Ensimmäiset villiyrtit testiin – Nokkoslettuja ja voikukan nuppuja

Olen haaveillut jo monena keväänä villiyrttien keräämisestä, mutta olen aina joko myöhästynyt, tai sitten en ole vain uskaltautunut keruuhommiin. Minulla on todella huono kasvituntemus, joten pelkään,että keräänkin myrkkykasveja ja aiheutan itselleni ruokamyrkytyksen. 😀 Kuitenkin villiyrttien hyödyntäminen kotikeittiössä inspiroi, koska mikäs voisi olla sen parempaa kuin terveellinen lähiruoka, vieläpä täysin ilmaiseksi!

Nokkosletut reseptiViime viikonloppuna päätin sitten suunnata ”kotikotini” lähiympäristöön poimimaan muutamia kasveja. Ennen luontoon lähtemistä pänttäsin netistä erilaisten syötävien kasvien tunnistus-, keruu-, ja käyttövinkkejä.

Päätin aloittaa keruun helpoimmista kasveista; mukaan tarttui nokkosta, siankärsämöä, poimulehtiä, maitohorsmaa ja voikukan nuppuja ja lehtiä. Hanskat, sakset ja jokin kori on hyvä olla mukana.

villiyrttejä

Nokkosesta tein elämäni ensimmäistä kertaa nokkoslettuja, jotka muistuttavat maultaan pinaattilettuja. Tykkäsin!

Ennen lettutaikinan tekemistä, ryöppäsin nokkosen eli keitin lehtiä noin 4 minuuttia kiehuvassa vedessä. Ryöppäys poistaa nokkosen poltettavuuden. Keittämisen jälkeen siivilöin veden toiseen astiaan talteen, sillä olin lukenut, että nokkosvettä voi käyttää hiushuuhteena. (Tätä ei suositella vaaleahiuksisille, sillä nokkosvedestä voi tarttua hiuksiin vihreää väriä.)

villiyrtti nokkonen

Nokkonenhan on varsinainen terveyspommi, jossa on pinaattiin verrattuna moninverroin enemmän ravintoaineita. Nokkonen sisältää erilaisia vitamiineja, erityisesti C-vitamiinia, sekä kivennäis- ja hivenaineita. Lettujen lisäksi nokkosesta voi kokkailla vaikkapa keittoa, tai lisätä sämpylätaikinan joukkoon.

Nokkosletut (n. 13 kpl)

Seuraavalla kerralla lisäisin nokkosten määrää ainakin kahteen desiin ja vähentäisin jauhojen määrää, jotta nokkonen maistuisi hieman voimakkaammin.

Nokkoslettujen raaka-aineet:
2 kananmunaa
3 dl kauramaitoa
1,5 dl ryöpättyä, silputtua nokkosta (tai enemmän, vähennä silloin jauhojen määrää)
1 tl suolaa
1 tl mustapippuria
1 tl juustokuminaa
ripaus cayennepippuria
1 dl kaurajauhoa
0,5 dl tattarijauhoa
paistamiseen kookosöljyä/oliiviöljyä
tarjoiluun puolukoita ja voissa paistettuja voikukan nuppuja

Ohje:
Surauta blenderillä kananmunat, kauramaito, nokkonen ja mausteet tasaiseksi. Lisää sitten vispilällä vatkaten jauhot. Anna turvota noin 15 minuuttia. Paista öljytyllä pannulla ja syö esimerkiksi puolukoiden ja voissa paistettujen voikukan nuppujen kanssa.

Katsotaan mitä saankaan taiottua muista keräämistäni yrteistä!

– Iisa

Instagram // Blogit.fi // Bloglovin

Kommentit (0)
Rekisteröitymällä Lilyyn kommentoit kätevämmin ja voit perustaa oman blogin. Liity yhteisöön tästä.

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät merkitty *