Suomineidon tanssi haudoilla

Suomalaisella Laura Birnillä on rooli Liam Neesonin tähdittämässä uutuuselokuvassa Tanssi haudoilla. On hienoa, että taasen yksi suomalaisnäyttelijä on saanut roolin kansainvälisessä suurtuotannossa, mutta valkokankaalla taitaa päästä esiin Lauran lisäksi muutakin suomalaista. Heti elokuvan alussa, pitkään jatkuvassa lähikuvassa Lauran kaulalla kimaltelee kapeahko hopeakoru, joka näyttää varsin vahvasti Kalevala-korulta. Jos kyse on toisen valmistajan korusta, niin ainakin kovasti on samaa näköä kuin kotimaisen yrityksemme klassikkokorulla. 

Laura on mukana useassa kohtauksessa, vaikka Neesonin kanssa yhdessä hän ei näyttelekään. Vaalea kaunotar esittää huumevälittäjän tyttöystävää, jonka sadistiset murhaajat sieppaavat. Lauran roolihahmon nimi on pohjoismaalaisittain Leila Andersson, myös sukunimi mainitaan parissa kohtauksessa. Silti elokuvan krediteissä nimi on Leila Alvarez. Ilmeisesti nimi on jossain vaiheessa vaihdettu, mutta joku on unohtanut muuttaa kredittilistaa.

Liam Neeson näyttelee entistä poliisia, joka toimii nyt yksityisetsivänä – tosin epävirallisena sellaisena touhuten lain liepeillä. Tanssi haudoilla perustuu Lawrence Blockin samannimiseen rikosromaaniin. Tarinan on ohjannut kuviksi Scott Frank.

Ennakkonäytökseen osallistujien piti allekirjoittaa sopimus, ettei elokuvasta julkaista arvioita ennenkuin päivää ennen ensi-iltaa. Siksipä nyt on visusti vaiettava kaikenlaisista luonnehdinnoista. Kannattaa hankkiutua valkokankaiden äärelle ja katsastaa omatoimisesti, miten Laura roolistaan selviää ja kuinka laadukkaasta elokuvasta on kyse. Tanssi haudoilla saa ensi-iltansa perjantaina 19. syyskuuta.

Kulttuuri Leffat ja sarjat Suosittelen Uutiset ja yhteiskunta