Olen aina haaveillut pitäväni kiitospuheen isossa palkintogaalassa. Se on hieman ironista, sillä olen todella huono kiittämään arkisissa asioissa. Vasta jälkikäteen tajuan, että unohdin taasen sanoa kiitos tarjoiluista/avusta/seurasta.

Säästän päätäni edes kerran ja olen ajoissa. Lilyn toimitus:

Kiitos tarjoiluista.
Kiitos avusta.
Kiitos seurasta.

Kiitos Kati, nainen, josta jokaisen nuoren toimittajan (ja oikeastaan kenen tahansa) tulisi ottaa mallia. Olet kerta toisensa jälkeen kärsivällisesti edannut jutuistani turhat täytesanat hiiteen. Sanavarastooni on pysyvästi jumahtanut  ilmaisu jeesh, jonka oikeaa intonaatiota en tule koskaan hallitsemaan.

Kiitos Anna, söpöjen eläinten ja Blaken Jampan lannistumaton puolestapuhuja. Kiitos erityisesti mahdollisuudesta lähteä festarireportteriksi Flow’hun – kokemus oli unohtumaton. Yksi kesän kohokohdista.

Kiitos Jenna. Kiitos jokaisesta kehusta ja jokaisesta hymystä, kun tulin työpisteellesi kyselemään tyhmiä. Olet opettanut Lapin hupakolle, että järjestelmällisyys, korkkarit ja positiivisuus ovat jees. Se on kuule aikamoinen saavutus. Älä ressaa, beibe.

Kiitos Ninni, hyvän (ja sopivan huonon) huumorin ystävä ja päivän synttärisankari. ONNEA! Toivottavasti kohtaamme vielä. Ehkäpä kello yhdentoista lounaan merkeissä.

Kiitos muut lilyttäjät, tutut ja tuntemattomat. Monta tuntia on vierähtänyt ihania juttujanne lueskellen. Ootte ihan parhaita.

Aika pitkä kiitospuhe. Pitää skarpata palkintogaaloihin mennessä (tai luottaa Katin edausapuun).

Ps. Ai niin! Tämä palsta jatkaa elämäänsä siviilissäkin. En mä osaa olla hiljaa.