Vaikka blogini pääpaino on ”aikuisuuspelissä”, julkaisen nyt muutamia postauksia joita olen päässäni pyöritellyt.
Ne kulkevat nimellä sinkkuvuodatukset♡
 

Olen ollut suurimman osan elämästäni sinkku.
Se on asia mistä minä ja muut heittää läppää tasapuolisesti. Nauran makeasti vitseille.
Tulevaisuus näyttää tasaiselta ja kissan kanssa jaetulta. Ja huumori on tunnetusti turvallinen tapa käsitellä asiaa. 
Kipeää asia.
En edes tiedä onko sinkkuus enää kipeä asia.
Kun suhteiden jopa yhteenlaskettu summa on alle vuoden, en tiedä saako asiasta enää kipuilla. Pitäis päästä yli. 
Ja onhan tää arkea. Ympärillä on muitakin sinkkukavereita. Vapauteen tottuu. Menojaan ja tekemisiään ei tarvi selitellä tai löytää lomanvieton kompromisseja.

Mutta välillä sitä valuu itsesäälin aaltoihin ja huokailee, miten kiva olisi, jos olisi joku jonka vieressä nukkua ja tuoda mukanaan sukujuhliin.
Sitten taas nauran sitä, miten ainut asia mitä elämässäni todella tarvin, on Netflix, sydänsipsit ja Hiisi. 
Vaikka sanoin etten suutu sinkkuvitseistä, enkä edes perheenjäsenten seksuaalisuuteni arvailusta, joskus läppään verhottu lause saanut mut suuttumaan. 
Se on tapahtunut kahdesti. Näistä lauseista ensimmäinen kuului about näin: ”Nyt Henna, etitään sulle mies.”

Ei. 
Ei se toimi niin. 

Parisuhde on kahdenkeskeinen asia. En mä voi yksin päättää olevani suhteessa jonkun toisen kanssa.
Ja myöskään kavereille asia ei kuulu. Varsinkaan, jos en itse ota sitä esiin. En mäkään totea kellekkään päin naamaa, että sun sun tilanne vaatii muutosta, jätä se. 

Ja näitä ajatuksia pyöritellessä olen miettinyt paljon elokuvia ja kirjoja, missä tarinan päähenkilö, mies tai nainen, taustaltaan millainen tahansa, löytää elämänmuutoksen myötä itselleen rakkauden. 

Mitä helvettiä.

Joko mun elämä ei selkeästikkään ole kokenut tätä suurta elämänmuutosta, tai sitten se on lipunu mun ohi useamman kerran.
Olen muuttanut niin etelään kuin pohjoiseen, aloittanut uusia harrastuksia, lähtenyt extempore-mielellä rientoihin ja tutustunut ihmisiin. Tullut myöhään kotiin ja lupautunut puolivillaisesti mukaan asioihin joiden mittakaavan olen tajunnut vasta myöhemmin.
Mutta kaikesta tästä työstä huolimatta, miksi se leffojen lupaama rakkaus, johon kirjaimellisesti törmää kadulla, ei kohtaa mua? 

Feministit ovat paljon nostaneet esille naisen roolia valkokankaalla, ja miten se pyörii aina rakkauden ympärillä. Miehet pelastaa maailman, ja naiset nousevaat ryysyistä rikkauksiin kun rakastuvat oikeaan kaveriin.
Ja tavallaan tämä ehkä liittyy siihen.

Rakkauden löytäminen ei ole mikään itsestäänselvyys. Vaikka kävisi ulkona tapaamassa ihmisiä tai aloittaisi itse keskustelun Tinderissä, maailma ei välttämättä muutu ja rakkaus ei roihahda. Mullistus elämässä ei aina tuo mukanaan ihanaa kumppania. Etsi sitä rakkautta tietoisesti tai ei. Ja vaikka ihastus löytyisi, mikä takaa sen, että hän lähtee juuri sun mukaan? Välillä voi käydä Quasimodot, ja Esmeralda rakastuukin Phoebukseen. Siinä ei auta katkeroitua. 

Eli epäuskottavia tarinoita viihdeteollisuudessa jotka luovat valheellista toivoa nuorille.
Ei mitään uutta auringon alla.