Löysin kivan puun ja kiipesin.

Beanz ois halunnut kiivetä kans.

Vauva ei diggaillut, kun poni luuli päätä porkkanaksi.

Heposia ravaamassa hilpeinä ruokailemaan. Tyypillistä.

En ole hetkeen tehnyt mitään luovaa. En kirjoittanut blogiin, en edes päiväkirjaa. Moni kuva on tallentunut filmin sijaan ajatuksiin, niihin, joita tuntuu olevan kovin paljon.

Välillä on voimaannuttavaa vain aprikoida. Syvällisiäkö? Tuskinpa. Kunhan vain miettiä kaikenlaista, kuten tulevaa tuntematonta.

Myönnän viimein, että tämä matka loppuu joskus. Sillä tarkoitan, että palaan Suomeen. Ajankohta sijoittuu loppuvuoteen. Muuta en tiedä.

Mitä tekisin ennen ensimmäisen vuoden viisumini viimeistä päivää? On niin paljon, mitä haluan nähdä, paikkoja, jonne tekee mieli matkustaa. Tyynnyttelen tahtoani, ehdin vielä varmasti, jopa myöhemmin sen paluunkin jälkeen. 

Toisaalta on ihana innostua. Taas.

Tässä sitä ollaan, jatkuvasti etsimässä sitä jotain, menossa ties minne.

Ei hassumpi elämänvaihe. Elämäntapa. Mikä lie.

Minulla on hölmö ja humuileva pää. Se on outoa, mutta varmaa.

aada xx