Vielä on kesää jäljellä..!

Loppuviikko on ollut hieman kiireinen, emme ole ehtineet edes kuulumisia päivittelemään. Torstai-iltana meidät oli kutsuttu Intialaiseen Khana Khazana -ravintolaan illalliselle Millan, Hannun ja heidän kahden ystävän kanssa. Ruoka oli uskomattoman hyvää ja sitä oli paljon! Voi kyllä sanoa, että saimme mahat täyteen ja ilta kului mukavasti hyvässä seurassa. Maha Tuli niiiin täyteen, että suraavana päivänäkään emme olleet varmoja oliko meillä nälkä vai ei. Me ollaan mietitty, että miten ihmeenlailla tullaan pärjäämään kun joudutaan lähtemään täältä Millan hoivista. Tälläkin viikolla olemme saunoneet melkein joka päivä. Kerroimmekin Millalle, että olo on niinkuin kotona olisi kun heillä aikaa vietämme. Olemme viettäneet tosi paljon aikaa yhdessä ja tehneet kaikkea kivaa ja unohtumatonta.

 

Yksi etappi on kuitenkin taas takanapäin. Perjantaina päätimme harjoittelun Caring Handsilla. Meille oli järjestetty pienimuotoiset läksiäiset aamuhartauden yhteyteen. Saimme molemmat ihanat värikkäät afrikkakorut ja pienet kirjat, joihin jokainen oli saanut kirjoittaa omia ajatuksia ja terveisiä. Niinkuin maan tapoihin kuuluu meidät myös siunattiin heti aamutuimaan. Aamen! Kirjoihin oli kirjoitettu niin kauniisti, että itkusilmässä sai lukea terveisiä. Caring Hands on antanut meille todella paljon. Olemme saaneet paitsi uusia huikeita kokemuksia olemme myös päässeet tekemään  hyvää työtä heidän kanssaa slummeissa. Kaiken muun lisäksi olemme saaneet uusia ystäviä!  Olemme todella onnellisia siitä, että päädyimme tänne harjoitteluun.

 

Viimeisen työpäivän päätteeksi Milla varasi vielä kokovartalo hieronnat meille kaikille kolmelle Honey Pot -kauneushoitolaan. Olemme käyneet siellä kerran aikaisemminkin mutta voikohan sitä koskaan olla liian relax? No okei, yksi syy tähän oli myös Jennan jalka, joka on nyt hieman oikutellut viimeaikoina. Ja niinhän se menee, että yhdessä mennään niin hyvässä kuin pahassa ja päätettiinkin yhdessä, että kokeillaan ensin hieronnan tehoa ettei tarvitsisi lääkäriin lähteä. Oikean puolen käsi ja jalka on puutunut välillä. Googlelääkäreitä ollaan kyllä yritetty leikkiä mutta, jospa tämä ei nyt kuitenkaan kovin vakavaa olisi. Hieronnan jälkeen tulimme takaisin Guest Houseen ja haimme saunakamppeet. Päätimme jakaa pari ilmapalloa slummin lapsille kävellessämme takaisin Millan ja Hannun luokse. Lapset olivat ikionnellisia ja juoksivat hakemaan omat pallonsa. Myös aikuiset riemastuivat ihan todella ja juoksivat luoksemme kuin mitkäkin pikajuoksijat. Taitavasti väistellen kaikenmaailman kojut ja kuopat sekä esteet pienet vauvat sylissään he pinkoivat luoksemme. Annoimme pallot myös heille. Kun astelimme tielle oli tiellä leikkimässä vain pari lasta ja kun otimme ilmapallot esiin kuului vaan plop! plop! plop! plop! Ja suuri joukko lapsia olikin yhtäkkiä ilmestynyt meidän ympärillemme. Mietimmekin jälkeen päin mistä ihmeestä ne kaikki lapset siihen ilmestyivät. Mutta, kun tarkemmin ajattelee niin ei se mikään ihme ole kun yhden talon ovesta saattaa ilmestyä  10 lasta. Oli ihana nähdä ne iloiset lasten kasvot. Sydämemme suli taas kerran. Edelleenkin ne pienet teot. On hyvä muistaa miten ne pienet hyvät, ihanat teot saattavat vaikuttaa toisten päivään.. Tehdä huonosta hyvän! Ja älkäämme unohtako hymyn voimaa! Siispä hymy huuleen ja kohti uutta viikkoa! 🙂

 

Perjantai-iltana oli tapahtunut myös ikäviä asioita täällä lähistöllä. Ennen nukkumaan menoa tuosta meidän vierestä slummista oli kidnapattu kolme lasta; 2-,3- ja 5-vuotiaat. Kidnappauksia tapahtuu täällä liian paljon. Täällä pieniä lapsia napataan ihmiskaupan uhreiksi tai poppamiehille ihmisuhreiksi. Kaikille pienille lapsille, pojillekin, laitetaan korvakorut jo aivan pienenä, koska poppamiehille ihmisuhreiksi eivät kelpaa sellaiset joita on lävistetty. He hakevat täydellisiä lapsia, joissa ei ole arpia eikä reikiä. Myös pyssyt oli paukkunut yöllä tuossa naapurislummissa. Tämä menohan on täällä niinkuin villissä lännessä! Aamulla etsittiin napattuja lapsia kuuluttamalla megafooneilla autojen kyydistä. Heitä ei ole ilmeisesti löytynyt..

 

Heräsimme kuumaan aurinkoiseen lauantai-aamuun, pakkasimme bikinit laukkuun ja lähdimme altaalle, jossa kerran aikaisemminkin kävimme. Soitettiin jollekin taksikuskille, kenen numeron saimme yhdeltä Caring Handsin työntekijältä. Hän tuli noutamaan meidät kymmenen aikaan Caring Handsin pihalta. Täällä ei takseilla ole välttämättä mitään taxi-merkkiä autossaan niin nytkin mietimme kun musta normaali henkilöauto tuli hakemaan, että ei sitä kyllä aina voi tietää kenen kyytiin hyppää! Perille kuitenkin päästiin ja niinkuin viimeksi luvattiin niin nyt menimme ensin kuntosalille ja vasta sen jälkeen uimaan ja ottamaan aurinkoa. Oli ihan mahtava tunne käydä pitkästä aikaa vähän urheilemassa. Sali oli melkein suomalaiseen saliin verrattavissa, mutta aika moni laite oli rikki ja poissa käytöstä. Saimme kuitenkin kunnon hien pintaan niin kyllä palkitsi hypätä sen jälkeen altaaseen. Taksin tilasimme kolmeksi hakemaan meitä, koska neljältä alkoivat Millan ja heidän ystävien grillijuhlat, johon myös meidät oli kutsuttu. Juoksujalkaa kävimme Tim-Tomissa heittämässä mekot päälle ja lähdimme juhliin.

 

Juhlissa oli enimmäkseen suomalaisia mutta myös norjalaisia ja afrikkalaisia. Istuimme iltaa, söimme ja kuulimme uskomattomia tarinoita, joita Afrikassa ollessaan heille oli sattunut. Taaskin ruuan yliannostuksen saaneena lähdimme vielä Millan ja Hannun luo sohvalle pötköttelemään illaksi. Voisiko joskus syömisen lopettaa siihen kun vatsa on täynnä sopivasti eikä vasta silloin kun liikkuminen alkaa käydä hankalaksi?

 

Viimeinen yö täällä Tim-Tomissa kului normaaliin malliin. Koska nyt on viikonloppu olemme taas saaneet ”nauttia” afrikkalaisista kirkon menoista taas yötä päivää. On kai se mukava ku laulu ja rummut raikaa all night long! Kohta pakkaamme taas koko omaisuuden rinkkaan ja lähdemme kohti Loving Hearts Babies Home:a. Siellä tulemme viettämään seuraavat kolme viikkoa(yksi lomaviikko välissä!!!Safari!!Norsujen orpokoti!!Kenia!!Wuhuuu!!Jihuu!!).

 

Aika on kulunut nopeasti Afrikassa mutta vielä seikkailu jatkuu!

 

wp_20131024_009.jpg

wp_20131024_010.jpg

 

 

wp_20131024_013_1.jpg

 

 

 

 

Kommentit (0)
Rekisteröitymällä Lilyyn kommentoit kätevämmin ja voit perustaa oman blogin. Liity yhteisöön tästä.

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät merkitty *