puiston. Lentokone oli siellä vieläkin.  

Sademetsässä oli paljon lintuja, lemppareinani papukaijat. Viisaana lajina useat niistä tietenkin tietävät, mistä narusta vetää. Minä heti suuna päänä säntäsin antamaan niille siemeniä, ja sekunnissa nuo villipaviaanit olivatkin päässä, olkapäillä, käsissä…

Metsä oli mieletön. Aluksi oli puolapuut, sitten kitisevä kiikkusilta. Korkeimmassa kohtaa oli vielä tikapuut. Ensimmäiselle tasanteelle sai mennä kuusi ihmistä kerrallaan, toiselle kolme, ylimpään yksi. Kaikissa kävin minä vain, ei siellä ollut lisäksemme muita. Korkeimmassa kohtaa oli niin kaunista, että unohdin kuvata. Piti olla vain, katsoa ja kuunnella. Kokea, mitä on kauneus ja kuiskata, että nyt on hyvä.

Kotimatkalla söin kookoskakkua. Ja näin villikengurun.

aada xx

EDIT: En yhtään tiedä, miksen saa kappalejakoja näkyviin ja kuvatkin ovat ihan hassun kokoisia. Hmm…