Hiukset eivät ole naisen kruunu

Huono itsetunto, tuo enemmistön riesa. Vuosien vaiva, joka pilaa elämänlaatua pahimmillaan koko elämän verran. 

Olen siitä myös kärsinyt aikoinaan. Koko elämän ennen sitä hetkeä oli yhtä kamppailua ennen kuin se muuttui äkillisesti.

Tiedän mitä se on ja siksi haluaisin siihen päästä jotenkin vaikuttamaan muidenkin kohdalla. Suurin osa vaikeuksista mitä olin kohdannut, liittyi siihen, suurin osa ihmisten konflikteista mitä nykypäivänä sattuu, liittyy siihen pohjimmiltaan. 

Se on joskus niin salakavala, että sen tunnistaminen voi olla hankalaa. Se voi ilmetä monella tavalla, ja välttämättä siitä kärsivä ei edes tiedosta kärsivänsä siitä, vaikka oireilee suuresti.

Etenkin nuorten tyttöjen ja naisten keskuudessa tämä saattaa ilmetä niin, että lytätään muita, ja ollaan näennäisesti todella itsevarmoja, vaikka se kaikki on kuorta vaan, suojaa. 

Olen usein tullut siihen päätelmään, että se ilmenee yleisemmin kahdella eri tavalla, joko korostuneena itsensä esittelynä, ilkeilynä ja kateutena, tai sitten vetäytymisenä, ujoutena ja syrjäytymisenä. Tähän oletettavasti voisi vaikuttaa mm. se, että onko henkilö enemmän ekstrovertti vai introvertti ja esimerkiksi kaveriporukka ja sen sosiaalinen status ja imago. Tottakai poikkeuksiakin on ja kaikenlaisia välimuotoja, mutta paneudutaan nyt stereotypioihin. 

Epävarmana oleminen on aikalailla elämän tuhlaamista, vaikka se ei oma valinta ole, ainakaan alkuun. 
Se pilaa parisuhteita, ystävyyssuhteita ja epävarman omaa elämää. Näiden vaikutusten lisäksi se lisää syrjäytymisriskiä ja erilaisia hankaluuksia yhteiskunnassa. Se voi luoda vakavankin kierteen, joka johtaa lopulta muunmuassa päihdeongelmiin tai vaikeaan masennukseen. 

Kaikki riippuu tottakai henkilöstä itsestään, valmiina olevista piirteistä, huonon itsetunnon aiheuttamista piirteistä, ympäristöstä, elämän sisällöstä ja kaikesta muusta. Me olemme ihmisinä ja persoonina monien matemaattisten laskukaavojen tulos. Tauluja, jotka ovat alkujaan ollut tietyn sävyisiä, mutta elämän tapahtumat lisää jatkuvasti väriä päälle, ja näin ollen muokkaa koko taulun värimaailmaa, eli meidän persoonan näkyviä piirteitä ja meidän omaa oloa. 

Introverteimmät epävarmat ihmiset saattavat joutua olemaan jatkuvasti varpaillaan, tarkkailemaan muita ja muiden reaktioita sekä ilmeitä, etenkin jos on taipuvainen hyvään tunneälyyn. Paneudun nyt ensimmäisessä osassa vetäytyjät – tyylisiin epävarmoihin ihmisiin. 

Introvertti painoitteiset epävarmat ihmiset eivät välttämättä uskalla sanoa mielipiteitään pienessäkään porukassa,  kolhiintuvat herkemmin kritiikistä ja voi olla, ettei tämän tyyppinen epävarma henkilö jossain vaiheessa elämäänsä lähde tekemään niitä asioita joista tykkäisi, koska muut saavat hänet tuntemaan olonsa tosi tukalaksi, tai jos tarkkoja ollaan ilmaisusta, niin hänen oma ajatuskuvionsa johtaa siihen, että muut ihmiset ovat lähtökohtaisesti ylitsepääsemätön pelko/uhka, moni asia on suhtautumisesta kiinni, mutta sekin taito pitää löytää ensin, ennenkuin sitä voi hyödyntää. Muut ihmiset ovat uhka toki ekstrovertti tyyppisille epävarmoille myös, mutta hyökkäävä asenne muita kohtaan  on voimakkaampi kuin introverteilla, ja se ehkä suojaa hieman enemmän heitä, mutta sekään sisin ei ole onnellinen. 

Monet ottavat todella todella kovaa painetta ulkonäöstään ja näkevät aidosti kauniina vain tietyn tyyppiset ihmiset, vaikka kauneutta on niin mahdottoman paljon erilaista, että juuri se tekee eri yksilöistä äärettömän viehättäviä. 

Kun yksilö puhkeaa kukkaan ja näyttää itsensä sellaisenaan kun se on, hehkuu ihminen valtavasti ja erottuu joukosta. Mikään muu tässä maailmassa ei ole niin kaunista, kuin itsensä löytänyt ja hyväksynyt ihminen, joka on juuri sitä mitä on, hän tulee toimeen maailman kanssa, koska tulee toimeen itsensä kanssa. Sellaisen ihmisen luo on helppo mennä ja hänen luo on helppo jäädä. Hän pystyy tekemään muut onnelliseksi, ja sitä ihmiset pohjimmiltaan ihmissuhteiltaan haluavat, hyvää oloa ja aitoa hyväksyntää. 

Kaunein asia ihmisessä ei ole muihin sulautuminen, vaan hänen puhdas ikioma persoonansa, joka säkenöi. Persoona ilman vertailua muihin, muille ilkeilyä, tai epävarmuutta. Kaikki eri näköiset ja piirteiset ihmiset ovat niin uskomattoman kauniita silloin, kun he ovat juuri sitä mitä ovat. Ei ole vain yhtä kaunista, ja se tulisi jokaisen ymmärtää jo varhain. 

Monesti myös huomaan, että se, joka ei ole ns. Klassisen kaunis, on todellakin se viehättävin, etenkin jos hän antaa persoonansa näkyä. Monesti myös huomaan, että kaikista vetovoimaisimpia ovat ne, jotka tulevat toimeen maailman kanssa, muiden kanssa, ja antavat muille tilaa olla juuri sitä mitä muut ovat ja haluavat olla, ulkonäöllä ei ole väliä, vaikka toki hymy ja nauru vetää puoleensa. 

Se energia, mitä kokonainen ihminen säteilee, on niin voimakasta, että se vetää puoleensa kovempaa kuin kenenkään muun, oli tässä ”kilvassa” sitten Miss Suomi tai joku uhkea erotiikka-alan työntekijä. 

Olen myös sitä mieltä, että jos ihminen joutuu useastikin miettimään sitä, minkälaisen vaikutuksen antaa muille itsestään, miltä näyttää ja mitä voi sanoa ja mitä ei, ja sen takia ei ehkä ole aito oma itsensä, on hän silloin melko hankalassa labyrintissä. Se on näkymätön vankila, josta kärsii ehdottomasti eniten vanki itse. 

Ei ole myöskään mitään järkeä elää elämää niin, että miettii sitä mitä muut ajattelevat. Miksi ihmeessä me niin usein mietimme kuitenkin tuon tyyppisiä asioita? Miksi haluamme miellyttää ihmisiä, jotka eivät lähtökohtaisestikaan näytä hyväksyvän meitä meinä itsenämme? Mitä järkeä siinä on? Miksi emme ymmärrä sitä, että me kelpaamme kyllä, mutta meitä tuomitseva ihminen ei ole sujut itsensä kanssa, jolloin se vain valitettavasti heijastuu siten, että henkilö osoittelee muita sormellaan. Onnellinen ihminen ei tee sitä. 

Haluammeko kenties kokea sen tunteen, että olemme hyväksyttyjä? Ehkä, mutta itsensä muuttaminen väärään suuntaan ei ole ratkaisu. Me emme tarvitse sellaisia ihmisiä ympärillemme, joiden hyväksynnän saa vain olemalla tietynlainen, tietyn näköinen, tietyn sosiaalisen statuksen omaava tai jotain muuta. Se ei olisi edes aitoa. 

Meistä jokainen ansaitsee loistaa meinä itsenämme. Suren heidän puolestaan, jotka eivät ole päässeet siihen tilaan, missä ei yksinkertaisesti enää vain kiinnosta se, mitä muut miettii. Ei ole mitään kauniimpaa kuin ihminen joka on vapautunut kaikista paineista, mitä muut ihmiset luo. Meidän täytyy arvostaa itseämme eniten, ja tarjota meille tilaa olla mitä olemme. Itsekunnioituksen täytyy olla ensimmäinen prioriteetti, toisten kunnioitusta tietenkään unohtamatta. 

Monet ihmiset, joita saatamme nyt tässä hetkessä tiedostaen tai tiedostamatta miellyttää, on vuoden päästä taakse jääneitä, ystävät pysyy, ja niille meidän ei tarvitse esittää, mikäli jo heitä ystäviksi kutsumme. 

Paras lopputulos kuitenkin on jokaisen kannalta se, että olet kaikkien kanssa niin rohkeasti oma itsesi, kuin olisit läheisimmän ihmisesi kanssa. Silloin tulet huomaamaan, kuinka sinua aletaan ottamaan vakavasti, kunnioitettavasti, ja alat keräämään vankkaa joukkoa ympärillesi, juuri niitä ihmisiä, jotka ovat etsineet sinua koko elämänsä. Se vain tapahtuu. 

Parinkymmenen vuoden epävarmuuden, lukuisien oivalluksien ja eheytymisen jälkeen, mietin vain, että olisinpa tajunnut aiemmin, mutta samalla olen niin äärettömän kiitollinen siitä, että oivalsin asiat päälle parikymppisenä, jolloin se suoranainen helvetti päättyi ja puhkesin kukkaan. Ensimmäistä kertaa koin silloin aidon onnen. Ja se onni oli jotain niin taianomaista ja suurta, ettei sitä melkein voi edes kuvailla! Suunnittelen myös usein, että miten voisin auttaa mahdollisen lapseni joskus välttämään epävarmuuden pakottaman elämän pilaamisen, aihe on mielenkiintoinen. 

Jos meidät riisuttaisiin kaikista ympäristön vaikuttamista asioista, olisimme jokainen helvetin upeita ja vetovoimaisia, koska olisimme aidompia, ja puhtaimpia versioita itsestämme. Aidon tunnistaa ja sitä kaikki hamuaa lähelleen. 

Hiukset eivät ole naisen kruunu, vaan vapaus olla oma itsensä, se on kirkkaampi ja arvokkaampi kuin yksikään kruunu mitä voimme päähämme laittaa loistaakseemme. Muistakaa se. Ansaitsette sen. 

 

Aamurusko, varjoille valoa

Suhteet Oma elämä Mieli Syvällistä

Kirje vanhemmalle

”Ei nyt.”  

”Ei.”  

”Katsotaan myöhemmin.”

”Ei!” ”Kuuntele! Nyt ei sovi!”

”Ei, ei ja ei!”

”Miksi?”

”Pliis, äiti!”

”Miksi ei?!”

 

Niinpä. Miksi ei? Se kysymys on varmasti monen alaikäisen lapsen mielessä, useamman kerran päivässä, eikä siihen kysymykseen saa usein edes oikeaa vastausta.  Se kysymys on varmasti myös monen aikuisen mielessä, ja siihen usein saadaan vastaus. Vastauksen saaminen kysymykseen ”Miksi?” auttaa ihmistä oppimaan ymmärtämää laajemmin maailmaa, muita ihmisiä, loogisuutta, varovaisuutta, ihmissuhdetaitoja, kaikkea. 

Voi olla, että vanhempi kokee helpommaksi kieltämisen, kuin kieltämisen ja perustelun,  koska perustelu saattavat tuntua siinä tilanteessa liian vaivalloisilta selittää lapselle, joka ei aina oletettavasti ymmärrä täysin niitä loogisia kaavoja, laajempia syitä ja seurauksia, mutta opettaa siihen voisi. Mitä useammin hän saa vastauksen, sitä todennäköisempää on, että hän ymmärtää jatkossakin, niitä näennäisen monimutkaisia kaavoja. 

Mutta, miksi ei? Mitä tapahtuu, jos sanoisitkin ”kyllä”? Mikä on pahinta mitä voi tapahtua, jos sanot kyllä? Mikä on parasta mitä voi seurata sanasta kyllä, silloin kun lapsi on jo automaattisesti alkanut olettamaan vastauksen olevan kuitenkin ”Ei”? Vastavuoroisuuden syntyminen ja hyvät lapsuusmuistot. 

Aikuisten on helppo unohtaa se, että tämä hetki tässä, on sitä minkä lapsi mieltää tulevaisuudessa lapsuudekseen. On niitä, jotka kertovat, että heillä oli huono lapsuus. On niitä, jotka muistelevat sitä lämmöllä. On niitä, joilla lapsuus oli niin traumaattinen, etteivät he muista siitä juuri mitään.

Tämä hetki, on tulevaisuuden menneisyys. Tämä hetki on se hetki, jota lähdetään tutkimaan, mikäli lapsella ilmenee joitain ongelmia vanhempana. Lapsuuteen kaikkien katseet suuntaavat silloin. Lapsuuteensa ihmisen oma katse suuntaa myös silloin, kun hän alkaa jossain vaiheessa elämäänsä miettimään, että kuka hän on, miksi hän reagoi asiaan x, tavalla y.

Tämä hetki on se hetki, kun kehität tietämättäsi lapsellesi tunnetaitoja ja tapoja reagoida asioihin. Tämä hetki antaa paljon vaikutteita siihen, minkälainen vanhempi lapsestasi mahdollisesti tulee lapsenlapsillesi, tavat tulevat sinulta. 

”Millaiset oli välit äitiin? Millaiset oli välit isään? Kuka minä oikeastaan edes olen? Miksi minulla on usein niin hankalaa? Sainko tarpeeksi rakkautta ja ymmärrystä vanhemmiltani? Hyväksyttiinkö minut? Tulinko rakastetuksi sellaisena kuin oikeasti olen?” Ja samanlaisiin kysymyksiin hakee vastausta jo kouluterveydenhuoltokin. 

Ketkä vaikuttaa ihmiset lapsuuteen? Vanhemmat ja vanhempien tarjoamat muistot. 

Vanhemmilla on todellisuudessa huomattavasti enemmän varaa valita kahden sanan väliltä. Silti niistä toinen on selkeästi suositumpi. 

Kiellot toki kuuluu elämään, ja vanhemman tehtävä onkin asettaa rajoja ja tehdä päätöksiä niistä asioista, josta lapsi ei vielä itse osaa päättää välttämättä järkevästi. Ne ovat pala rakkautta, suojaa ja huolenpitoa. Useammin voisi kuitenkin vastata yllättäen myöntävästi, ei se pahaa ainakaan tee. Mukavimpia muistoja ovat Puuhamaan ja Linnanmäen sijaan ne pienet hetket, ne hetket kun äiti sanoikin kyllä, vaikka olin aina tottunut kuulemaan sanaa ei. 

Myöntävän vastauksen kuullessaan lapsi suuremmalla todennäköisyydellä haluaakin tarjota sinulle vanhempana vastavuoroisesti hyvää yhteistyötä. Jos hän on tottunut kuulemaan kieltävän vastauksen, ja yllättäen saakin myöntävän, hän ilahtuu, hän suostuu tekemään kanssasi yhteistyötä, ja haluaa sitä aidosti, jotta siitä olisit tyytyväinen häneen ja päätökseen sanoa kyllä.  

Sama pätee esimerkiksi koulumaailmassa, jos tietyt oppilaat ovat tottuneet siihen oletukseen, että opettaja ei antaisi heille luokan avainta hetkeksi vastuulleen, vaan mieluummin sille tunnolliselle kympin oppilaalle, ja yllättäen heille annetaankin luottoa ja vastuuta, kynnys tyhmäilyyn nousee, koska vastavuoroisuuden tarve kasvaa. Jos lapsesta aina oletetaan, että hän kuitenkin tunaroi asian x, hän tottuu siihen, ja tunaroi todennäköisesti useammin, koska on jo omaksunut sen roolin ja oppinut elämään sinä henkilönä, johon opettajat, vanhemmat tai muut auktoriteetit eivät ensimmäisenä katsoisi, kun luottohenkilöä etsisi ryhmän joukosta, kynnys on matala tehdä hölmöjä juttuja, koska ei kukaan odotakaan muuta kuin niitä. 

Mutta sitten kun tehdäänkin poikkeus, ja osoitetaan lapselle, että häneen luotetaan ja hänen kontolleen annetaan isompi tai pienempi ”luotto tehtävä” – hän hoitaa sen kunnialla läpi. Tämän jälkeen hän saa tyydytystä siitä, että hän onnistui ja häneen kannatti luottaa, hän ei tuottanut pettymystä, näin syntyy positiivinen kierre ja vastavuoroisuus. 

Lapsen itsetunto alkaa myös paranemaan, eikä ole esimerkiksi niin suurta tarvetta alkaa temppuilemaan, koska kynnys siihen nousee, etenkin kun hän on huomannut, että hänessä nähdään vanhojen temppujen sijasta luotettavuutta ja vastuuta. Temppuilevan lapsen temppuilukierre saattaa päättyä, mutta auktoriteetin on oltava se, joka oivaltaa tämän ensin ja tarjoaa lapselleen mahdollisuutta näyttää. 

Ja muutenkin, jos palataan tästä koulumaailman esimerkistä takaisin kotielämään, niin vanhemman ja lapsen välinen yhteistyö toimii todennäköisesti paremmin, mikäli on rajat, mutta vanhempi osaa perustella kieltoja, mutta myös antaa lapselle mahdollisuuden spontaaneihin kivoihin juttuihin. 

Esimerkiksi, on lasten hampaidenpesun aika. Lapsi haluaisi ennen sitä puhallella saippuakuplia parvekkeelta, monen vanhemman automaattinen vastaus on ”Ei nyt. Huomenna sitten.”, koska hänellä on oletuksena se, että pienikin poikkeus sotkee koko iltarutiinin ja vaikeuttaa hommien etenemistä.  – Seis!

Sano kyllä, ja aseta siihen jokin raja, niin et joudu vääntämään puhaltelun lopettamisesta sen hetken jälkeen. Kerro, että hän voi puhallella niitä kymmenen kertaa ja ilmoita lopussa, että ”nyt on kolme puhallusta jäljellä, ja sen jälkeen siirrytään hampaidenpesulle ja nukkumaan.”

Näin lapsikin on yllätyksekseen saanut jotain, mutta kuitenkin sinun ehdoillasi, ja hän tarjoaa sinulle vastalahjaksi sopimuksesta kiinni pitämisen ja helpot hammaspesut ja muut iltavalmistelut, koska on kiitollinen ja sinä olit reilu! 

Ja sen jälkeen olette taas keränneet kauniin pienen pienen muiston lapsesi lapsuudenmuistoihin. Kyllä – sanan jälkeiset tapahtumat jäävät paremmin mieleen, koska ne ovat harvinaisempia. Ne luovat muistoja, hyvää energiaa ja jatkuvuutta. 

Molemmat voittaa, niin lapsi kuin vanhempikin. 

Muutenkin… Kielto on aina paljon tylsempi juttu, etenkin lapsen mielestä, joka ei välttämättä ymmärrä syitä kielloille, ne ovat välttämättömiä, mutta ei aina. Pienistä kauniista hetkistä koostuu lapselle kaunis ja ihmeitä täynnä oleva lapsuus! Hyppää mukaan siihen ja katso lapsen silmin taas maailmaa, se tekee hyvää myös sinulle! 

 

Aamurusko – varjoille valoa 

Suhteet Ystävät ja perhe Mieli Vanhemmuus