Viimeinen harjoitteluviikko on lähtenyt oikein mallikkaasti käyntiin. Maanantaina oltiin toimistohommissa kansioiden lumotussa maailmassa. Tämän tiistaipäivän aloitimme normaalisti tunnin raamattu/rukoilu piirillä yhdessä koko henkilökunnan kanssa. Siellä istuskelimme puoli unessa kun olimme jo eilen päättäneet herätä vasta vähän ennen kahdeksaa ja nousta sängystä suoraan rukoilemaan, koska aamupalan aika on joka tapauksessa klo: 09-09.30. Anni yleensä syö jo toista aamupalaansa tuohon aikaan, kun muut ovat sillä ensimmäisellä. Se on vaan niin kumma kun ei toinen osaa enää nukkua niinku kunnon ihmiset, vaan aina pitää olla seitsemältä jo viimeistään hereillä 😀 Välillä tuntuu turhauttavalta istua siellä raamattupiirissä, kun täällä ollaan niin uskovaisia henkeen ja vereen ja mikään ei ole ihmisten saavuttamaa vaan KAIKKI tapahtuu jos luoja suo…… Siellä istuskellaan aina hiljaa ja kuunnellaan heidän kiivasta keskustelua Jumalasta. Kerran myös Anni sai tehtäväkseen rukoilla Jumalalta turvallista matkaa miehelle, joka lähti Kanadaan työmatkalle. Ei ole mikään helppo homma rukoilla… etenkään englannin kielellä ja miehestä jota ei tunne ollenkaan.
Rukoilutunnin jälkeen lähdimme aamupuurolle meidän omaan mökkiimme. Samalla pakkasimme eväät matkaan, koska meille kerrottiin että Anna-Stina lähtee sairaalaan tekeen hoitsun hommia ja Jenna ja Anni lähtevät kaukaisiin kyliin vanhusten luo kotikäynneille. Oli siis ilmoitettu, että kaikki meistä lähtevät eri suuntiin jonkun työntekijän kanssa. Herkkuleivät ja kaakaot messiin ja odottelemaan lähtöä, jonka sanottiin tapahtuvan heti aamupalan jälkeen. Mutta kuten jo arvata saattaa THIS IS THE AFRICAN TIME! Anna-Stina pääsi heti lähtemään mutta me istuskelimme ja odottelimme tunnin kunnes yksi työntekijöistä tuli sanomaan, että lähdetään. Meille kerrottiin, että lähdemme reissuun bodalla mutta yhdessä kahden työntekijän kanssa kävelimme tien viereen ja hyppäsimme matatuun. Matka oli taas aika eksoottinen kokemus.. Istuimme rämähiacessa, joka oli täpötäynnä ihmisiä. Aina kun joku haluaa jäädä pois niin tyyliin kaikki sisällä olijat hyppivät ulos autosta, jotta se joka jää mahtuu poistumaan. Se on yhenlainen Tetris koko matka. Nytkin meitä istui siellä n.20 henkeä. Matka kesti about 45 min ja hyppäsimme pois kyydistä.
Tien vieressä seisoskelimme kaikki neljä yhdessä ja toinen työntekijöistä neuvotteli meille sopivaa bodakyytiä, jotta matka kylään voi jatkua. Nauratti vaan kun meille kerrottiin, että kuljemme työpareina ja menemme erikyliin mutta siinä sitä neljästään oltiinkin menossa samaan paikkaan. Täällä aika harva asia pitää paikkansa ja kaikki menee erillä tavalla kuin ensin kerrotaan. No näin ainaki pidetään hullut jännityksessä!
Saavuimme bodilla pieneen kylään niin maalle! Oli vähän niinkuin kotikyliimme (Haukipudas ja Kiiminki) vertais mutta näytti enemmän viidakolta ja oli vielä enemmän kaukana kaikesta.. Siellä kylässä kävimme tapaamassa kolmea senioria. Siellä he asustelivat ihanissa savimajoissa viidakon keskellä. Yksikin mummo asui pikkumökissään kanojen ja neljän kilin kanssa. Siellä hän keitteli matokea ja koko mökki oli niin savussa, että tunne oli sama kuin savusaunaan astuisi. Vanhukset ovat aina niin innoissaan kun saavat muzungoja kotiinsa vierailulle. He levittävät meille omatekemiään ruokomattoja lattialle, johon voimme istua. Hiljaisia tyttöjä kun olemme…. niin innokkaasti yritämme puhua heille aina lugandaa ja se kun heitä kamalasti naurattaa. Siellä yhdessä nauraa hekotamme mummojen kanssa!
Ennen kotiin paluumatkalle lähtöä yksi ihana mummeli halusi antaa meille jotakin. Hän käveli luoksemme ja ojensi mustan pussin missä oli neljä raakaa kananmunaa. Voi ei miten herttaisia nämä vanhukset on täällä! Kananmunien kanssa Anni lähti suorittamaan vaikeaa tehtävää (tuo kananmunat ehyinä kotiin asti) ja hyppäsi bodan kyytiin. Pitkin monttuista tietä yhdessä toisen työntekijän kanssa raa´at kananmunat kädessään Anni lähti edeltä. Huutelimme toisillemme ”bye muzungos!” kun Jenna jäi vielä jäi toisen työntekijän kanssa odottelemaan seuraavaa bodaa. Kylän väki jäi hihittelemään ja heiluttelemaan käsiä kun nämä muzungot tukat hulmuten lähtivät tiehensä.
Taas olimme tienvieressä matatuparkissa ja matatumiehet suorastaan taistelevat siitä kuka tulee heidän matatuunsa ja monesti saattaa kädestä pitäen taluttaa jos on osoittanut myöntävän eleen kyytiin tulosta. Matuska oli taas tupaten täynnä ja silti pysähdyimme aina ottamaan lisää ihmisiä kyytiin. Saavuimme tien risteykseen, josta käveli ihmisiä juuri sieltä eri suunnasta niin matatukuski kääntyi peruuttamalla kyselemään näiltä ihmisiltä tulisivatko he kyytiin… Noh saimmehan me sieltä muutaman poimittua kyytiin ja matka sai taas jatkua. Mitäs nyt muutama tuollainen tieltä poistuminen reitin varrella haittaa. Matatussa on tunnelmaa!
Loppuviimein pääsimme perille klo 15:45 vaikka suunniteltu takaisin tuloaika oli klo 12:30.. Ei pahastikaan heittänyt taas..Heh heh! Kaiken lisäksi munatkin säilyivät ehjänä bodilla ja matatuilla matkaamisen jälkeen. Sitä voi sanoa jo saavutukseksi tai sit ne on jotain supermunia! Kotiin päästyämme otimme vähän lepiä ja keräsimme voimia lähteä pienelle lenkille ja sen jälkeen teimme pihalla reippaasti vielä kuntopiiriäkin. Täydet vesitonkat ovatkin oivat painot ja haba vaan kasvaa, kun niin älyttömänä reenataan. Paikalliset eivät kai ennen ole nähneet ihmisten urheilevan ja meinaavat aina katketa riemusta kun hengästyneenä kirmailemme ympäri pihaa.
