Heureka ja missä se viipyy?

Taas on joku ”löytänyt itsensä” ja toki myös toimittajan. Itsensä löytämisen aikaansaama järisyttävä kokemus, sitä ei ole minulle suotu. Ehken ole sitten tarpeeksi itseltäni hukassa. Ei oikein voi löytää jos ei ole ensin kadottanut. Kai.

Tässä olen ihan itseni kanssa symbioosissa, tahdonpa tai en. Peilistä katsoo sama liiankin tuttu turpa, ihan samat elintoiminnot ja ahdistukset niin eilen kuin tänään, toki vuosien saatossa on jonkinlaista muutosta ja jopa edistystä tapahtunut. Mutta yhä vaan olen itseni kanssa eikä se pirulainen suostu edes hetkeksi eksymään saati lopullisesti hukkumaan vaikka välillä muun muassa viinin voimalla yritänkin hämätä ja muuttua joksikin muuksi. Itsevarmemmaksi, kauniimmaksi (jep, juon itseni kauniiksi) ja muutenkin naiseksi, joka häikäisee pelkällä olemuksellaan. Huolia ei ole ja menestys on just tässä hyppysissä. Mitä isompi tarve muodonmuutokseen sitä hilpeämpi pötkähdys rähmälleen realismiin. Edes niitä hetkiä en onnistu hukkaamaan. Taito se on tämäkin.

Skitsoa? No ihan varmasti. Mutta toisaalta niin turvallista. Voin olla hukassa mutten koskaan itseltäni.

Ai niin. Kuva. Sillähän ei ole mitään tekemistä itse höpinän kanssa, muttei ole aihetta, johon ruoka ei sopisi!