Ruokapornoa reissuilta – maistoin, pidin ja suosittelisin

Reissaamisessa parasta on uuden näkeminen ja kokeminen. Ja syöminen. Tai oikeastaan kaikki ruokaan liittyvä. Itse asiassa reissua suunnitellessa ensimmäisten selvitettävien asioiden joukossa on AINA kohteen ruokakulttuuri. Ruoka nimittäin toimii oivallisena porttina paikalliseen kulttuuriin, tapoihin ja elämäntyyliin: mitä, miten ja milloin syödään, miten valmistettuna ja mitä raaka-aineita käytetään? Siitäpä syystä pyrin aina kokeilemaan paikallisia ruokia ja etsiytymään paikkoihin, joissa paikallisetkin syövät.

1.png

Omiin kaikkien aikojen ruokasuosikkeihin kuuluvat ehdottomasti tartarpihvit, osterit ja Chicagolainen erikoisuus, deep dish pizza.

Huomaan usein arvioivani myös reissun onnistumista vahvasti ruoan kautta, sillä onhan syöminen parhaimmillaan kiistatta yksi elämän suurimmista nautinnoista. Itselleni ruokakuvia on kertynyt jokseenkin vähän, sillä kroonisesti nälkäisenä henkilönä nälkä on yleensä jo siinä pisteessä ruokaa saataessa, että vasta puolet syötyäni tulee mieleen, että olisihan tuosta kuvankin voinut ottaa.

Onnekseni siis omaan vatsan joka ei kovin pienestä ota itseensä ja ruokamyrkytyksen uhriksi olen joutunut yhden ainoan kerran reissussa (ilmainen vinkki: jos katkaravut siis maistuu vähänkään oudolle, EI niitä kannata syödä) vaikka olen suuremmin murehtimatta nautiskellut kypsentämättöminä tarjottavia ruokia, juomia jäillä ja länsimaista, steriiliä kylmäketjua uhmaavia säilöntä- tai tarjoilutapoja. Yhden ainoan kerran ei riittänyt sisu edes maistamaan, kun tarjolla oli ankan munia joiden sisällä jo muutaman viikon kehittynyt poikanen (balut).

Kirjoittajan suosikki(ruoka)kohteet – tai 3 niistä

2.png

Tienvarsi kojusta (luultavasti) kanaa, lisäproteiinia ampiaisentoukista vaellukselle ja kuivalihaa – katsaus Kaakkois-Aasiaan

Kaakkois-Aasia kokonaisuutena. Mahdollisuus maistaa paljon sellaista, mitä länsimaissa harvemmin mielletään ruoaksi on tarjolla: hyönteisiä, käärmeitä, koiraa, puhvelia, rottaa ja muita jyrsijöitä… Oman jännityksensä katukeittiöhin ja night marketeihin tuo se, että usein yhteisen kielen puuttuessa raaka-aine jää arvoitukseksi. Erilaiset uskomukset raaka-aineiden ympärillä ovat vahvoja – lähes kaikki parantaan mieskuntoa ja useita eläimiä syödäänkin, jotta joku haluttu ominaisuus siirtyisi syöjään, itse en kuitenkaan moista vaikutusta ole huomannut. Omat suosikkini alueelta ovat laosilainen laab -salaatti, thaimaalainen papaija salaatti (tosin paikallisittain hyvin miedosti tehtynä) ja ihanat tuoreet kevätkääryleet. Kahvin ystäville etenkin Laos ja Vietnam tarjoavat loistavaa kahvia ja kahvijuomia. 

M.png

Perinteisiä portviinin kuljettamiseen käytettyjä veneitä, Calemin portviinitynnyreitä ja ah, francesinha.

Porto. Seudun erikoisuus on francesinha -leipä, joka on takuuvarmasti keksitty alun perin maailmanlopun darrassa, sillä annoksessa on ainakin kolmen viikon edestä suolaa ja rasvaa – mikäs siis sen parempaa! Eli leipä, jonka väliin tulee kinkkua, paria sorttia makkaraa ja pihvi tai naudanpaistia, päälle paistettu muna, jonka jälkeen tuo kokonaisuus kuorrutetaan sulatetulla juustolla ja tarjoillaan olutpohjaisen kastikkeen ja ranskalaisten kanssa. Lisäksi sieltä saa suosikkileivoksiani, ihania vaniljaisia Pastel de Belémeitä (joita saa koko Portugalista). Dourojoen laakso on lisäksi portviinin koti, eli Portossa pääse tutustumaan kattavasti (ja todella edukkaasti) eri valmistajien portviineihin!

Untitled design (8).png

Lokakuisen Tallinnan reissun saldoa Dominicista ja Vaikesta

Viimeinen vinkki saattaa olla yllättävä yllätyksettömyydessään, nimittäin Tallinna. Itänaapurimme nimittäin tarjoaa vaivattoman mahdollisuuden minilomailuun pääkaupunkilaisille. Tallinnassa on todella paljon loistavia ravintoloita ja paikallinen palvelukulttuuri on kehittynyt huimasti vuosien takaa, jolloin palvelu tuntui jopa suomalaisittain hymyttömältä ja kylmältä. Hintataso on edelleen sen verran edullisempi, että samaan rahaan kuin millä Suomessa saa pitkän kaavan illallisen juomineen, saa Tallinnasta vieläpä lisäksi kivan hotellin. Viimeaikaisia suosikkeja (kuten monen muunkin, mutta ei suotta) ovat olleet mm. Dominic (Vene 10), Rataskaevu 16, Restoran Ribe (Vene 7) ja kestosuosikki F-Hoone (Telliskivi 60).

Mielellään kuulisin muiden parhaita ruokaliitännäisiä vinkkejä lisättäväksi to do -listalle, erityisesti Japani olisi ajankohtainen… 🙂

– M

Koti Ruoka ja juoma Matkat

Camino de Santiago – 500 kilometriä patikoimisen riemua

Vuosi 2012, pari kaveria ja loistava idea – lähdetään kävelemään 500 kilometriä Pohjois-Espanjaan. Itse olin jo vuonna 2009 reppureissullani Espanjassa ihmetellyt pitkin Pohjois-Espanjaa näkyneitä patikoijia rinkoista roikkuvine simpukankuorineen ja käynyt reitin päätepisteessä Santiago de Compostelassa, joten täysin vieraasta ideasta ei siis kuitenkaan ollut kyse.

1.png

500 kilometrin matkalle mahtuu monenlaista maisemaa. Ja loputtomasti tietä.

Asiaan suuremmin perehtymättömille lyhykäisyydessään: Camino de Santiago on yli tuhat vuotta vanha kristillinen pyhiinvaellusreitti  Santiago de Compostelan katedraaliin, minne apostoli Jaakob vanhempi uskotaan haudattaneen. Sen uskotaan myös olevan yksi kolmesta pyhiinvaellusreitistä, joilla voi saada kaikki syntinsä anteeksi. Fyysisiä reittejä on kuitenkin useita (mm. Ranskasta ja Portugalista), jotka kaikki päättyvät Santiago de Compostelaan. 

!.png

Sininen Camino del Norte eli alkuperäinen suunitelmamme vaihtui olosuhteiden pakosta keltaiseen Camino Francesiin Burgosista eteenpäin.

Liikkeelle lähdettiin huhtikuun puolessa välissä Irúnista tavoitteenamme kulkea pohjoista Camino del Norte reittiä 800 kilometrin matka Santiagoon patikoimalla ja vuokrapyörillä. Aikaisesta ajankohdasta johtuen varsinainen kausi ei kuitenkaan ollut vielä alkanut ja reitin alkupäässä majoituspaikkoja oli vaihtelevasti auki, eikä pyöriä juurikaan saatavilla, joten jouduimme jo melko pian luopumaan tuosta haaveesta ja siirtymään suositummalle Camino Francesille matkaamalla bussilla Burgosiin. Reitti Caminolla vaihteli helposta ja tasaisesta 14 kilometrin suorasta jyrkkiin irtosoran peittämiin nousuihin vuorille, valtaosan matkasta ollen kuitenkin helppoa tai keskivaikeaa, joten reitti sopii lähes kaikille.

Reitin seuraaminen on tehty erittäin helpoksi – reitti on viitoitettu keltaisin nuolin, eikä karttaa tarvitse juurikaan katsoa jos muistaa tarkkailla ympäristöään. Kartan avulla on toki helpompi suunnitella päiväetappinsa ja taukonsa ja meillä olikin matkassa opaskirja, jossa reitti oli jaettu valmiisiin etappeihin ja karttaan merkitty reitin varrella olevat majapaikat, ravintolat, kaupat ja mikä tärkeintä – paikat joista saa leiman. Matkan varrella nimittäin kerätään leimoja pyhiinvaeltajapassiin, jolla sitten voi Santiagossa todistaa kävelleensä vähintään 100 kilometrin matkan ja lunastaa uroteostaan diplomin. Tuolla passilla saa leimojen lisäksi myös useista paikoista edukkaampaa pyhiinvaeltajamenua, joka sisälsi yleensä alku-, pää- ja jälkiruoan, sekä viiniä ja maksoi yleensä 6 – 10 €.

Untitled design (5).png

Reitin helppous viehättää, eikä karttaa välttämättä tarvitse – seuraa vain keltaisia nuolia!

Reitin varrella on reilusti majapaikkoja, joskin itse pyrimme yleensä yöpymään lahjoitusperiaatteella toimivissa useimmiten luostarin yhteydessä olevissa pyhiinvaeltajamajoissa. Valtaosassa pääsi nukkumaan kerrossänkyyn, toisissa lattialla olevalle patjalle ja riittävän lämmin makuupussi olikin vielä tuohon vuoden aikaan välttämätön, sillä rakennukset olivat vanhoja (eli jääkylmiä) kivirakennuksia ja säät tuolloin poikkeuksellisen kylmät ja sateiset vuodenaikaan nähden. Vessaan ja kylmään suihkuun sai yleensä jonottaa, mutta muutoin nuo majapaikat olivat yleensä hyvin tunnelmallisia ja antoivat reissuun oman fiiliksensä. Niissäkin majapaikoissa jotka yöpymisestä veloittivat selvisi yöstä yleensä n. 10 € jos oli valmis yöpymään dormissa.

Untitled design (4).png

Maisemia matkan varrelta

Kaiken kaikkiaan reissuun meni 21 päivää, päivämatkan ollessa keskimäärin 25 kilometriä. Kokonaiskustannuksia en enää muista, mutta budjetoimme muistaakseni n. 30 € / pvä. Välipäiviä emme tuona aikana pitäneet, sen sijaan kävelimme parina päivänä lyhyemmän matkan. Vaikka suuren osan matkasta satoi ja joinakin aamuina yhä edellisen päivän jäljiltä märkiä kamppeita päälle pukiessa vitutti pahasti oli motivaatio hukassa, oli tuo reissu ainakin ikimuistoinen ja suosittelen ehdottomasti lähtemään matkaan jos patikointi vähänkään kiinnostaa. Minkäänlaista vakaumusta tuo reissu ei vaadi, mekin oltiin reissulla puhtaasta patikoimisen ilosta. Tosin jos sillä nyt sattui saamaan syntien listansa tyhjäksi niin diplomi on tallessa. Just in case.

Vinkkinä vielä reissua suunnitteleville:

  1. Hyvät vaelluskengät
  2. Makuupussi ja korvatulpat
  3. Mielikuvituksellista seuraa (kyllä, 500 kilometrin matka on PITKÄ. Jutut loppuu ilman mielikuvitusta n. viikossa)

Syyskuussa luvassa taas leimojen keräilyä, tällä kertaa Itävallan Alpeilla kun suunnaksi otetaan reilun 300 kilometrin Eagle Walk.

Jos on Camino suunnitteilla ja herää kysymyksiä, niin annan mielelläni vinkkejä!

– M

camino.jpg

Tärkein mukaan reissuun, eli hyvä matkaseura!

 

Kulttuuri Matkat