Sain eilen luettua huostaanotettujen lapsieni asiakaskertomuksia.

Joukosta paljastui jotain karmeaa, jotain jonka haluaisin vain unohtaa. Lastensuojeluilmoitus koskien lasteni isää. Tiedossa oli joitain ilmoituksessa lukeneita asioita, mutta todellisuus ja sen tajuaminen meinasi tänään pilata aamuni.

Hän oli käyttänyt hyväkseen kehitysviivästymästä kärsivää naista, ja rikkonut lähestymiskieltoaan. Lähestymiskielto taasen oli tullut väitetystä raiskauksesta. Asia on ollut poliisin tutkinnassa ja ilmeisesti raiskausta ei ole tapahtunut.

Silti se paine mun päässä, ja se tieto että lapsillani on isä joka on ollut epäiltynä raiskauksesta, nostattaa niskakarvani pystyyn. Saa minut raivon valtaan ja katumaan sitä että minulla on lapsia sellaisen kanssa. 

En voi myöskään käsittää miksi hän ei tee elämälleen mitään vaan uppoaa vain syvemmälle suohon. Ihme että työpaikka hänellä vielä on. Ja ihme ettei hän istu jo vankilassa.

Olen viime aikoina alkanut myös pohtimaan, että miksi olin sokea kaikelle niin pitkään. Miksi en tajunnut jättää itse edellistä miesystävää? Hän jätti minut vappuna. Tein kaiken,-tiskasin, pyykkäsin, laitoin ruokaa ja siivosin. Silti toinen ei huomioinut mua vaan istui vain koneella syöden pizzaa ja juoden limua.

Onneksi se on nyt ohi. Luojan kiitos. Se suhde aiheutti minulle pahoja traumoja, jotka alkavat vasta nyt nousta pintaan kun saan osakseni välittämistä ja aitoa huolenpitoa.

Tapasin netin kautta miehen jonka kanssa seurustelen. En olisi koskaan ikinä milloinkaan uskonut, että tällainen mies olisi minua varten. Hän huomioi minut, välittää ja rakastaa. Ei pelaa tietokoneella eikä makaa kaikkia päiviä katsoen telkkaria. Itse vasta opettelen hyväksymään sen, että saan vihdoinkin olla onnellinen. Että minullakin saa olla hyvä olo, ilman lääkkeitä.

Perusturvallisuuden tunteeni on aikoinaan järkkynyt pahasti sekoilujeni vuoksi ja vasta nyt se alkaa korjaantumaan. Vasta nyt uskallan antaa itselleni luvan olla oma itseni. En ole enää ”nyrkin ja hellan välissä.”

Enää minun ei tarvitse pelätä, että tulisin jätetyksi tai hylätyksi. Se pelko oli läsnä joka päivä edellisessä suhteessa. Jouduin pyytämään anteeksi mielenterveys ongelmiani ja jouduin kantamaan vastuun, kun toinen oli pelannut 3000e koska olin sairaalassa. Sairaalasta päästyäni minun oli aina pakko pyytää anteeksi tapahtunutta. Silloinkin toinen henkisesti alisti ja pelasi vain tietokoneella. 

Olisi oikein mukavaa ja parantavaa päästä näistä traumoista eroon ja siksi kirjoitan. Tämä ei ole ehkä perinteinen ”kaikki on ihanaa” blogi, vaan tämä on mun selviytymiskeino.

En edes tiedä moniko näitä lukee, vai lukeeko kukaan.

Toinen asia. Uskonto ja siitä irtaantuminen. Se on yllättävän vaikeaa. Sain juuri yksi päivä kuulla, kuinka en saisi saunoa miehen kanssa ennen avioliittoa koska se on siveetöntä. Näitä sääntöjähän riittää. Erosin helluntalaisuudesta kesän alussa, enkä ole katunut päätöstäni. En ole katunut hetkeäkään sitä, etten jäänyt lahkoon.

Vasta nyt opettelen oman mielipiteen esille tuomista ja ajatusta siitä, että saan itse päättää pukeutumisestani. 

Palatakseni vielä lasten isään. Hänelle tuntuu olevan se ja sama mitä sossu kieltää ja mitä ei. Hän rikkoo annettuja ohjeita ja esittää hyvää isää tapaamisissa. Ja hänen kanssaan mun pitäisi kyetä menemään Puuhamaahan ensi kuussa koko päiväksi.

Teen sen lasteni vuoksi vaikka kyseinen ihminen ällöttää ja oksettaa minua aivan liikaa.