Minipelit

Peleissä on usein minipelejä, side questeja, pieniä epäoleellisia haasteita. Niistä voi saada jotain ekstraa peliin, mutta pelaajan ei ole niitä pakko suorittaa, eivätkä ne vaikuta pelin oikeaan pistesaldoon. 

The Adulting Game:ssä on loputon määrä minipelejä. Jokaisen omat harrastukset. Omia harrastuksiani on esimerkiksi käsityöt, joten kun saan parin sukkia valmiiksi, se on yksi minipeli-piste. Treenasin illalla myös stemmoja tulevalle keikalle, yksi piste. Eli mahdollisuudet on loputtomat

fbc27f10-0257-430d-889c-7c483c1fae42.jpeg

Ehtispä lukea. 

Toistuva itsensä kehittäminen. Siihen ehkä tiivistäisin minipelien luonteen. Eli Netflix-maraton ei ehkä ainkaan omalta osaltani toisi pistettä, vaikka sitä tuleekin usein tehtyä. 

On tärkeää, ettei minipelejä pakoteta kellekkään. En voi esimerkiksi saada pisteitä asiasta, jota en harrasta, kuten vaikka urheilu (säännöllisestä liikunnasta saa peruspisteitä, mutta tavoitteellinen ja ammattimainen lajin harrastaminen kuuluu minipeleihin). 

Näistä pelin raameista lähden siis kertomaan omasta pisteiden keräyksestä. Mistä saan pisteitä ja mistä menetän? Mitkä kohdat ovat helppoja ja mitkä vaikeita? Alku-esittelyiden jälkeen, pääsen oikeasti blogin sisältöä tuottamaan ja tää on tottapuhuen jännittävää! Musta myös tuntuu, että mun kirjotuskieli vähän hakee muotoaan. Älkää vielä ampuko! 

Ja kaikki muistaa, että The Adulting Game on vaan hyvällä fiiliksellä ideoitu peli, jolla geneerinen valkoinen tyttö voisi erottua muista lifestyle blogeista! Eli ei tää oo niin vakavaa! 

Happy adulting game and may the odds be ever in your favor!

Suhteet Oma elämä Hyvä olo Ajattelin tänään