Kirje vanhemmalle

”Ei nyt.”  

”Ei.”  

”Katsotaan myöhemmin.”

”Ei!” ”Kuuntele! Nyt ei sovi!”

”Ei, ei ja ei!”

”Miksi?”

”Pliis, äiti!”

”Miksi ei?!”

 

Niinpä. Miksi ei? Se kysymys on varmasti monen alaikäisen lapsen mielessä, useamman kerran päivässä, eikä siihen kysymykseen saa usein edes oikeaa vastausta.  Se kysymys on varmasti myös monen aikuisen mielessä, ja siihen usein saadaan vastaus. Vastauksen saaminen kysymykseen ”Miksi?” auttaa ihmistä oppimaan ymmärtämää laajemmin maailmaa, muita ihmisiä, loogisuutta, varovaisuutta, ihmissuhdetaitoja, kaikkea. 

Voi olla, että vanhempi kokee helpommaksi kieltämisen, kuin kieltämisen ja perustelun,  koska perustelu saattavat tuntua siinä tilanteessa liian vaivalloisilta selittää lapselle, joka ei aina oletettavasti ymmärrä täysin niitä loogisia kaavoja, laajempia syitä ja seurauksia, mutta opettaa siihen voisi. Mitä useammin hän saa vastauksen, sitä todennäköisempää on, että hän ymmärtää jatkossakin, niitä näennäisen monimutkaisia kaavoja. 

Mutta, miksi ei? Mitä tapahtuu, jos sanoisitkin ”kyllä”? Mikä on pahinta mitä voi tapahtua, jos sanot kyllä? Mikä on parasta mitä voi seurata sanasta kyllä, silloin kun lapsi on jo automaattisesti alkanut olettamaan vastauksen olevan kuitenkin ”Ei”? Vastavuoroisuuden syntyminen ja hyvät lapsuusmuistot. 

Aikuisten on helppo unohtaa se, että tämä hetki tässä, on sitä minkä lapsi mieltää tulevaisuudessa lapsuudekseen. On niitä, jotka kertovat, että heillä oli huono lapsuus. On niitä, jotka muistelevat sitä lämmöllä. On niitä, joilla lapsuus oli niin traumaattinen, etteivät he muista siitä juuri mitään.

Tämä hetki, on tulevaisuuden menneisyys. Tämä hetki on se hetki, jota lähdetään tutkimaan, mikäli lapsella ilmenee joitain ongelmia vanhempana. Lapsuuteen kaikkien katseet suuntaavat silloin. Lapsuuteensa ihmisen oma katse suuntaa myös silloin, kun hän alkaa jossain vaiheessa elämäänsä miettimään, että kuka hän on, miksi hän reagoi asiaan x, tavalla y.

Tämä hetki on se hetki, kun kehität tietämättäsi lapsellesi tunnetaitoja ja tapoja reagoida asioihin. Tämä hetki antaa paljon vaikutteita siihen, minkälainen vanhempi lapsestasi mahdollisesti tulee lapsenlapsillesi, tavat tulevat sinulta. 

”Millaiset oli välit äitiin? Millaiset oli välit isään? Kuka minä oikeastaan edes olen? Miksi minulla on usein niin hankalaa? Sainko tarpeeksi rakkautta ja ymmärrystä vanhemmiltani? Hyväksyttiinkö minut? Tulinko rakastetuksi sellaisena kuin oikeasti olen?” Ja samanlaisiin kysymyksiin hakee vastausta jo kouluterveydenhuoltokin. 

Ketkä vaikuttaa ihmiset lapsuuteen? Vanhemmat ja vanhempien tarjoamat muistot. 

Vanhemmilla on todellisuudessa huomattavasti enemmän varaa valita kahden sanan väliltä. Silti niistä toinen on selkeästi suositumpi. 

Kiellot toki kuuluu elämään, ja vanhemman tehtävä onkin asettaa rajoja ja tehdä päätöksiä niistä asioista, josta lapsi ei vielä itse osaa päättää välttämättä järkevästi. Ne ovat pala rakkautta, suojaa ja huolenpitoa. Useammin voisi kuitenkin vastata yllättäen myöntävästi, ei se pahaa ainakaan tee. Mukavimpia muistoja ovat Puuhamaan ja Linnanmäen sijaan ne pienet hetket, ne hetket kun äiti sanoikin kyllä, vaikka olin aina tottunut kuulemaan sanaa ei. 

Myöntävän vastauksen kuullessaan lapsi suuremmalla todennäköisyydellä haluaakin tarjota sinulle vanhempana vastavuoroisesti hyvää yhteistyötä. Jos hän on tottunut kuulemaan kieltävän vastauksen, ja yllättäen saakin myöntävän, hän ilahtuu, hän suostuu tekemään kanssasi yhteistyötä, ja haluaa sitä aidosti, jotta siitä olisit tyytyväinen häneen ja päätökseen sanoa kyllä.  

Sama pätee esimerkiksi koulumaailmassa, jos tietyt oppilaat ovat tottuneet siihen oletukseen, että opettaja ei antaisi heille luokan avainta hetkeksi vastuulleen, vaan mieluummin sille tunnolliselle kympin oppilaalle, ja yllättäen heille annetaankin luottoa ja vastuuta, kynnys tyhmäilyyn nousee, koska vastavuoroisuuden tarve kasvaa. Jos lapsesta aina oletetaan, että hän kuitenkin tunaroi asian x, hän tottuu siihen, ja tunaroi todennäköisesti useammin, koska on jo omaksunut sen roolin ja oppinut elämään sinä henkilönä, johon opettajat, vanhemmat tai muut auktoriteetit eivät ensimmäisenä katsoisi, kun luottohenkilöä etsisi ryhmän joukosta, kynnys on matala tehdä hölmöjä juttuja, koska ei kukaan odotakaan muuta kuin niitä. 

Mutta sitten kun tehdäänkin poikkeus, ja osoitetaan lapselle, että häneen luotetaan ja hänen kontolleen annetaan isompi tai pienempi ”luotto tehtävä” – hän hoitaa sen kunnialla läpi. Tämän jälkeen hän saa tyydytystä siitä, että hän onnistui ja häneen kannatti luottaa, hän ei tuottanut pettymystä, näin syntyy positiivinen kierre ja vastavuoroisuus. 

Lapsen itsetunto alkaa myös paranemaan, eikä ole esimerkiksi niin suurta tarvetta alkaa temppuilemaan, koska kynnys siihen nousee, etenkin kun hän on huomannut, että hänessä nähdään vanhojen temppujen sijasta luotettavuutta ja vastuuta. Temppuilevan lapsen temppuilukierre saattaa päättyä, mutta auktoriteetin on oltava se, joka oivaltaa tämän ensin ja tarjoaa lapselleen mahdollisuutta näyttää. 

Ja muutenkin, jos palataan tästä koulumaailman esimerkistä takaisin kotielämään, niin vanhemman ja lapsen välinen yhteistyö toimii todennäköisesti paremmin, mikäli on rajat, mutta vanhempi osaa perustella kieltoja, mutta myös antaa lapselle mahdollisuuden spontaaneihin kivoihin juttuihin. 

Esimerkiksi, on lasten hampaidenpesun aika. Lapsi haluaisi ennen sitä puhallella saippuakuplia parvekkeelta, monen vanhemman automaattinen vastaus on ”Ei nyt. Huomenna sitten.”, koska hänellä on oletuksena se, että pienikin poikkeus sotkee koko iltarutiinin ja vaikeuttaa hommien etenemistä.  – Seis!

Sano kyllä, ja aseta siihen jokin raja, niin et joudu vääntämään puhaltelun lopettamisesta sen hetken jälkeen. Kerro, että hän voi puhallella niitä kymmenen kertaa ja ilmoita lopussa, että ”nyt on kolme puhallusta jäljellä, ja sen jälkeen siirrytään hampaidenpesulle ja nukkumaan.”

Näin lapsikin on yllätyksekseen saanut jotain, mutta kuitenkin sinun ehdoillasi, ja hän tarjoaa sinulle vastalahjaksi sopimuksesta kiinni pitämisen ja helpot hammaspesut ja muut iltavalmistelut, koska on kiitollinen ja sinä olit reilu! 

Ja sen jälkeen olette taas keränneet kauniin pienen pienen muiston lapsesi lapsuudenmuistoihin. Kyllä – sanan jälkeiset tapahtumat jäävät paremmin mieleen, koska ne ovat harvinaisempia. Ne luovat muistoja, hyvää energiaa ja jatkuvuutta. 

Molemmat voittaa, niin lapsi kuin vanhempikin. 

Muutenkin… Kielto on aina paljon tylsempi juttu, etenkin lapsen mielestä, joka ei välttämättä ymmärrä syitä kielloille, ne ovat välttämättömiä, mutta ei aina. Pienistä kauniista hetkistä koostuu lapselle kaunis ja ihmeitä täynnä oleva lapsuus! Hyppää mukaan siihen ja katso lapsen silmin taas maailmaa, se tekee hyvää myös sinulle! 

 

Aamurusko – varjoille valoa