Taustaheviä

Elämme jännittävi aikoja, ystävät hyvät. 
Olen ensimmäistä kertaa menossa keikalle vankilaan.
Siis laulamaan. 

224e41ba-e418-45f6-a49d-423a2ed69757.jpeg

Olen ollut mukana seuraamassa hevimessu projektia, kun se alkoi noin 10 vuotta sitten. Lauloin penkistä. Tein nuottikansiota isän avuksi.
Pidin tuttujen virsien sovituksista, koska kotona kuuneltiin saman tyylistä musiikkia. Hevi eli huippuaan. 

Sitten aloitin laulutunnit. Pakettiin kuului myös bänditunnit kerran viikossa. Pääsimme esiintymään aina jouluna ja keväällä. Tykkäsin laulaa rokkia. Ballaadit lähinnä tylsistytti. Mutta tiesin rajani, en ollut mikään Axl Rose, mutta Matt Bellamy teki oikein sopivia biisejä.

Hevimessu Ylistaron kirkko - Juho Puhto

Muutamien yksittäisten tuurausten jälkeen hevimessussa, minua pyydettiin mukaan astetta suurempaan projektiin. Olisi sama tuttu bändi, mutta pääsin mukaan taustalaulajaksi muutaman muun kanssa. Sovituksia hiottaisiin, opeteltaisiin stemmoja.

Joskus sitä vaan nauroi taustalaulajan tittelille, nykyään se voisi olla jopa ammattini. Opistolla vietetyn vuoden jälkeen silmät on auenneet stemmoille ja moniääniselle laulun hienoudelle.

7ee1a51e-5935-4800-969e-bb7301e369ae.jpeg

Lähdin mukaan, ja lokakuussa vietimme kotikirkossa hevimessua ensimmäistä kertaa.
Treenasimme kovaa viikonloppuisin. Keikka oli melkein ok, parannettavaa ainakin itselle jäi.

No, näppärinä keikkamyyjinä, meitä kysyttiin sitten vankilaan esittämään näitä virsisovituksia. Tällä kertaa, me ei olla treenattu yhdessä. Laulajien kesken vähän onneksi ehditään treenata ennen lähtöä. Jos ei muuta, niin ainakin keikka oli erilainen. Yleensä yleisössä on lapsia tai nuoria. En ole ikinä ennen laulanut ryhmälle, mikä olisi millään lailla verrattavissa heihin. Virsien sanoissa oli ihan uusi kaiku. 

https://www.youtube.com/watch?v=maQuQSS6unM
Onko hevi enää siistiä? Virret ei ainakaan. Mutta kyllä mä oon tästä ylpeä.

 

Pisteet/Minipelipisteet: 3/4

+Olit ajoissa 
+Treenasit biisejä 
+225 virren stemma säkeistöön 6 onnistui jopa esityksessä 

-Montako kertaa yhdestä esseestä saa edes rokottaa? 
-225 virren stemma säkeistöihin 7&8, mit vit? 

Pisteet/Minipelipisteet: 3/5

Suhteet Oma elämä Matkat Musiikki

Never gonna give you up

Haluaisin osata pitää kasveista huolta. Haluaisin, että huoneeni olisi kuin nuoren pariisittaren kattohuoneisto, jossa hän nukkuisi pitkään ja kirjoittaisi runoja, kun pehmeä auringonvalo valaisee huoneen.

Mutta ensinnäkään, en asu Pariisissa. Toiseksi, en asu kattohuoneistossa saatikka nuku pitkään. Runoja syntyy, aina kun deadline lähestyy. Olen omistanut kyllä monenlaisia kasveja, toisia paremmalla, ja toisia huonommalla menestyksellä. Toiset kuolivat alikasteluun, toiset mätänivät liiasta vedestä.

Ensimmäinen vihreys, jonka ostin, oli Ikean Lucky Bamboo -oksa kun olin viettämässä lukion jälkeistä välivuotta opistolla. Koska samalla reissulla ei löytynyt kivaa maljakkoa Ikean valikoimista, päätin kotimatkalla, että laitan uuden kaverini lasiseen cokis pulloon. Ja siinäpä se edelleen nököttää. Olen myös erinäisellä menestyksellä kylvänyt kasveja, kuten sitruunamelissaa, minttua, ruohosipulia ja kissanruohoa. Kerran tarttui kaupasta mukaan myös kukkakruunun kasvattanut kaktus (joka taitaa edelleen olla kotona evakossa).

f6637059-ae70-496c-9a47-be612494a541.jpeg

Tosiaan, en elä mitenkään vakaata elämää. Ajan lähes viikoittain kodin ja opiskelupaikkakunnan välillä. Vietän pitkät lomat kotona ja suoritin myös kaksi harjoittelua kotipuolessa -eli kasvit ovat nähneet kaksi eri kotia. Joululoman jäljiltä, jouduin sanomaan viimeiset hyvästit kahdelle ruukkumintulle, joita olin yrittänyt elvyttää syksyn harjoittelun jäljiltä, sekä yllättäen veivinsä heittäneelle aloe veralle. Edes lomakastelijat eivät heitä pelastaneet. 

Tällä hetkellä, tuon Ikean muinaisjäänteen lisäksi, minulla on ikkunan eteen ripustettu… jokin isolehtinen köynnöskasvi (Epipremnum pinnatum), jonka sain Sallalta. Hän lupasi, että kasvin voi elvyttää vaikka kuukaudenkin kuivuuden jälkeen, ja kieltämättä, tämä kasvi on yksi suosikeistani. Sen lisäksi, löytyy ilmakasvi (Tillandsia) joka tarttui mukaan hetken mielijohteesta, kun niitä oli paikalliseen kauppaan ilmestynyt. Pinterestissä on paljon pyörinyt eri vaihtoehtoja kasvin säilytykseen, ja itse siirsin kasvin juuri lasipurkkiin, jotta se saisi osakseen vähän terraariomaisemmat olosuhteet.

img_0176.jpg

Mutta löytyy se heikko kohta myös kukille. Olen jo kauan haaveillut auringonkukista, jotka voisivat koristaa täydellisesti kämppäni ikkunan alustaa, varsinkin kun kevätaurinko pääsee kunnolla paistamaan. Heräteostoksesta toiseen, keittiötasoilla on jo jonkin aikaa pyörinyt kaksi munakennoa joihin upotin viimeiset mullat ja yhden auringonkukan siemenen (Bismarckianus) joka koloon. Mutta multa tuntui toistuvasti kuivalta. Siemenet eivät lähteneet kasvamaan, niin kuin ennen. En myöskään saanut kissanruohoa kasvamaan. Mitä ihmettä?

4c642c6e-9014-446d-95a9-730391409351.jpeg

When in doubt, use pinterest! 

Pinterest on kyllä yksi aikuisuuden merkki, mutta ei se taaskaan pulaan jättänyt. Etsin helppoa kasvihuone ohjetta siemenilleni, ja päädyin taas kerran nopeimpaan, käsillä olevaan ratkaisuun: kastelin kennot ja vedin niiden ympäri hedelmäpussit, painaen sinne tänne muutamia reikiä, että happi liikkuu. Ja tällä pienellä modauksella, sain jo viherintoiluni takaisin! Jospa kukat kohta nousisivat ihmeteltäviksi… (ja todennäköisesti kissan syötäväksi)

5da78ae8-7eca-4b22-9871-c58c258083b1.jpeg

Pisteet/Minipelipisteet: 4/2

+viherkasvien harrastelu
+DIY kasvihuone

-Et sit kirjottanu yhtään esseetä eilen 

Pisteet/Minipelipisteet: 3/4

Suhteet Sisustus Oma elämä DIY