MITEN IHMEESSÄ ME TÄNNE JOUDUTTIIN?

Oli vuoden 2012 joulukuu, kun kaksi kämppistä huomasi, että nyt on toimittava! Afrikkaan oli päästävä, mutta sitä ennen hakemukset laitettava vetämään. Olemme tunnetusti aina hyvissä ajoin liikenteessä, joten toiseksi viimeisenä päivänä ennen joululomaa etsimme koulumme KV-vastaavan käsiimme.. mutta tässä tapauksessa olimme oikeastikin heti kärppänä paikalla, sillä hakuaika afrikkaan oli juuri alkanut. ”Auta! Auta! Me tahdotaan Afrikkaaan! Melekee ihan sama kunhan sinne päästäs!” Ja niin me saatiin kuin saatiinkin puhuttua molemmille haastatteluajat sille samaiselle päivälle sekä hakemukset jätettyä ennen joululomaa. Eihän tällä asialla muuten olisi ollutkaan kovin suuri kiire, mutta me molemmat olimme jo alkuvuodelle järjestäneet itsemme eripuolelle maailmaa ja takaisin ei oltu tulossa.. ainakaan ennen hakuajan päättymistä.

Koska Suomessa tiedon odottelu tuntui puuduttavalta ajatukselta, otimme lennot eri puolille maailmaa; Anni Australiaan ja Jenna Portugaliin. Siellä vierähti alkuvuosi kuin siivillä. Kuitenkin ennen kotiinpaluuta maaliskuussa me molemmat saimme sähköpostin, jossa kerrottiin Ugandaan valittujen lähtijöiden nimet. Uskomatonta! Kumpikin tunnisti sieltä oman nimensä ja haave Afrikan matkasta oli taas askeleen lähempänä.

Matka tuntui olevan kaukana tulevaisuudessa, emmehän olleet selvinneet edes edelliseltä reissulta takaisin suomeen. kesäksi oli tiedossa ahkeraa työntekoa, jotta ehtisimme toipua edellisen reissun aiheuttamasta konkurssista. Siispä rahallisesta ahdingosta sosiaaliseen ahdinkoon, kun dollarin kuvat silmissä molemmat teki töitä eikä muulle ollut juuri aikaa. No mut myönnettäköön, että ei me suinkaan ihan koko ajan töitä tehty, sillä aina on hyvä löytää aikaa myös ystäville ja kaikelle kivalle niinkuin esimerkiksi sille meidän yhdelle lempiharrastukselle; juhlimiselle. Aika kuitenkin kiireestä huolimatta tuntui matelevan. Ensin oli vasta kesäkuu ja sitten vasta heinäkuu ja sitten vasta elokuu ja sitten… mitä! Kesä meni ja yhtäkkiä juhlimmekin jo viimeisiä juhlia mummonmökissä meidän lähtömme kunniaksi. Kaikki olivat erittäin innoillisia, lähtömme lähestyi ja näin ollen kaverit pääsisivät meistä hetkeksi taas eroon 😉 Läksäreiden jälkeen sitten koitti viikko, jonka viidentenä päivänä me nousimme… lentokoneeseen. Eli perjantaina, jos kysymysmerkki ponnahti pään yläpuolelle niinkuin Jennalla kävi.

 

kuka_pelkaa.jpg

Itsetehty läksärilahja ihanilta ystäviltä! Annin ja Jennan seikkailut Kemin ihmeellisestä opiskelijakaupungista Ugandan viidakkoon.

 

Oli siis aika jättää taaksemme Kemin kommellukset sekä kummajaiset ja jatkaa peli toiselle puoliskolle. Kemistä Ugandaan (vähän niinkuin ojasta allikkoon meni).. kyllä! Varmasti ovat hurjia paikkoja molemmat, mutta kumpi on hurjempi? Siitä otamme nyt selvää ja siinä meillä menee koko loppuvuosi. Olemme oppineet paljon elämästä Kemissä (kukapa ei olisi..), mutta ei tarpeeksi, joten lähdemme avoimin mielin syventämään elämäntietoutta ja oppimaan todelliset viidakonlait. Nyt vielä hymyilyttää, mutta niinkuin kaikki varmasti jo tiedättekin, hyytyy se hymy näilläkin nirppanokilla jossain vaiheessa.

 

 

 

 

 

Kommentit (0)
Rekisteröitymällä Lilyyn kommentoit kätevämmin ja voit perustaa oman blogin. Liity yhteisöön tästä.

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät merkitty *