”Typerä nainen, ei siivoaminen mitään auta”

Joidenkin mielestä emäntä on kamala sana. Tai ehkä se vaan kuulostaa rahvaalta. Mutta tänään emännöin. Tykkään emännöinnistä.
Eli kestitsemisestä.
Sen kielitoimisto ja YTL hyväksyisi kirjoituksissa.
Kunnon emäntä siis pitää huolta, että on tarjottavaa pöydässä, kun on vieraita. 

Pyydän mielelläni vieraita. Pienessä keittiössäni on mm. vietetty synttäreitä, jonne kaikki 7 kutsuttua mahtuivat yhtä aikaa kahden hengen pöydän ääreen. Tänäänkin olin kutsunut vieraita tekemään koulun jälkeen ryhmätyötä.
En vain muistanut sitä.
Olin edellisenä iltana tullut kotiin puoliltaöin keikalta, joten olin kaatunut suhteellisen suoraa sänkyyn. Kirjaimellisesti heräsin asiaan vasta koulussa, kun katsoin ensimmäistä kertaa kalenterimerkintöjäni.
Ekumenian ryhmätyö koulun jälkeen.
Perse. 

678784b2-fff6-4ec4-ad0d-8cdc0da5322d.jpeg

Kaksioni keittiöön oli tehty jotain remonttia ennen muuttoa, ja minulla on siistimpi lattia keittiössäni kuin muilla rivitalon asukkailla, joten kyllähän kiva tila motivoi pitämään sitä edustuskunnossa.
Jota se ei todellakaan ollut. 
Lounaalla kipitin kiltisti kotiin, valmiiksi ahdistuneena siitä, etten ole etukäteen tehnyt mitään helposti lämmitettävää ruokaa.
Pakko siivota.

Raivosiivous-menussa oli tänään tarjolla hiekkalaatikon tyhjennys ja imurointi.
Lounasaikaan samaan hintaan kuuluu varttinuudelit hikoilun jälkeen. 
Mutta siistiä tuli ja onneksi jääkaapissa oli vielä maanantaista ropsuakin tarjottavasti. Henkisestä alkuahdistuksesta huolimatta, olin iltapäivällä tyyni, teetä tarjoileva emäntä. 

 

Pisteet/Minipelipisteet: 3/5

+Kissanhiekat
+Imurointi 
+Essee palautettu ja tutustuin urkundiin

-Nuudeleita, oikeesti?

Pisteet/Minipelipisteet: 4/5

Suhteet Sisustus Oma elämä Ajattelin tänään