Aikuinen nainen mä oon vai oonko?

Back to the Babies! Nyt ollaan takaisin vauvanhoitohommissa. Loma on täten tältä osin lusittu. Kävimme lomalla siis Safarilla sekä Nairobissa. Saavuttuamme takaisin Ugandaan lomaa oli vielä jäljellä ja aioimmekin viettää sen pääosin altaalla. Jostain syystä aurinkoa ei ole täällä kuitenkaan juuri näkynyt täydellisen auringon pimennyksen jälkeen (joka oli 3.11.2013) niin myöskään altaalla loikoilua emme kertaakaan harrastaneet. Lämpöä täällä on ollut joka päivä +25 astetta, mutta eihän se meille Afrikanoille enää riitä sekään.

 

Loppuloman vietimme Afrikkakodissamme Millan ja Hannun luona ja loman päätteeksi huomasimme myös jotain perin outoa tapahtuneen. Kukka ja sydän- palkitsemisjärjestelmän innoittamina olimme lauantaina lenkkeilemässä ja aiheuttamassa ihmetystä (edelleenkin se on näistä niiiiiin hauskaa, kun muzungut lenkkeilee). Lenkki eteni leppoisissa meiningeissä.. rupateltiin kaikkea mitä mieleen pälkähti ja tästä lenkistä kehkeytyikin ihan vahingossa meidän reissun ensimmäinen kunnon ajatustenpurkupäivä! Ennen reissuun lähtöä sovimme, että pidettäisiin näitä purkupäiviä kerran viikossa, mutta eipä olla näköjään kauheesti pidetty.

 

Molemmilla meillä oli samanlaisia tuntemuksia sekä ajatuksia mieli täynnä ja olikin todella ihana jutella niistä. Tuntuu ihan kummalta, että on oikeesti koti-ikävä. Mietimme paljon joulua ja perhettä sekä ystäviä. Eipä oo moista ennen näin suuressa mittakaavassa tapahtunut kummallekaan. Olemme aina olleet joka paikassa pää edellä menossa ja nyt täällä on ollut aikaa vain olla. Kun on paljon aikaa niin helpommin myös pysähtyy miettimään asioita. Kun kello koittaa 19.00 ja tulee pimeä emme yleisesti ottaen enää pihalla juurikaan hengaile. Illat tuntuvat välillä todella pitkiltä ja näitä tunteja olemme salaa toisilta käyttäneet samojen asioiden miettimiseen. Puhuimme paljon Afrikan jälkeisestä elämästä ja mitä siihen kuuluu, millaisia suunnitelmia meillä on ja siitä, että mitä meille on oikein tapahtunut kun yhtäkkiä nämä asiat ovat niin pinnalla. Ehkä se on se, että olemme tätä harjoittelua sekä opparia vaille valmiita sosionomeja ja uuden lehden kääntäminen tässä elämässä taas kerran lähenee lähenemistään. Mihin mennä töihin? Mistä saa töitä? Vieläkö haluaa opiskella? Onko tämä sitä mitä todella haluan? Lapsia? Missä asun? Minne muutan? Jne.. IIIK! Paniikki! Ikäkriisi(kö)?!? 😀 Vai onko sittenkin ihan normaalia uuden edessä koettua ahdistusta, jota opparin keskeneräisyys vielä oikein kunnolla ruokkii.

 

Melkeen itsekin säikähdimme kun löysimme itsemme pohtimassa tällaisia asioita. Onko tämä sitä aikaa kun huomaa itsekin oman aikuistumisen ja sen, että on jo oikeesti niin vanha, että kuuluukin ajatella tuollaisia asioita. Näköjään tuollaisetkin asiat piti tulla tänne Afrikkaan toteamaan kun ei nähtävästi Suomessa normaalin arjen keskellä niitä tullut edes ajatelleeksi. Afrikka antaa paljon ja opettaa. Oppii paljon asioita elämästä, muista ihmisistä ja etenkin itsestään.

 

Päivät meillä jatkuu normaaliin malliin täällä orpokodilla. Olemmekohan muistaneet edes kertoa, että olemme saaneet joukkoomme vahvistukseksi Anna-Stinan eli yhden ryhmämme tytöistä. Nyt asustelemme kolmestaan tuossa samaisessa huoneessa jonka jaoimme viimeksi kahdestaan ennen lomaviikkoa. Anna-Stina sulautuu joukkoomme vallan mainiosti! Olemmehan kaikki myöskin samasta koulusta vaikka eri alaa opiskelemmekin. Tulemme viettämään kolmestaan nyt seuraavat neljä viikkoa; kaksi viikkoa orpokodilla ja kaksi viikkoa vanhusten kotipalvelussa Rotomilla maaseudeulla. Huikeaa! Olemmekin tulleet siihen tulokseen, viimeinen kuukausi kuluu aivan helposti näin hyvässä seurassa ja laadukkaiden juttujen parissa. 😉 

 

 

 

 

Kommentit (0)
Rekisteröitymällä Lilyyn kommentoit kätevämmin ja voit perustaa oman blogin. Liity yhteisöön tästä.

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät merkitty *