Joillekin lauantai on karkkipäivä, mut meille se on muuttopäivä!

On siis lauantai ja niin me pakkasimme kimpsumme ja kampsumme. Eikun taas leikkimään aasia ja raahaamaan koko omaisuutemme paikkaan, jossa vietämme seuraavan viikon. Tällä kertaa matka ei ollut onneksi aivan niin pitkä kuin edellisellä kerralla, vaikkakin ylämäkeä oli taaskin luvassa. Olimme triplanneen tavaramäärämme, joten pitemmällä matkalla olisi saattanut loppua kunto, vaikka kuinka olisi kuvitellut olevansa aasi.

 

Tämän seuraavan viikon ajan Caring Handsilla työskentelyn lisäksi olemme myös talovahteja sekä pieneläinten hoitajia. Ja koska meillä on koko viikon käytössämme sauna, olemme todennäköisesti viikon ajan myös saunojia. Meidän kotieläinhoidon piiriin siis kuuluu kaksi koiraa, kolme kissaa sekä mahottomia puhuva papukaija! Se papukaija on niin mahoton, että meillä meinaa mennä kahvitkin väärään kurkkuun, kun se laukoo juttujaan aina niin osuvasti! Tämä papukaija osaa sanoja ja lauseita niin suomeksi, englanniksi kuin lugandaksikin. ”Good job! Thanks for cleaning!”, ”Wau mikä tipu!” ”Pomo”,”Good night”, ”Joo!”, ”Well done!”, ”Mitä kuuluu?” jne. Papukaijalla kuulostaa olevan myös melko sinnikäs yskä, kun aika ajoin kuuluu yskähdyksiä terassilta. On kuulemma yskinyt tupakkayskää jo usean vuoden ajan kun on joskus kuullut sen joltakin. Olemme aivan tämän kyseisen papukaijan lumoissa ja aina se vaan jaksaa naurattaa. Toinen iltojemme ilo on kissa mussukka Muzungo, joka kiehnää vierellämme ja kehrää äänekkäästi niinkuin mikäkin sammakko. Aivan mahtavia persoonia nämä kaikki ihanuudet, joita hoitelemme niinkuin piippolan vaari omia eläimiään! Meillä vaan määmäät ovat naukumista, röhröhit haukkumista ja kotkotit papukaijan porinaa sekä viheltelyä.

 

wp_20131012_005.jpg

Jenna ja Anni meni saunaan, laittoi laukun naulaan. Jenna ja Anni tuli saunasta, otti laukun naulasta! Saunailta vaikka joka ilta!

 

Olemme olleet täällä Afrikan maalla nyt siis kolme viikkoa! Huhheijaa, kun aika menee nopeaa. Olemme jo tottuneet aikalailla tähän afrikkalaiseen menoon ja tapoihin… ainakin osittain ja tuntuukin, että olisimme viettäneet täällä aikaa jo kauemmin kuin todellisuudessa olemme. Meille on tavallaan kehittynyt tänne eräänlainen Afrikka arki. Seuraava yö kuitenkin tuo mukanaan jotain hyvin suurta muutosta meidän Afrikka elämäämme. Olemmekin jo etukäteen jutelleet asiasta ja miettineet, mitenköhän se onnistuu. Nimittäin ensimmäistä kertaa kolmeen viikkoon me tulemme nukkumaan ei pelkästään vain eri sängyissä vaan ERI HUONEISSA! Nauroimmekin aiemmin päivällä kuinkahan se onnistuu. Tätä ei kuitenkaan kestä kuin viikon ja voimme palata tuttuun ja turvalliseen… eli samaan huoneeseen ja samaan sänkyyn.

 

Kun mietimme mennyttä aikaa ja etenkin Kemi mummoilua on meidänkin mummoelämämme muuttunut melkoisesti. Enää ei tosimummot käy keskiviikkoisin taksilla bingossa ja viikonlopuista puhumattakaan vaan niinkuin nyt lauantai-iltana kello 21.30 syömme iltapuuroa kissat vieressä ja mietimme nukkumaan menoa. Eilen toinen meistä oli sängyn pohjalla jo ennen yhdeksää. Onko tosi käynyt niin, että Afrikka on näyttänyt meille närhen munat ja meille on kasvanut järki päähän 😉 Toinen suuri muutos, joka on selvästi nähtävissä on Jennan suhtautuminen punkkeihin! Enää ei Jennankaan tarvinnut sekopäisenä kirmata edes takaisin kämppää ja huutaa kurkku suorana löydettyään yhdestä hoidokistamme ylimääräisen, kissaan kuulumattoman asukin, vaan pystyi kuin pystyikin ilmaisemaan löytönsä suht koht rauhallisuuden rajoissa. Tänään perustimme siis taas Animal Rescue punkinpoistopartion ja poistimme punkin mussukan päästä vankalla ammattitaidolla sekä järkkymättömällä yhteistyöllä! Ei muuta kuin käärittiin kissa pakettiin ja Anni nappasi sen kunnon otteeseen syliin ja Jenna iski pinsetit kohti punkkia. Operaatio sujui hienosti ja kissakin vielä tykkää meistä! Ei olla mitään turhia tyyppejä, no eihän kukaan niin tietenkää luulekaan.. 😀

altakms1nmfhlk71rjyvo-qsq-3x-bibx60noeht_wsdz7f_jpg.jpg

 

Toista oli ennen nuo lauantai illat 😉

Ikkunasta raikaa Afrikkabailut, mutta nämä mummot suuntaa pian untenmaille! Ja tiiä vaikka aamulla pääsisimme aamulenkille, kun niitä niin kovasti aioimme alkaa harrastamaan. Aamulenkit ovat kuitenin jäänyt vielä toistaiseksi yhteen kertaan. Hyi meitä laiskimuksia! Aivan emme kuitenkaan ole unohtaneet juoksemista, sillä tänään olemme molemmat aloittaneet hieman toisenlaisen juoksumuodon. Reitin maisemat eivät kauheasti ehdi vaihtua ja välillä vauhtikin kiihtyy uskomattomiin lukemiin eikä tällöin maisemia ehdi kauheasti edes katsella. Reitti on päivän aikana vakiintunut ja tunnemme sen jo melko hyvin.. se on sänky-vessa-sänky!

 

Hyvää launtaita kaikille toivottaa me ja pari uutta ystäväämme! <3

 

altaie2panlaclhreut8g3xprru3kyh3cqlzogrs_nt5z2o_jpg.jpg

Tää on tällanen kullannuppu!

altajpuo2eslbe7ykt4ifoyvn7mlxyqcdlj3h25yhagv23p_jpg.jpg

Like a Boss!

altatprhcnrdonr1zqujsx_bsfs0zhvng17ogc3ghlxzw0e_jpg.jpg

Mussukka Muzungo Afrikkalainen

altamp1x-co-wyih0-me-e7fhhxpmlpjcstc9-dt1uetpfm_jpg.jpg

 

altauofm5wqwtqq3ulqp5nsvei-uvuzarbtptlvrmayytgm_jpg.jpg

altatavoatsvdiuiwetaharua9feekql5wfokoku6rjlyp2_jpg1.jpg

Ja mainio papupata Panande the papukaija sanoo, että  ”Goodnight!”

Muoti Terveys Ostokset
Kommentointi suljettu väliaikaisesti.