비빔밥 먹고 싶어.

Eli suomeksi: haluan syödä bibimbapia. 
Bibimbap on korealaista suhteellisen simppeliä ruokaa. Riisiä ja kasviksia. Eli suomalaisille se vois olla vaikka risottoa?

Tein viimekesänä videon äidin kanssa bibimbapin tekemisestä, ja se sai meidät vierailulle Etelä-Korean suurlähetystöön.
Yksi siisteimpiä reissuja, must say.

https://youtu.be/Q0aNMlZvNJI

Olen seurannut korealaista kulttuuria 15-16 kesäisestä teinistä. Olen onneksi tasaantunut innostukseni kanssa, mutta hyvää ruokaa on aina lupa fiilistellä! Jos simppelit korealaiset ruuat kiinostaa, en suosittele Pinterestiä vaan suurlähetystön kanssa yhteistyössä tehtyä kirjaa Bap – Korealainen keittokirja, jonka voit ladata e-kirjana koneelle ilmaiseksi.

7a3c8717-2626-4359-af93-c44c510b00f9.jpeg

Soveltaminen best. 

Mutta asiaan, ”kiireisenä” opiskelijana, olen vihdoinkin päässyt kiinni meal prepping-ideaan, ja pyrin tekemään isompia annoksia ruokaa joita voin tulla lounaaksi syömään kotiin useamman päivän ajan. Ennen hiihtolomaa päätin täräyttää bibimbapit tulille. 

Vaikka kaikkia ainesosia ei kaapista löytynyt, parhaani mukaan asettelin vihannekset ja riisin kulhoon ennen sekoittamista ja syömistä.
Tämän ruuan luulisi olevan hyvinkin suomalaiseen makuun, joten olisikohan bibimbapissa aineksia uudeksi trendiruuaksi sushin, avokadon ja bataatin rinnalle?

 

Pisteet/Minipelipisteet: 6/6

+Meal prepping

Pisteet/Minipelipisteet: 7/6

Suhteet Ruoka ja juoma Oma elämä

Nyt sit loppuu se kitinä #uraoivallus

Tilastojen puitteissa, olen koulunkäynnin massaa:
Eskari ja ala-aste.
Ylä-aste ja samassa pihassa lukio.
En aiheuttanut ongelmia, vain muutaman ylimääräisen uusintakokeen lukiossa.
Kevään ylioppilas 2014 haki yhteishaussa
 Helsingin teologiseen tiedekuntaan ja Tampereelle valosuunnittelijaksi (en tarkkaan edes muista nimikettä).

Olin elämäni ehkä raskaimmalla riparilla, kun sain kuulla, ettei edes teologinen ottanut minua sisään. Jäin ilman koulupaikkaa.
Muistan olleeni jopa vähän helpottunut. Oli pakko keskittyä johonkin muuhun, kuin koulunkäyntiin vuoden ajan. Päädyin vuodeksi musalinjalle, joka on ollut yksi parhaista päätöksistäni. Sain tehdä vuoden sitä mitä rakastin, ilman paineita tulevaisuudesta.

img_7620.jpg

Pääsykokeisiin luku 5/5

Mutta edessä oli taas yhteishaku. Teologinen kutsui edelleen. Mutta takaraivossa oli alkanut kyteä ajatus myös nuorisotyöntekijän hommista. Vaikka halusin yli kaiken olla pääkaupunkiseudulla, hain opiskelemaan Ylivieskaan isäni jalan jäljissä. Ja kun heinäkuussa kirjauduin opintopolkuun, hyväksyin yhteisöpedagogin (AMK) koulupaikan.

Olen opiskellut siis yhteisöpedagogiksi kolmisen vuotta, aikomuksenani on alusta asti työskennellä kirkon nuorisotyönohjaajana. Se aikomus on pitänyt ja halu kasvanut. 
Opiskelu itsessään alkoi perusjutuilla. Ainut mikä vähän hidasti vauhtia oli aikamoinen teologiapläjäys joka oli liikaa muutamille. Mutta teologisen pääsykokeet selättäneenä, ne menivät samoilla höyryillä. Kakkosvuonna päästiin vauhtiin omassa lemppariasiassa, eli rippikoulussa. Ja oli kaksi pakollista seurakuntaharjoittelua: varkka- ja rippikoulutyöhön. 
Takana on myös kolmannen vuoden syksyyn sijoittunut vapaampi harjoittelu ja syksyllä kirjoittelin myös nimet opinnäytetyöpapereihin. Tätä kummajaista olen tehnyt näihin päiviin asti, tarkoituksena valmistua toukokuuhun mennessä viimeisen harjoittelun jälkeen. 

 

img_6240.jpg

Throwback päivään, jolloin muutin Ylivieskaan.

Opintoihin on aina jostain syystä kuulunut paljon… kitinää.
Nupinaa opinnoista.
Seminaareissa whatsapp laulaa siitä, millaista paskaa luennoitsija suoltaa, oispa kaljaa -memejä ja siitä mitä kaikkea muuta voisi olla tekemässä. Koulun jälkeen opettajia dissataan uskomatonta vauhtia, milloin mistäkin syystä sillä aikaa, kun kaikessa hiljaisuudessa laitan ryhmän mykistykselle ja jatkan esseen kirjoittamista. 

Yltiöpäinen negatiivisuus yllättää joka kerta kun sitä kohtaa. Itse olen aina nauttinut nimenomaan koulussa olemisesta. Olen aina saanut itseni aamuisin kouluun, enkä ole missään vaiheessa harrastanut systemaattista lintsaamista. Teen ennemmin koulussa monta viikkoa ryhmätöitä, kuin naputtelen öisin esseetä tai tahkoan läpi diaesityksiä. Koulusta nauttivat ihmiset saavat osakseen silmien pyörityksiä ja väheksyntää oppimisestaan. 
Negistely ampuu alas kiinnostuksen ja mielenkiinnon, eikä sitä uskalla fiilistellä läpikäytyjä asioita tai oivalluksia.

Jos jokin hajottaa koulunkäynnissä, niin koulusta hajoaminen.

644643b0-24a6-465b-9df5-f11dc54fea42.jpeg

160/210 opintopistettä suoritettu.
 

Suomessa oppivelvollisuus loppuu peruskouluun. Koulussa ei ole mikään pakko olla. Ja varmasti riittäisi koulusysteemistä tipahtaneita, jotka ottaisivat paikan vastaan ilosta itkien. Voisin myös sivaltaa perinteisillä etuoikeuksilla koulunkäynnistä samalla, kun avustusjärjestöt yrittävät edes opettaa kehitysmaiden lapset lukemaan.
Toistuvan kitinän kanssa eläminen kuluttaa.
I don’t need this negativity in my life. 

Tämä kaikki negistely on laittanut tahattomasti ajattelemaan, millaista olisi olla yhteisössä, jossa kaikki kokoukset olisi paskaa, uudet ideat turhia ja esimies voisi hankkia vahvemman lääkityksen ja lopettaa sähköpostin tukkimisen? Jos koulunkäyntiin hajoilee, miten täyspäiväisestä työnkäynnistä voi ikinä nauttia? Hajoileeko ihminen loppuelämänsä työtehtäviin ja tilanteisiin? 

Ja kyllä, olen nukkunut pommiin. Joskus ihan itkettää lähteä kouluun tai viettää aikaa siellä iltaan asti. Asioita voidaan organisoida huonosti, tehtävänanto voi olla huono ja arvostelu epäreilua. Silloin pitääkin saada ääni kuuluviin epäkohdista. Jotenkin muuten kuin itkemällä siitä illalla whatsapissa.
Mutta arkivalittaminen saa loppua. Jos ärsyynnyn johonkin ihmiseen viisi kertaa viikossa, en mä sitä joka kerta ääneen sano. Leimautuisin ihan äärettömäksi kusipääksi. 
Ikuisen masennuskansan olisi aika päästä irti koulu-negistelystä.
Koulussa käyminenhän on helpointa ikinä. 

Suhteet Oma elämä Opiskelu Ajattelin tänään