Toisen kanssa (arvonta!)

6416415651548_1.jpg

 

Vaikka en koskaan ole ollut sen kummemmin kiinnostunut pariskunnasta Satu Taiveaho ja Antti Kaikkonen, heidän mediassa laajasti käsitelty lapsettomuusongelmansa on koskettanut. Koska lapsen kaipuu on ollut ilmeisen valtava, heille olisi suonut vauvan. Niinpä nyt lämmittää mieltä, että he ovat saaneet mahdollisuuden sijaisvanhemmuuteen. Onnea koko perheelle.

Lapsettomuudesta on kyse myös juuri dvd:nä ilmestyneessä tarinassa Toisen kanssa. Se nähtiin keväällä kuusiosaisena tv-sarjana. Krista Kososen näyttelemä, naimisissa oleva Saara on kärsinyt pitkään lapsettomuudesta. Niin pitkään, että tilanne tuntuu toivottomalta.

Koko elämä heittää kuitenkin kuperkeikkaa, kun eräänä iltana Saara kohtaa Mikko Nousiaisen esittämän Matin. Saaran aviomiestä Toukoa näyttelee Mikko Leppilampi. Mitä kolmiodraamasta seuraa, se nähtiin keväällä ruudussa – tai jos se meni ohi, nyt on mahdollisuus saada laatusarja ihan ikiomaksi. Kaikkien kommenttikentässä ilmoittautuneiden kesken arvon maanantai-iltana kolme kappaletta Toisen kanssa dvd:tä. Laitathan meiliosoitteesi, jotta saan voittajat kiinni. Tiedoksi: en saa kilpailusta minkäänlaista korvausta, mutta kun tilaisuus tuli, jaan mielelläni loistavan Lauri Nurksen ohjaamaa ja tärkeästä aiheesta kertovaa tv-sarjaa kiinnostuneille.

Ja näinhän se on: aina ei voi voittaa, mutta se on ainakin varma, ettei voita, jos ei edes osallistu!

 

      

 

 

Suhteet Oma elämä Suosittelen Uutiset ja yhteiskunta

Kukaan ei ole turvassa

Huolimatta kaikista varotoimista netti on kyllä kovin haavoittuvainen. Niinkuin tietty ihan kaikki, ryöstetäänhän sitä tarkasti vartioituja pankkeja ja maailman hienoimpia taideaarteitakin museoista, joten siinä mielessä tässä ei ole mitään uutta. Silti nämä hakkeroinnit muistuttavat aina siitä, ettei kukaan meistä ole oikeasti turvassa.

Nythän supertähtien intiimien kuvien paljastelu taas jatkuu: uusin uhri on Winona Ryder, jonka henkilökohtaiset alastonkuvat on nyt isketty esille nettiin. FBI on elokuusta lähtien etsinyt hakkereita, jotka veivät pilvipalvelusta useiden huippunimien henkilökohtaisia kuvia. Kuvia on uutisoitu viedyn muunmuassa Jennifer Lawrencelta, Scarlett Johanssonilta, Amber Heardiltä ja Kirsten Dunstilta. Hakkeroituja kuvia julkaistiinviikonloppuna lisää, joukossa myös muunmuassa Winona Ryder ilman vaatteita.

Tähdet ovat joukolla haastamassa Googlea oikeuteen. He vaativat 100 miljoonan dollarin korvauksia Googlelta, joka ei tähtiä edustavan lakimiehen mukaan ole tarpeeksi innokkaasti pyrkinyt poistamaan esille laitettuja kuvia. Googlen julkaiseman lausunnon mukaan he ovat tehneet kovasti töitä poistaakseen varastetut kuvat näkyviltä.

 

 

Puheenaiheet Ajattelin tänään Uutiset ja yhteiskunta