Askon mainostorni, ja samalla koko myymälä siirtyi uuteen osoitteeseen Tampereen Kalevassa – ja minä olin siellä heti ensimmäisten (lue = eläkeläisten) joukossa. Piti ostamani vain uudet tyynyt ja peitteet, mutta tahmatassuihini tarttui pari muutakin ihanuutta, yllätys, yllätys.

En siis ainakaan itse, eikä varmasti minut tuntevatkaan ihmettele yhtään sitä, että mukaani tarttui muutakin kuin ne asiat, joita lähdin hakemaan. Ja siellä ilmeni eräs toinenkin asia joka minua ei yllättänyt, ei sitten yhtään (vuosien asiakaspalvelutyöskentelyn syvällä kokemuksella). Eläkeläiset. He, jotka ovat aina ensimmäisinä siellä, jossa on jotakin tarjouksia tai jotakin ilmaista. He, jotka kyhnyttävät jonossa tavaroineen kiinni selässäsi ja valittavat, kun joutuu jonottamaan kokonaiset kymmenen minuuttia (tai ei ehkä edes sitäkään…). He, jotka ovat jonossa kuroneet umpeen sen välin kärryjesi ja heidän välissään, joka vielä hetki sitten olit sinä, ennen kuin menit katsomaan vielä sitä yhtä ihanaa turkoosia tarjotinta. He, jotka valittavat, että onpa kuivat avajaiset kun ei ole mitään tarjottavaakaan. He, jotka huomaavat sinun ottavan pari tarjolla olevaa suklaakonvehtia laatikosta, ja sen jälkeen tunkevat niitä taskunsa täyteen, kiiluvin silmin – nämähän ovat ILMAISIA! (Aaaaaaaaaaargh!!! En kai minäkin sitten eläkeläisenä ole samanlainen, enhän?!?)

Mun ostokset (siis ne heräteostokset, en kuvaa valkoisia tyynyjä ja peitteitä…)

Todettakoon vielä, että oli kyllä ollut asiansa osaava sisustussuunnittelija asialla, oli sen verran hienoja kokonaisuuksi esillä. Värejä oltiin osattu yhdistellä todella hyvällä maulla ja raikkaasti. Kiitos hänelle tästä silmiä hivelevästä kauneudesta.