Kun vauvauutinen tuntuu (toisesta äidistä) rintamakarkuruudelta

Kuten aiemmin kirjoitin, on yksilapsisuus ollut itselleni selvä juttu aika nuoresta lähtien. Ja mies on mukana juonessa, sillä hänellä ei alunalkaenkaan ollut mitään ehdotonta ajatusta omasta lapsiluvustaan.

Silti jokin tässä yhteiskunnassa ja sen perhenormeissa on sellaista, että vannoituneinkin pikkuperheen perustaja joutuu usein puolustamaan omia valintojaan. Ja tekemään muille selväksi, että kyseessä on oma valinta tahattoman lapsettomuuden sijaan, ja että edelleen ollaan lapsen isän kanssa vakaasti yhdessä.

Ja juuri tästä asetelmasta varmasti johtunee se, että varsinkin aiemmin koin usein pientä pettymyksen tunnetta, kun tuttu, naapuri tai työkaveri kertoi olevansa uudelleen raskaana. Ei siksi että olisin kateellinen. Tai siksi että tunnen menettäväni hetkellisesti tämän henkilön vauvakuplan uumeniin. En tiedä, onko kyse jostain läheisriippuvaisuuden muodosta, mutta päällimmäinen ajatus itsellä usein on: ai nuokin sitten lähti sille tielle. Tämä ruma tunne hävettää itseänikin, mutta mistä se oikein kumpuaa?

Vaikka yksilapsisten perheiden määrä on tuplaantunut Yhdysvalloissa viimeisen 50 vuoden aikana, mediassa ei juuri (lopullisesti?) yksilapsisia ydinperheiden malleja juuri ole. Ne harvat tv-sarjojen ainoat lapset, jotka toimittajalle ja itselle tulivat mieleen, olivat Modern Familyn Lily & Manny sekä Frendien Chandler. Samoin täällä blogimaailmassa ovat kaikki seuraamani, itseni kanssa samaan aikaan esikoisensa saaneet jo ehtineet tehdä pikkusisaruksen tai kaksi. Ja muistan kuinka jokaisen sinällään ihanan ja hellyttävän vauvauutisen kohdalla olen hetkittäin ajatellut: sinäkin, Brutukseni!

Kyse ei siis ole siitä, että en heille useamman lapsen onnea soisi. Kaipaisin vaan välillä vähän enemmän väkeä tähän meidän kapeaan rintamaan, joka on syystä tai toisesta todennut, että tämä yksi on ihan hyvä ja riittävä meille. Me emme kaipaa enempää, vaan olemme silti ihan oikea ja onnellinen perhe. Me kolme.

perhe raskaus-ja-synnytys vanhemmuus ajattelin-tanaan
Kommentit (2)
  1. Kiitos! Ja mä niiiiin tunnistan tuon ”et voi ymmärtää…” -tyyppiin. Meilläkin on lähipiirissä yksi useamman lapsen äiti, jonka vakiolause ja selitys kaikkeen ennen meidän lapsen syntymää oli, että ”te ette ymmärrä _siitä ja tästä asiasta_ mitään, kun teillä ei ole lapsia”. Jossain kohtaa vauvavuotta voivottelu muutti muotoaan ”…kun teillä on vaan yksi lapsi”. Huoh… 🙂 Mutta pidetään me rintama yhtenäisenä ja lippu korkealla! Tsemppiä teillekin!

  2. I feel you. Joskus heikkoina hetkinä tulee jopa mietittyä et olisko meistä sittenkin useamman lapsen vanhemmiksi, ei siksi että arki tällaisenaan ei olis riittävän mieluista (ja haastavaa), vaan koska ympäröivät perheet sellaisella hiljaisella tavalla tekevät selväksi että Tämä on Ainut oikea tapa olla perhe, onhan teidän nyt ajateltava lapsenne tulevaisuutta ja hankittava hälle seuraa jne jne. Meilläkään ei oo ainuttakaan yksilapsista tuttavaperhettä, kaikilla samanikäisen lapsen perheillä on jo pikkusisaruskin saapunut. Ja ne hienotunteisesti peitetyt sanat ”ethän sä voi ymmärtää meidän arkea ku sulla on vaan toi YKS lapsi”. Vaatii vahvuutta olla tyytyväinen just siihen omaan perhekuvioon, vaikka muut ei sitä pitäiskään minään. Paljon tsemppii! Teidän perhe ei ole todellakaan ainut!

Rekisteröitymällä Lilyyn kommentoit kätevämmin ja voit perustaa oman blogin. Liity yhteisöön tästä.

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät merkitty *