Ladataan...
Aamupuurolla

Kukkuluuruu! Huh, kuinka vaikeaa onkaan kirjoittaa tänne jälleen, kun edelliskerrasta on vierähtänyt jo tovi. 

Kasvisruokakokkailu- ja vuosi ilman uusia valmisvaatteita -projektit eivät ole hävinneet yhtään mihinkään, vaan edelleen ne kuuluvat omaan arkeeni. Sen sijaan mikä ei tällä hetkellä kuulu arkeeni on työ, jonka loppumisesta sain tietää yht'äkkiä joulukuun alussa. Että adiós, vakituinen työpaikka! 

Viimeisen kuukauden ajan olen ollut tästä "kriisistä" johtuen vähän Hoo Moilasena, että mitäs nyt. Ei minulla ole ollut takataskussa mitään suunnitelma B:tä tällaisten tilanteiden varalle.

No mutta eteenpäin on mentävä, kuten mummotkin sanoo lumessa. 

Seuraavien viikkojen aikana (en halua puhua kuukausista), ajattelin keskittyä kaikkeen kivaan tekemiseen kuten uusien reseptien testaamiseen, liikkumiseen, lukemiseen, hitaista aamuista nauttimiseen ja joutilaisuudessa mässäilemiseen. Tämä kaikki toki työnhaun lomassa (joka käy muuten kokopäivätyöstä, sanokaa minun sanoneen).

Koska minä vietän nyt paljon aikaa kotona, ehdotin rakkaalle miekkoselleni, että minä ottaisin enemmän vastuuta meidän ruokahommeleista ja niiden tekemisestä. (Oikeastihan minulla oli tässä taka-ajatuksena se, että saisin hänet syömään enemmän kasvisruokaa, ha!)

Siispä aloitin hänen käännyttämisensä kasvisruokailuun tällä intialaisella tikka masalalla. Pidämme molemmat todella paljon mausteisesta aasialaisesta ruoasta, ja tikka masalaa olemme tehneet aiemmin lihallisena, joten ajattelin tämän olevan miekkoselle hyvä startti kasvisruokailuun. Reseptinä käytin Viimeistä murua myöten -blogin ohjetta, kuitenkin omilla mittasuhteilla. Tässä minun resepti: 

Tikka masala kikherneillä (v, g)

2 pientä sipulia
3 valkosipulinkynttä
1 pieni punainen chili
n. 3 cm pätkä tuoreinkivääriä
öljyä paistamiseen
1 tl juustokuminaa
1 tl korianterijauhetta
1 tl kurkumaa
½ tl kanelia
1 tl smoked paprikaa
1 tl garam masalaa
1 tlk tomaattimurskaa
n. 3 dl kookosmaitoa
2 tlk kikherneitä
suolaa oman maun mukaan

Kaveriksi: riisiä/riisinuudelia tai -vermicelliä
Kylkeen: esim. raikasta salaattia (minulla jäävuorisalaatti, tomaatti, kurkku, ananaspalat, cashewpähkinä, vähän mustapippurirouhetta) 

Valmistus:

1. Kuori ja paloittele sipulit, valkosipuli ja inkivääri. Paloittele myös chili. 
2. Kaada pannulle vähän öljyä. Kuullota sipuleita, inkivääriä ja chiliä pannulla.
3. Lisää sitten kaikki mausteet. Pyörittele hetki. 
4. Lisää kookosmaito, tomaattimurska ja kikherneet. Lisää suolaa oman maun mukaan. Anna hautua noin 10 min. Keitä sinä aikana riisi. Valmis!

Miehekkeen tuomio oli: "ihan hyvää, joku viimeinen silaus jäi kuitenkin puuttumaan."
Minä: "Ai kana?"
Mieheke: "Ei. En tiedä tarkalleen, että mikä."

Tämä oli siis posiitivinen yllätys, koska odotin vastausta "tässä on niin vähän protskuuuuu, haba ei kasva". Söi myös seuraavana päivänä, jee!

Ladataan...
Aamupuurolla

Meitä rupesi puoliskon kanssa ärsyttämään teflon-pannut, koska ne menevät aina niin nopeasti käyttökelvottomaan kuntoon. Lopulta kaikki ruoka tarttuu pohjaan kiinni ja pinnoite alkaa irtoamaan. Yksi teflon-pannu kestää käytössämme noin vuoden, jonka jälkeen on ostettava aina uusi pannu, mikä ei ole minun mielestä järkevää niin ekologiselta, taloudelliselta kuin hermojenkaan kannalta. :D

Kun entinen tefloni tuli tiensä päähän pohdimme, mikä voisi olla kestävämpi ja pitkäikäisempi vaihtoehto. Päädyimme hiiliteräspannuun.

Lueskelin hiiliteräspannuista käyttökokemuksia ja niitä kehuttiin monistakin eri syistä: ne kestävät hyvin huollettuina kymmeniä vuosia, paranevat käytön myötä ja lämpenevät nopeasti. Lisäksi hiiliteräspannuissa ei ole kemikaaleja sisältävää pinnoitetta, kuten teflon-pannuissa. 

Googlettelimme varteenotettavia vaihtoehtoja ja päädyimme de Buyerin maalaispannuun (60 €), jonka pohjan halkaisija on 28 cm eli juuri meidän lieden levyn kokoinen. Maalaispannussa on normaalia pannua korkeammat reunat, joten niissä on helpompi tehdä wokkiruokia ja pihvejä paistaessa rasva ei roisku yli. Minä tiesin veljeni omistavan kyseisen pannun, jota muistan hänen kehuneen ja käyttävän edelleen vuodesta toiseen. 

Tässä listattuna meidän käyttökokemuksiamme: 

1. Ennen käyttöönottoa on tehtävä rasvapoltto, jossa pannun pohja "poltetaan" mahdollisimman mustaksi. Tämä luo pannun pintaan luonnollisen, tarttumattoman pinnan. Kuulemma mitä tummemmaksi pannu muuttuu, sen parempi. Teimme rasvapolton vain kaksi kertaa (koska laiskuus), vaikka sitä suositellaan tehtäväksi vähintään kolme-neljä kertaa. Ajattelimme, että tarttumattomuus paranee kyllä varsinaisen käytön ja ruoan paistamisen myötä. Teimme rasvapolton Paista.fi ohjeilla. 
2. Pannu painaa 2,5 kiloa eli kokkaamisen aikana tulee tehtyä samalla habatreeni. #gains
3. Puhdistukseen tulee käyttää vain kuumaa vettä, eikä tiskiainetta. Pannu täytyy myös kuivata puhdistuksen jälkeen, jotta pannu ei ala ruostumaan. 
4. Pannua tulee huoltaa voitelemalla pintaan silloin tällöin (rypsi)öljyä. 

Kaiken kaikkiaan olemme olleet varsin tyytyväisiä, vaikka tämä on ollut käytössämme vasta kolmisen viikkoa. Kananmunat meinaavat jäädä vielä kiinni, mutta tarttumattomuus paranee ajan myötä. Paistolämpötila on tärkeää pitää normaalia alempana. Parasta pannussa on se, ettei sen kuumentumista tarvitse odottaa, kuten tefloneissa. Toivottavasti tästä tulee pitkäaikainen kaveri keittiöön. 

Tässäpä muuten järkevä, ekologinen joululahjavinkki jollekin kokkikolmoselle! (Suosittelen kuitenkin käyttämään aina edelliset aparaatit puhki, ja vasta sitten ottamaan uuden käyttöön.) 

Ihanaa joulunaikaa! ❤

Ladataan...
Aamupuurolla

Päätös olla vuoteen ostamatta uusia valmisvaatteita tuntuu oikeastaan tosi helpottavalta.

En ole koskaan ollut mikään älytön himoshoppailija ja itse asiassa ihan tarkistin, että viimeisimmän vaateostoksen olen tehnyt huhtikuussa. Minun on nykyään _todella_ vaikea tehdä ostopäätöksiä ja punnitsen aivan liikaa sitä, teenkö varmasti oikean valinnan ostaessani jonkun tietyn tuotteen. Mistä minä voin tietää tykkäänkö jostakin paidasta vielä viiden vuoden jälkeen ja ylipäätään kestääkö se kasassa edes niin pitkään? 

Olen ymmärtänyt, että vielä muutama vuosi sitten shoppailin vaatteita usein uutuuden viehätykseen ja haluun, enkä tarpeeseen. Vaatekauppojen koluaminen ja nettikauppojen selaaminen oli lähinnä "aivot narikkaan" -ajanvietettä. 

Olen myös pohtinut, että vaatteiden ostamiseen linkittyi minulla usein ajatus itsensä palkitsemisesta. "Nyt kun olen jaksanut ahertaa, olen kyllä ansainnut yhden paidan." Ehkä koin olevani vaatteiden ostamiseen myös oikeutettu sen takia, etten tuhlaa rahaa muihin "turhakkeisiin" kuten roskaruokaan tai sisustuskrääsään. Ajattelin myös käytettyjen vaatteiden ostamisen tuovan puhtaamman omantunnon, vaikka silloinkin ostin usein halu, enkä tarve edellä. 

Minusta myös tuntuu, että mitä vanhemmaksi tulen (btw en edelleenkään tiedä voiko 26-vuotiaana sanoa noin), sitä vähemmän kiinnostaa, miltä näytän muiden silmissä. Totta kai haluan näyttää perussiistiltä, mutta minulle on yks hailee pukeutua samaan mekkoon monta työpäivää putkeen. Nuorempana täytyi aina olla joka päivälle eri vaatteet ja tuli kokeiltua kaikenlaisia hilavitkuttimia. Nyt tietää paremmin, millaisista vaatteista tykkää. 

Myönnän kuitenkin, että viime syksynä kun aloitin työt valmistumisen jälkeen, täydensin ensimmäisten palkkapäivien aikaan jonkin verran vaatekaapin sisältöä. (Noniin, siinä meni sekin uskottavuus. :D Sentään ostin lähes kaikki käytettyinä, jos jotenkin saan perustella, ha!) Voin kuitenkin kertoa, että oma identiteetti kokee melkoisen kolahduksen siinä vaiheessa, kun on suurimman osan elämästään ollut "titteliltään" opiskelija, ja yhtäkkiä se vaihtuukin työntekijään. Ehkä sitä haluaa tittelinsä lisäksi uudistaa myös vaatekaapin sisältöä? Ja palkita itsensä opiskeluputken päättymisestä? 

Nyt kun vuosi ilman uusia valmisvaatteita -haaste alkoi, enää ei tarvitse kierrellä kirppareilla, selata nettikauppoja ja nähdä vaivaa tuotevertailuun. Voin käyttää shoppailusta jäävän ajan ja energian johonkin merkityksellisempään tekemiseen. Tai ihan vaikka Netflixin tuijotteluun. ❤

Oletko koskaan miettinyt tarkemmin, mikä saa sinut ostamaan vaatteita? 

Kuva: neljä vuotta sitten virkkasin tämän lompakon, joka on minulla käytössä edelleen joka päivä. Vaikka kuva on otettu vuonna 2014, näyttää lompakko yhä lähestulkoon samalta. Huomaan jälleen ajattelevani, kuinka itse tehty on usein kestävämpää kuin pikamuotiketjusta ostettu asuste tai vaate, joka kuluu käytössä alta aikayksikön. 

Haasteesta tarkemmin: 
Vuosi ilman uusia valmisvaatteita

Ladataan...
Aamupuurolla

Pukeuduin kaupasta ostettuihin valmisvaatteisiin ensimmäistä kertaa vasta teini-iän kynnyksellä. Muistan edelleen sen euforisen päivän, kun äiti osti minulle kaupasta farkut. Olin tuolloin ehkä 11-vuotias ja joka ikisellä luokkakaverilla oli jo farkut, mutta itse kuljin aina äidin tekemissä vaatteissa. Alakouluikäisenä innostuin tekemään myös itse omia vaatteitani ja huristelemaan äidin saumurilla. 

Muutin lukion jälkeen pois kotoa jatko-opiskelemaan ja ensimmäistä kertaa minusta tuntui siltä, että sain päättää täysin itsenäisesti omista vaatevalinnoistani. Se tuntui vapauttavalta. Tässä vaiheessa vaatteiden ompelu oli jäänyt jo pois kuvioista. Oli helpompaa kävellä suoraan Vero Modaan ja ostaa "jotakin kivaa" päällepantavaa, joka todennäköisesti lensi kirpputoripöytään seuraavana vuonna. Joka ikinen kerta vaatetta ostaessa mietin, mitäköhän äiti tästä vaatteesta kommentoisi. Todennäköisesti se oli, että "no, tuonhan olisi voinut tehdä itsekin!" Jollakin tapaa häpesin ostaa valmiita vaatteita, joista puuttui tietynlainen vaatteen arvostus ja oma kädenjälki. Meni pitkään, ennen kuin äidin ääni takaraivossa alkoi hiljentyä vaateostoksia tehdessä. (:'D)

Vuonna 2013 muutin toiselle paikkakunnalle uuden opiskelupaikan perässä. Tiukan opiskeljabudjetin vuoksi aloin priorisoida mieluummin porkkanoihin kuin bilepaitoihin. Minusta alkoi tulla todella nirso vaatteiden suhteen. Joka ikinen käytetty euro, oli pois vessapaperista ja kaurahiutaleista. Ymmärsin, että shoppailin usein vain haluun, enkä tarpeeseen. Olin kadottanut lapsuudessa opitun arvostuksen vaattekappaleita kohtaan. Ihmisten arvostus vaatteita kohtaan on ylipäätän kadonnut; kaikista maailman vaatteista 73 prosenttia päätyy kaatopaikalle tai poltettavaksi sen sijaan, että niiden materiaali käytettäisiin uudelleen.

Luulin ennen olevani hyvä ihminen, kun varasin kirpputoripöydän vähintään kerran vuodessa ja kärräsin myyntiin kelpaamattomat rätit UFFin kierrätyslaatikkoon. Kierrättäminen ei ole kuitenkaan ratkaisu ongelmaan: kirpparilla sata muuta ihmistä myy samanlaisia nyppääntyneitä vaatekappaleita, jotka eivät kelpaa enää kenellekään. Tai jos kelpaavat, ne kestävät uudella käyttäjällä vain muutaman kerran, kunnes vaate joutaa enää vain polttouuniin. Hyväntekeväisyyteenkään lahjoitetut vaatesäkit eivät ole välttämättä sen parempi vaihtoehto. Lahjoitetuista vaatteista noin 70 prosenttia päätyy Afrikan maihin myytäväksi, mikä ei olekaan niin hyvä juttu, koska myyntivoitot eivät päädy kehitysmaiden omiin kukkaroihin. Lisäksi vaatesäkkien vastaanottaminen estää maan oman käsityötuotannon kehittymistä. 

Valmistuin koulusta kesällä 2017 ja sain työpaikan, missä olen edelleen. Tällä hetkellä minusta tuntuu, että mitä "vanhemmaksi" tulen, sitä enemmän alan muistuttamaan äitiä ja alan palata takaisin juurilleni. Se tuntuu pirun hyvältä. Olen alkanut ymmärtämään äidin sanomisia siitä, miksi itse tehtyyn vaatteeseen syntyy ihan erilainen suhde kuin valmisvaatteeseen: "kun vaatteen on tehnyt itse, siitä ei raaski luopua, ja siitä haluaa pitää hyvää huolta."

Siksi olen päättänyt, että seuraavaan vuoteen en osta uusia vaatteita kaupasta, vaan tarpeen tullen ompelen vaatteen itse. Koen, että itse ommeltu vaate on ympäristön kannalta parempi vaihtoehto kuin teollisesti tuotettu massavaate, vaikka toki kangasmateriaalien ostaminenkin kuormittaa jonkin verran ympäristöä. Pyrin käyttämään kuitenkin kierrätysmateriaaleja ja tarkasti harkittuja kankaita. 

Haaste alkaa tänään 14.11.2018 ja loppuu 14.11.2019. Vuoden aikana en saa ostaa mitään valmisvaatteita kaupasta, mukaan lukien urheiluvaatteet, alushousut, asusteet ja kengät. Vuoden aikana sallin kaupasta kuitenkin sukkien ja sukkahousujen oston tarpeen vaatiessa. Lisäksi sallittakoon kaksi poikkeusta: villakangastakki (entinen on ostettu ysiluokalla ja jumittuu nykyään hartioihin) ja uudet kesätennarit, jos nykyiset converset leviää lopullisesti. 

Vihdoinkin minusta tuntuu siltä, että olen menossa sinne, minne minun kuuluukin. Takaisin kotiin, äidin saumurin luo. ❤

Kuva: puhelinräpsy viime kesältä, jolloin ompelin kuvassa näkyvän "Inari Tee Dress" -mekon. Tykkään tästä kuvasta erityisen paljon, koska lempivärini on tummanvihreä ja oon kuvassa jotenkin tosi oma, luonnollinen itseni, vaikka mun on ollut aina vaikea hyväksyä sitä, että oon kesäisinkin niin kalkkilaivan kapteeni! :D  

Pages