Ulkonäöllä on väliä

Viisi vuotta sitten siirryin ukkelin perässä vieraaseen kaupunkiin puhelinmyyjäksi ja ramppasin media-alan pääsykokeissa. Nyt törötän uudessa kaupungissa ilman miestä. Tällä kertaa teen kuitenkin sitä, mistä viisi vuotta sitten vain haaveilin.

Pikku-Annalla ja tän hetken Annalla on yksi yhteinen tekijä. Kumpikaan Anna ei ole tuntenut itseään kauniiksi. Ikinä.

Tämä tuli mieleen, kun katsoin eilen MTV:ltä Plain Jane -maratonia. Ohjelmassa brittiläinen stailaaja laittaa seinäruusujen hiukset ojennukseen ja pakkelit kohilleen ennen kuin harmaavarpuset paljastavat ikuisen ihastuksensa kohteelle todelliset tunteensa. Ennen pintamaalia tavis-Terttuihin valetaan rohkeutta pistämällä heidät hyppäämään benji-hyppy tai tekemään jotain muuta näennäisesti itsetuntoa buustaavaa.

Tertut eivät ole tunteellisia kohdattuaan suurimmat pelkonsa. He itkevät, kun näkevät uuden lookinsa peilistä. En tiedä konkretisoituuko muutos vasta siinä vaiheessa. Ei tosiaan tuota kokemusta ole.

Mietin nyt vaan, että osaanko antaa kunniaa itselleni saavutetuista asioista vasta sitten, kun näen itseni osana länsimaista kauneusihannetta ja viihdyn korkkarit jalassa. Ja voiko kauneutensa huomata ilman stailistia, personal traineria tai päivittäistä pakkelikerrosta?

Kuva: Josie’s Juice