”Ollaan käyty joka viikko tälle päivää saunassa” – Jenna Isokangas –
Melkein joka ilta tällä viikolla olemme olleet Millan ja Hannun luona saunomassa ja kortinpeluussa. Eilen kun pelit oli pelattu ja Anni taas tapansa mukaan hävinnyt lähdimme talsimaan alamäkeen kohti rakasta rotankoloamme. Matkalla kotiin tapasimme muuan pastorin. Pastorilla oli päällään valkoinen kauluspaita sekä puvunhousut, erittäin asiallisen näköinen kaveri siis. Tämä 27-vuotias nuori herra pastori oli nimeltään Mooses. Mooses oli erittäin kiinnostunut meistä ja etenkin siitä mihin uskomme. Yhtäkkiä Anni huomasi olevansa uskonto aiheisessa piinapenkissä ja helppoja uskon kysymyksiä sen kun sateli tulemaan… ”Oletko menossa kirkkoon?”, ”Mihin uskot?”, ”Uskotko niinkuin minä uskon?”, ”Oletko uudesti syntynyt?” jne. Anni vastaili kysymyksiin miten parhaiten pystyi. Pääosin Annin vastaukset olivat pelkkää muminaa, mutta viimein Mooses kysyi kysymyksen, johon Anni osasi todella vastata, ”Minkä ikäinen olet?”. Vastauksen saatuaan pastori siirtyi Jennan puoleen. Ja kysyi saman kysymyksen Jennalta. Sitten alkoikin kauhea kysymysten tulva. Emme millään osanneet varautua Jennan kysymyksiin, sillä kysymysten aihe vaihtuikin kuin kerta laakista.. Kun Jenna kertoi ikänsä Mooses oli hämillään ja totesi ”En voi uskoa, että olet vasta 23-vuotias! Ajattelin, että olet paljon vanhempi kun oot lihava!”. Kyllä! Näin pastori perusteli näkemyksensä. ”Syötkö aina paljon riisiä kun olet noin lihava? Syötkö?”… hämmentyneenä kysymyksistä Jenna ei aivan tiennyt mitä vastata ja Mooses jatkoi ”Tiedätkö mitä on riisi? Sitä sellaista valkoista riisiä?”, ”Syötkö sinä siis paljon sitä?” Huutonaurujen saattelemana astelimme lopulta kotia kohti!
Tämän episodin jälkeen mietimme, että olikohan Mooses sittenkään niin asiallinen, mitä kauluspaitaan ja puvunhousuihin tulee. Täällä pidetään lihavuutta kauniina ja arvostettuna asiana. Ehkä tämä siis olikin pastorin jonkinlainen isku yritys, joka ei oikein onnistunut. Ja kun eihän se Jennakaan mikään lihava ole! Naurettiin tälle tapahtumalle pitkälle iltaan ja vielä tänäänkin olemme ihmetelleet asiaa. Kerroimme jutun myös Millalle ja hän sanoi, että täällä ihmisten on vaikea käsittää ettei joku muka haluaisi olla vähän tuhti. Mikäpä sen parempi motivaattori kuin käydä lenkillä ja sen jälkeen tavata Mooses!
Eilen oli ihan todella kiva päivä töissä, sillä tämän viimeisen viikon kunniaksi työntekijät ovat hiffanneet kuinka harjoittelijoita todella kannattaa käyttää hyödyksi. Saimme siis tekemistä niille monille odotteluhetkille, jotka afrikkalainen elämänmeno meille vääjäämättä asettaa eteemme. Täällä kun ei ole mihinkään kiire ja uutta tekemistä ei välttämättä kannata edes aloittaa, vaikka aikaa olisi tuntikin. Tai odottakaa 5min niin annan teille tehtävän ja… tunnin päästä odottelemme edelleen kyseistä ihmistä ja tehtävää. Meistä on tullut jo hyviä odottajia! Nyt kuitenkin olemme tämän viikon ajan tehneet opettajien käyttöön aikuisten luku-ja kirjoitustaitokursseille kuvakortteja sekä numerokortteja. Tälle kurssille osallistujat ovat aikuisia naisia, jotka eivät ole käyneet koulua ikinä tai juuri ollenkaan. Nämä naiset siis ovat saaneet mahdollisuuden nyt kypsemmällä iällä oppia niitä perusasioita, jotka meille ovat päivän selviä. Ei tulisi mieleenkään Suomessa tällainen todellisuus, että aikuinen nainen ei osaa esimerkiksi kirjoittaa omaa nimeään. Näille naisille se ei ole itsestäänselvyys. Köyhyys sekä naisten huono asema yhteiskunnassa on tehnyt sen, että liian monelle naiselle on käynyt tai käy näin. Heillä ole edes mahdollisuutta oppia. Olemme olleet myös mukana opettamassa sekä auttamassa muuten opettajaa tällä kurssilla. Tuntui aika hassulta opettaa englanniksi 1-2-luokan asioita aikuisille naisille… etenkin kun englanti ei ole meille se äidinkieli ja silti osataan paremmin entä nämä naiset, jotka asuvat maassa, jossa englanti on yksi virallisista kielistä.
Nyt on käynyt niin hassusti, että olemme käyneet kahtena päivänä peräkkäin mäkijuoksulenkillä… jos oikein muistamme. Kylläpä vaan tunsi nahoissaan, että muutama edellinen kerta on tainnut jäädä välistä, huh! Meidän lenkkeilly jaksaa aina ihmetyttää paikallista väkeä ja kannustushuudot raikaavat. Ei siinä etteikö muutama tsemppaushuuto olisi tarpeeseen tullutkin!
Kolmesta viikosta vielä kaksi päivää harjoittelua jäljellä täällä ja sen jälkeen on aika siirtyä kohti uusia koitoksia. Kyllä voimme jo nyt kertoa, että kamala ikävä tulee Caring Handsia ja kaikkia ihania työkavereita. Ei muuta kuin kymmenen pistettä ja papukaijan merkki Caring Hands-organisaatiolle! Keep it going!
Lämpimin halauksin ja terveisin Anni-Leena ja Jenna-Leena (kuten hän itsensä kerran esitteli. Miten niin pitää muistaa oma nimi?!)
