Meat Free Monday – Lihaton Laanantai

Osallistuin monien muiden joukossa viime vuonna Lihaton Lokakuu- tempaukseen. Sen vaikutuksesta olen alkanut katselemaan kasvisruokavaihtoehtoja ”sillä silmällä”. Pyrin pitämään ainakin yhden päivän viikosta lihattomana, välillä onnistun siinä ihan huomaamattanikin, eipä se siis kauheasti ponnisteluja vaadi. Se on ehkä taas vaan se, että jos ihmiselle sanoo, että ”liha on pahasta, älä ihmeessä syö sitä!”, niin silloinhan sitä alkaa vain enemmän tekemään lihaa mieli ja tulee sellainen liha- uhma, että ”ihan varmahasti syön kaksi kertaa enemmähän lihaa kuin ennen, kun tollanen stanan ituhippi kehtaa mulle siitä tulla sanomahan!”. Niinhän se menee. Jos joku tulisi mulle sanoon, että ”hei kuules läski, nyt kyllä lopetat sen suklaan syönnin!”, niin mitä tekisin? Varmastikaan en ainakaan sanoisi, että ”olet ihan oikeassa, pitääpä tästä lopettaa suklaan syönti, ja karkin myös”. Halu pitää tässäkin asiassa lähteä ihmisestä itsestä. Mutta ihmisten tietoisuuteenhan saa kuitenkin tuoda asioita, ehkä joku innostuu tästäkin kahden vuoden päästä, kun muistaa, että tästä on jossakin ollut puhetta. Mutta jos asioista ei puhuta, niin eihän niistä silloin kukaan tietäisikään… (No shit!) Mutta pikku vinkkinä: asioista ei kannata puhua saarnaten, silloin ainakin saa kylmää vettä saavillisen niskaansa…

Meat Free Mondayn on tehnyt maailmalla kuuluisaksi Paul McCartney tyttärineen, ja sen tarkoitus on edistää ihmisten ja maapallon hyvinvointia. Monet muutkin julkkikset ovat mukana tukemassa kampanjaa, mm. yksi mun suosikeista, Jamie Oliver. Nettisivuilta löytyy lisää tietoa ja hyviä reseptejä. Kannattaa käydä vilasemassa. Vielä kun tälle keksittäisiin yhtä mediaseksikäs nimi suomeksi, kuin Meat Free Monday on, niin olisi tosi kiva. Lihaton Laanantai ei ehkä kuulosta hyvältä…

kasvislaatikko.jpg

Niin, pieni pätkä vielä tästä Kaisa Jaakkolan ilmaisesta nettivalmennuksesta. Sehän tosiaan alkoi tänään. Ensimmäinen elämäntapamuutos on proteiinipitoinen aamupala. Se muutos on ainakin todella helppo toteuttaa, tänäänkin vain lisäsin smoothien seuraksi pari paistettua kananmunaa ja raejuustoa. Eipä ollut hetkeen nälkä, että kyllä se kunnollinen, proteiinipitoinen aamupala kannattaa opetella syömään, vaikka ei aiemmin olisi aamupalaa syönyt ollenkaan. Luulen, että ei pahemmin tule illalla sitten hotkittua kitusiinsa kaikkea mitä kaapeista sitten löytyykään, kun on syönyt kunnollisen aamupalan ja lounaan (sekä välipalan). Treeniohjelmaa en ole vielä vilkaissut, mutta pidän tässä saman linjan kuin nykyään kaikessa – en ota stressiä, että saan kaiken tehtyä, vaan teen juuri sen mikä ja minkä verran itsestä tuntuu hyvältä. Se on itse asiassa myös yksi Kaisan opettamista asioista ja siihen törmää muussakin alan kirjallisuudessa.

Elämä ei ole suorittamista, vaan elämistä varten!

Hyvinvointi Ruoka ja juoma Mieli Terveys

SUPERsunnuntai!

Tänään messuiltiin äiskän kanssa koko päivä. No ei ihan koko päivää, mutta kuusi tuntia messuillessa vierähti, eikä tehnyt vielä edes tiukkaa. Oli kyllä ihan supermielenkiintoset ja monipuoliset messut. Ja kysehän siis oli Supermessuista Tampereen Messu- ja Urheilukeskuksessa (joka on kyllä mulle ainakin edelleen Pirkkahalli…). Supermessut on yhtäkuin Puutarha-, Kotimaan matkailu-, Viini-, Kirja- ja Tampere Bike Show- messut.

Näillä messuilla oli ihan oikeasti jokaiselle jotakin. Ja mulle vähän liikaakin kaikkea… Taas iski ”mä haluuuuuun”- syndrooma. Mukaan tarttui vaikka mitä ja enemmänkin olisi tarttunut, mutta pakko jonkinlainen budjetti oli kuitenkin pitää. Yksi lehtikin siinä tuli tilattua, oli vaan niin hyvät tilaajalahjat, että lehden hinta ei niihin nähden tuntunut miltään. Se on taas sitä mun logiikkaa…

Messuilta tullessani pursusin ideoita, minne mennä kesälomalla, mitä meidän takapihallamme tulee kasvamaan, mitä laitetaan seuraavaan smoothie-satsiin lisukkeeksi… Tarjoilen tässä MUN mielestä messujen parhaat palat:

dscn0050.jpg

dscn0051.jpg

dscn0054.jpg

Tampere Bike Show tarjosi aivan tajuttoman mageita moottoripyöriä, vanhoja autoja, iiiiiihania vaatteita, peltikylttejä, pin up- tyttöjä… Yksistään tälle osastolle olisin pystynyt helposti tuhlaamaan kaikki rahani. Tyydyin kuitenkin ostamaan Aatokselle katu-uskottavan paidan:

img_4846.jpg

dscn0064.jpg

dscn0068.jpg

dscn0074.jpg

Onneksi meillä on vain ihan pienen pieni piha, joka on melkein kokonaan terassin peitossa, niin ei kauhean isoja hankintoja sinne voi edes suunnitella, mutta kyllä menen vierailemaan tässä lähiaikoina Pinsiön Taimistolla ja hankin ainakin kaksi kartiovalkokuusta ja rautatieomenapuun. Niin, ja tietty ison puskan mun lemppareita, hortensioita. Ehkä tuollaisen jonkinlaisen viherseinänkin saisi myös mahtumaan meidän terassille.

dscn0059.jpg

dscn0100.jpg

dscn0102.jpg

Kuohuviinibaari on sellainen paikka, missä tarvitsee vähintäänkin kerran jokaisilla messuilla päästä käymään. Mun vakiolause kaikilla mahdollisilla messuilla on ”Missä täällä on kuohuviinibaari?”… Ja vaahtokarkkejakin piti ottaa… Mmmmmm.

dscn0105.jpg

Valkeakosken Hakan pelaajat oli jakamassa lippuja otteluihin, niin pitihän tästä yhdestä messujen parhaasta annista saada kunnon kuva. Meinasi melkein tulla kuuma 😉 Miehelle vähän tuliaisia… Olikohan edes vähän mustasukkainen…?

dscn0081.jpg

Sate Herkkutuotteelta matkaan lähti vähän toffeeta ja suklaata. Marmeladiakin olisi ollut, mutta se jää seuraavaan kertaan, ei sitä nyt ihan kaikkea täältäkään voinut ostaa.

dscn0096.jpg

Tässä huippua rekvisiittaa Nokkakiven Puiston kummitusjunasta. En ollut ikinä kuullutkaan tällaisesta paikasta. Muutenkin oli ihana saada tietää kaikista mahtavista paikoista ja tapahtumista, mitä kotimaallamme Suomella on tarjota – yllättävän vähän sitä pieni ihminen tietää…

dscn0098.jpg

dscn0112.jpg

dscn0121.jpg

dscn0123.jpg

Maatilamatkailukin oli näyttävästi esillä ja osastolta sai puuroainekset mukaansa. Julkkiksista mun mieleen eniten oli komea Sebastian Rejman sekä ulkona majaillut Ice Agen Sid. Vaikka olihan siellä myös Janne Kataja ja Aku Hirviniemi tekemässä temppujaan.

img_4848.jpg

Tässä osa tuliaisista: hunajaa ja siitepölyä by Hunaja- Aitta, makusiirappeja yhdestä mun lempparista; Teiskon Viinistä (suosittelen maistamaan Eloisa- kuohujuomaa, TOSI hyvää!), Aatoksen paita by Angels & Devils (näiden verkkokaupasta tulee varmasti ostettua pari muutakin vaatetta…), shamppanjan, mansikan ja ihanan raikkaan tuoksuiset saippuat sai Solinasta ja suklaahan oli sieltä Satesta.

Ihanat, mahtavat, upeet messut – suosittelen käymään, jos et vielä ole käynyt! Kun vain jaksat vielä vuoden odottaa seuraavia messuja…

Kulttuuri Suosittelen